Talousveden laatu
EU seuraa jäsenmaidensa veden laatua talousveden ja uimavesien osalta. Talousveden laatuvertailussa kaikkien jäsenmaiden tulokset täyttävät EU:n asettamat laadun vaatimukset 99-100%:sesti.[1]
1990-luvun lopussa voimaan tulleen Ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta annetun neuvoston direktiivin (98/83/EY) tavoitteena on suojella ihmisten terveyttä varmistamalla veden laadun terveellisyys ja puhtaus. Direktiivissä on annettu laatuvaatimuksia sekä mikrobiologisille että kemiallisille muuttujille. Talousveden mikrobiologisella laadulla on suoraan ja välittömästi ihmisten terveyteen kohdentuvia vaikutuksia. Kemikaalien tai muiden vierasaineiden vaikutus ei näy esim. äkillisenä sairausaaltona vaan niiden aiheuttamat vaikutukset voivat tulla esille pitkäaikaisen altistumisen seurauksena. Direktiivin laatuvaatimukset on kuitenkin asetettu niin, että talousveden mikrobiologinen ja kemiallinen laatu ei pitkäaikaisen käytön jälkeenkään aiheuta veden käyttäjälle terveydellistä haittaa.
Hollannissa juomavesiä ei kloorata, mutta muualla Euroopassa klooridesinfiointi käytetään. Myös Suomessa kaikki pintavesilaitokset ja useat pohjavesilaitoksetkin käyttävät klooridesinfiointia. Elintarviketeollisuuden näkökulmasta klooriyhdisteiden (natriumhypokloriitti, klooridioksidi, klooriamiinit) käytöllä on kaksi puolta: toisaalta mahdollisen sivumaun takia se ei ole tervetullut asia, toisaalta taas niiden avulla estetään mikrobien aiheuttamia haittavaikutuksia.
Talousveden mikrobiologinen laatu on Euroopassa hyvä. Talousveden puhdistusprosessien avulla raakavedestä poistetaan kaikki terveyden kannalta haitalliset mikrobit, jonka jälkeen talousvesi on käyttäjälleen turvallista. EU:n talousveden laatuvertailu perustuu niihin muuttujiin, joita direktiivin perusteella talousvedestä valvotaan. Esimerkiksi torjunta-aineiden raja-arvo (0,10 µg/l) on erittäin tiukka ja asetettu ekologisin perustein. Pitoisuudet, jotka voivat aiheuttaa veden käyttäjille terveydellistä haittaa, voivat olla moninkertaisesti tätä raja-arvoa suuremmat, kuten WHO:n ohjeissa todetaan.
Raja-arvojen noudattaminen on lähes 100%:ta joka jäsenmaassa. EU:ssa tutkitaan maittain veden torjunta-ainejäämiä kemiallisten laatuvaatimusten puitteissa. Suomesta 2015 tarkastusaineistosta ei löytynyt yhtään torjunta-aineille asetetun enimmäispitoisuuden ylittävää tulosta.
Mikäli mikrobien lisäksi seurattaisiin tiukemmin makeutusaineiden tai tiettyjen kemikaalien kuten lääkeaineiden tai palontorjunta-aineiden pitoisuudet, todennäköisesti päädyttäisiin Suomen kannalta paljon edullisempiin vertailutuloksiin, koska nämä suoraan korreloivat väestön ja käänteisesti saatavilla olevien vesivarantojen kanssa.
Talousveden laatuvaatimusten täyttymistasot (%) EU jäsenmaissa, vuosien 2011-2013 keskiarvot
| Mikrobiologiset muuttujat | Kemialliset muuttujat | Osoitinmuuttujat* | |
| Itävalta | 99,84 | 99,9 | 99,6 |
| Belgia | 99,75 | 99,9 | 99,1 |
| Bulgaria | 99,25 | 99,5 | 99,3 |
| Kypros | 99,01 | 99,9 | 96,3 |
| Tšekki | 99,91 | 99,9 | 99,2 |
| Saksa | 99,88 | 99,9 | 99,7 |
| Tanska | 99,8 | 99,8 | 98,6 |
| Viro | 99,99 | 99,8 | 99,1 |
| Espanja | 99,62 | 99,8 | 99,4 |
| Suomi | 100 | 99,9 | 99,6 |
| Ranska | 99,84 | 99,8 | 99,4 |
| Kreikka | 99,64 | 99,9 | 99,5 |
| Unkari | 99,71 | 98,6 | 97,1 |
| Irlanti | 99,97 | 99,5 | 99,3 |
| Italia | 99,2 | 99,6 | 99,6 |
| Liettua | 100 | 99,3 | 99 |
| Luxembourg | 99,77 | 100 | 99,5 |
| Latvia | 99,92 | 100 | 98,7 |
| Malta | 100 | 99,9 | 90,1 |
| Alankomaat | 99,97 | 100 | 100 |
| Puola | 100 | 100 | 99,8 |
| Portugali | 99,57 | 99,9 | 99,3 |
| Romania | 99,69 | 99,7 | 99,2 |
| Ruotsi | 99,94 | 100 | 99,1 |
| Slovenia | 99,25 | 100 | 98,7 |
| Slovakia | 99,52 | 100 | 99,4 |
| Iso-Britannia | 99,98 | 99,9 | 99,9 |
Lähde: Euroopan Komissio, Yhteenvetokertomus juomaveden laadusta Euroopan Unionissa kaudella 2011-2013, sivut 13-14, Linkki *Lukuun ottamatta hajua, makua, väriä ja sameutta.
Uimavesien laatu
Suomen pintavesien tilanne oli huono 1960-luvun teollistumisen seurauksena, mutta laatu on sen jälkeen huomattavasti parantunut jätevesien puhdistustoimenpiteiden vaikutuksesta. Neljä uimakautta kestävän uimavesien mikrobiologisen laadun seurannan vertailussa Suomi sijoittuu silti keskikastiin aivan kuin Itämerellä sijaitsevat muut maat esim. Ruotsi, Puola ja Baltian maat. Suomen rannikon uimarantojen uimaveden laatu on tämän tarkastelun perusteella sisämaan uimarantoja huonompaa, mikä näkyy koko maan tulosten tarkastelussa ja jäsenmaiden välisessä vertailussa. Uimavesidirektiivin (2006/7/EY) mukaisia uimavesiluokkia ovat erinomainen, hyvä, tyydyttävä ja huono.
Suomen tuloksissa näkyy herkästi yksittäistenkin saastuttajien aiheuttamat suuret uimaveden mikrobipitoisuudet. Itämeren vesimassat ovat mm. Välimeren vesimassoihin verrattuna pienet ja veden vaihtuvuus uimarannoilla voi olla vähäistä. Nykyään yksittäisten saastuttajien kuten suurten metsäteollisuusyksiköiden on noudatettava tiukat raja-arvot ja veden kierrätys. Parannuksista johtuen suurten kuormittajien suhteellinen osuus veden laatuun vaikuttamiseen on pienentynyt ja pienempien yksittäisten kuormittajien kuten maatilojen osuus suhteessa saattoi kasvaa.
Uimarantavesien näkökulmasta sisävesien eli järvien, jokien tilanne Suomessa on todella hyvä. Koko maan tulosten keskiarvoa vetää alas kuitenkin useampi tekijä. Rannikolla joidenkin yksittäisten uimarantojen veden laatu on välillä luokiteltu huonoksi.
Suomella on rantoja, joille ei ole voitu määrittää uimavesiluokkaa joko liian vähän aikaa kestäneen uimaveden laadun seurannan (käyttöön otetut uudet uimarannat) tai näytteenottoon liittyvien puutteiden vuoksi. Uimavesiluokan määrittäminen edellyttää neljä uimakautta kestävää uimaveden laadun seurantaa.
Rannikon uimarannat on luokiteltu merialueeksi. Merivesille on EU direktiivissä säädetty paljon tiukempia raja-arvoja, koska mikrobit tuhoutuvat suolaisessa vedessä nopeammin. Välimeren, Atlantin ja Itämeren rantojen eri tilanne näkyy selvästi maiden tuloksissa.
Lopputuloksiin vaikuttaa myös hajonta, samasta pisteestä otetaan useamman kerran näytteitä ja esim. rankasade voi hetkellisesti huuhtoa epäpuhtauksia rantaveteen, joka näkyy tuloksissa mikrobituloksen piikkinä.
Uimavesien laatuvaatimusten täyttyminen EU jäsenmaissa, 2016
Lähde: European Commission and Euroopan Environment Agency, Report European bathing water quality in 2016, Linkki sivuun
Pohjaveden laatu
Nitraatit vesistöissä ovat peräisin lannoitteista tai typpipitoisten aineiden hajoamisesta, yhdyskuntien jätevesistä ja soiden ojituksesta. Typpi on yksi pääkasviravinteista, joita vesistössä ei normaalisi esiinny suuria määriä. Kun typpeä on paljon saatavilla, on tämä yksi syy vesistöjen rehevöitymiseen.
Nitraattipitoisuus EU jäsenmaiden pohjavedessä, 2012
Lähde: European Environment Agency, Groundwater – nitrate, Linkki Huom.: The data series are calculated as the average of annual mean concentrations for groundwater bodies/river stations/lake stations in Europe. Only complete series after inter/extrapolation are included (see indicator specification). The number of groundwater bodies included per country is given in parentheses: 2000-2012: Europe (1242), Austria (14), Belgium (38), Bulgaria (42), Cyprus (4), Czech Republic (63), Denmark (108), Estonia (27), Finland (34), France (220), Germany (217), Ireland (89), Italy (7), Liechtenstein (1), Lithuania (3), Luxembourg (3), Malta (2), Netherlands (9), Norway (1), Portugal (10), Serbia (21), Slovakia (10), Slovenia (4), Spain (158), Switzerland (30), United Kingdom (127).
Ainoa Euroopan laajuinen tilastokatsaus pohjavesien nitraattipitoisuuksista on Euroopan Ympäristöviraston (European Environment Agency, EEA) vertailu, viimeisin 2000-2012 jaksolta. Laskelmat perustuvat joka maassa muutaman tai muutaman kymmenen havaintopisteistä laskettuihin keskiarvoihin. Suomen tapauksessa mittauspisteitä oli 34. EEA:n tilasto helposti antaa Suomesta vääristyneen kuvan, joka on syytä tarkentaa.
Suomen geologiset olosuhteet eroavat Keski-Euroopan vastaavista pohjaveden suhteen. Muualla pohjavesimuodostumat ovat suuria, jolloin tuloksista on helpompaa laskea keskiarvoja. Suomessa taas on tällä hetkellä lähes 6000 ympäristöhallinnon vedenhankinnan kannalta kartoittamaa ja luokittelemaa pohjavesialuetta, joista noin 36% on vedenhankintaa varten tärkeitä (luokka I), ja 28% veden hankintaan soveltuvia (luokka II). Loput ovat muita (luokka III) pohjavesialueita. Pohjavettä esiintyy kuitenkin kaikkialla. Suomen 23 154 km2 peltoalasta noin 5,6% (1293 km2) sijaitsee vedenhankintaa varten tärkeillä ja siihen soveltuvilla (luokat I ja II) pohjavesialueilla (10 019 km2, Pohjavesirekisteri POVET 06/16). Vastaavasti vedenhankintaa varten tärkeiden ja siihen soveltuvien (luokat I ja II) pohjavesialueiden yhteenlasketusta pinta-alasta noin 13 % on luokiteltu pelloksi.[2]
Pohjaveden laatu on Suomessa yleensä hyvä. Pohjavesiesiintymämme ovat kuitenkin erityisen alttiita vedenlaadun muutoksille, koska ne ovat suhteellisen matalia, pienialaisia ja vettä hyvin johtavia.[3] Pohjavesiä suojaavat maakerrokset ovat Suomessa myös yleensä ohuita.
Osa Suomen pohjavesialueista sijoittuu maatalouden vaikutusalueille. SYKE:n ja Ympäristöministeriön tuoreimmassa raportissa on julkaistu 2012-2015 ajanjakson tuloksia 145 maatalouden vaikutuskohteista. Yli 95 % keskipitoisuuksista oli alle 25 mg/l ja havaintopaikkojen keskiarvojen keskiarvo oli 7,75 mg/l. Luonnontilaisten tai mahdollisimman luonnontilaisten tausta-asemien (59 kpl, jakso 2012–2015) nitraatin keskipitoisuus oli 1,06 mg/l. Erot ovat huomattavia maatalouden vaikutusalueiden ja luonnontilaisten alueiden välillä, mutta yleisestinitraattipitoisuus pohjavesissä on pysynyt lähes muuttumattomana.[4] Kansainvälisessä vertailussa Suomen seurannassa olevien pohjavesien nitraattipitoisuudet ovat yleisesti alhaisia verrattuna muun Euroopan pohjavesimuodostumiin (Mitikka et. al, 2017, s. 34)
Vesivarannot
EU:ssa seurataan veden käytön kehitystä jäsenmaittain. Veden hyödyntämisindeksin (water exploitation index, WEI) lasketaan suhteuttamalla kunkin maan veden käyttöä sen vesivarantoihin, sisältäen vuosittaisen makean veden kertymän ja poistuman erotuksen pitkäaikainen keskiarvon (Long Term Average Annual, LTAA), sekä pohjavesi- ja pintavesivarannot. Indeksin raja-arvona stressittömän vedenkäytön ja vesiniukkuuden välillä pidetään 20%, kun taas vakavan vesiniukkuuden raja on 40%.[5] Euroopan ympäristöviraston aineisto 2002-2014 ajalta näyttää vedenkäytön (WEI) tilastot päävesistöaluittain. Suurimpien Euroopan jokien valuma-alueiden arvot ovat vaihdelleet 0-40% välillä, korkeimpia lukuja saatiin Välimeren maissa sekä Keski-Euroopan yksittäisillä valuma-alueilla.[6] Suomessa käytetään 3% makean veden varannostamme vuosittain, kun sama luku jossain tiheästi asutuilla Keski- tai Etelä-Euroopan seuduilla voi yltää 30-50%:iin. Suomessa on hyödyntämättömiä vesiä paljon, varsinkin väestöön suhteutettuna.
Uusiutuvan makean veden varannot, 1000 m3/hlö
Lähde: Eurostat, Water statistics, Figure 2, Linkki sivuun
Veden käyttö
Suomessa valmistui vuonna 2017 vedenkäytön tarkka tilinpito[7], joka kattaa yhteensä noin 200 toimialaa ja koko kansantalouden alkutuotannosta teollisuuteen, palveluihin ja kotitalouksiin. Näin Suomesta tuli Euroopan ensimmäinen maa, jossa tiedot käyttöön otetun veden määristä raakavesilähteen, käyttökohteen ja -tarkoituksen mukaan jaoteltuna tunnetaan yksityiskohtaisesti. Energian ja muiden luonnonvarojen käyttöä koskevan tilinpidon täydentäminen vesitilinpidolla on ollut esillä jo pitkään esimerkiksi Euroopan Tilastokeskuksessa, velvoitteita jäsenmaille ei kuitenkaan toistaiseksi ole asetettu, koska vesitilinpidon tekemistä pidetään melko työläänä. Aikaisemmat vastaavat hankkeet mm. Australiassa, Alankomaissa, Ruotsissa tai Tanskassa toteutettiin korkeintaan 30 toimialan tarkkuudella.
Vesitilinpito on edellytys tutkimus- ja kehitystyölle, joka liittyy veden arvoon, vesistöjen kuormitukseen sekä käyttöveteen kohdistuvaan sääntelyyn ja taloudellisiin ohjauskeinoihin. Se kertoo, kuinka paljon Suomessa otetaan pinta- ja pohjavettä eri tarkoituksiin – talousvedeksi, teollisuuden prosessivesiksi, jäähdytysvedeksi ja kasteluvedeksi – ja kuinka otetun veden käyttö jakaantuu kansantalouden eri toimintoihin. Esimerkiksi elintarviketeollisuus kuuluu Suomen vesi-intensiivisimpiin sektoreihin, koska se tarvitsee runsaasti vettä tuottamaansa euroa kohti, vesitilinpidon avulla tavoitteiden asettelu, veden käytön ja sen tehostamisen seuranta tulevat mahdollisiksi.
Suomen runsaat vesivarat mahdollistavat niiden määrällisesti kestävän käytön. Tästä näkökulmasta vesi-intensiivisen tuotannon, esimerkiksi kasvien viljelyn sijoittuminen Suomeen on perusteltua. Maatalouden osuus Suomen kokonaisvedenkäytöstä noin 5 %, kun se maailmanlaajuisesti on keskimäärin noin 70 %.
Paikoin joidenkin tuotteiden tuonti voi aiheuttaa vakavaa vesipulaa tuotantomaassaan. Osa Etelä-Euroopan vihannes ja hedelmätuotannosta sijaitsee vedenkäytön stressialueilla. Siksi koti- ja ulkomaisen tuotannon vesivaroihin kohdistuvat vaikutukset tulisi integroida nykyistä paremmin osaksi kestävyystarkasteluita esimerkiksi ilmastovaikutusten rinnalle.
Tietokantataulut
Nitraattipitoisuudet pohjavedessä v. 2000-2012
Talousveden laatuvaatimusten keskimääräinen täyttymistaso v. 2011-2013
Laadultaan erinomaisen veden osuus uimapaikoissa v. 2016
Uusiutuvan makean veden keskimääräiset vuosivarannot
Alaviitteet
[1] Lähde: European Commission, Drinking water reporting requirements and synthesis reports, synteesiraportin sivut 13-14, Linkki
[2] Mitikka, S. (toim.), Grönroos, J., Kauppila, P., Kauranne, L., Orvomaa, M., Rankinen, S. & Salminen, A. (2017) Nitraattidirektiivin täytäntöönpano Suomessa, Raportointijakso 2012–2015, Helsinki 2017, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöministeriö, s. 76, Linkki julkaisuun
[3] Meriläinen, P., Salminen, J., Britschgi, R., Nystén, T. & Pitkänen, T. (2017) Esiselvitys yhdyskuntien ja ruoantuotannon veden käytön riskien hallinnasta ja mahdollisuuksista Työpaperi 32/2017, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
[4] Luonnonvarakeskus, Nitraattipitoisuudet pinta- ja pohjavesissä, Linkki sivuun
[5] Eurostat, Water Exploitation Index, Linkki
[6] European Environment Agency, Water exploitation index plus (WEI+) for river basin districts, Linkki
[7] Salminen, J., Tikkanen, S., Koskiaho, J. (2017) Kohti vesiviisasta kiertotaloutta, Suomen ympäristökeskuksen raportteja 16/2017, Linkki raporttiin
Yläreunan kuva: Pixabay