Vientitullien poistamisesta syntyy venäläisille metsäyrityksille 100 milj.$ säästö

Venäläiset metsäteollisuusyritykset säästävät tänä vuonna 100 milj. dollaria vientitullien poistamisen seurauksena, kertoo teollisuuden, tieteen ja teknologian varaministeri Sergei Mitin Prime-Tassin uutisessa. Syyskuun alussa poistettiin vientitulli 220 pitkälle jalostetulta puutuotteelta ja vuoden loppuun mennessä harkitaan vielä 180 metsäteollisuustuotteen tullin poistamista. Näillä toimilla yrityksille luodaan vuoteen 2015 mennessä viiden miljardin dollarin säästö, joka voidaan käyttää tuotannon kehittämiseen. Summa on 22 % metsäteollisuuden tarvitsemista investoinneista. Metsäteollisuuden tukemiseksi harkitaan myös ulkomaisten puunkorjuuseen sekä puunjalostukseen …

Puunvienti Arkangelin alueelta vähentynyt

Arkangelin alueen kokonaisvientimäärä on kasvanut tammi-syyskuun 2003 aikana 11 % verrattuna viime vuoteen. Kasvu johtuu pääasiassa öljytuotteiden viennin lisääntymisestä. Raakapuun vienti on vähentynyt. Kyseisellä jaksolla vietiin 71 000 m3 raakapuuta, mikä on noin 43 % vähemmän kuin viime vuonna. Viennin määrän odotetaan edelleen vähenevän, jos suunnitellut vientitullien korotukset astuvat voimaan. Sahatavaraa alueelta vietiin ulkomaille alkuvuoden aikana 1,1 milj. m3, kuitulevyjä 13 400 tonnia, sellua 432 800 tonnia, paperia ja kartonkia …

Karjala odottaa Incapin investointia

Pietarissa järjestetään tällä viikolla viides kansainvälinen metsäteollisuusfoorumi ja metsänäyttely. Myös Karjalan tasavalta on edustettuna osastolla, kertoo uutistoimisto Regnum. Näyttelyn aikana on tarkoitus käydä neuvotteluja suomalaisen Incap Furniture Oy:n kanssa, kertoo Karjalan varapääministeri Juri Ponomarev uutisessa. Hänen mukaansa Incap on ilmaissut kiinnostuksensa rakentaa sahan Pudozhin ja Mujejärven alueelle sekä huonekalutehtaan Petroskoihin. Lähde: REGNUM-NEWSpb

Suomalaisen teollisuusdelegaation matka Irkutskiin

Pertti Veijolan matkakertomus, UM/Moskova Sls Nyberg teki 29.09.-05.10. matkan Irkutskin alueelle mukanaan suomalaisen teollisuuden delegaatio. Matkan aikana tavattiin kuvernööri Govorin sekä alueen hallinnon ja suurimpien yritysten johtajia. Irkutskin alueella on runsaasti vesivoimaa, kaivannaisia ja metsävaroja. Luonnonvarojen hyödyntämiseksi alettiin 1950-luvulla rakentaa alueellisia tuotantokomplekseja, joista Irkutsk-Tšeremhovon ja Bratsk-Ust-Ilimskin kompleksit valmistuivat. Myöhemmät BAMradan varteen kaavaillut teollisuuskeskukset jäänevät vain suunnitelmiksi. Irkutskin alueen metsäteollisuus on Luoteis-Venäjän ohella toinen Venäjän metsäteollisuuden suuri keskus. Sen yritysten kehittäminen …

IKEA rakentaa Karjalaan sahan ja liimalevytehtaan

Karjalan tasavalta ja IKEAn tytäryhtiö SwedWood ovat allekirjoittaneet sopimuksen sahan ja huonekalulevytehtaan rakentamisesta Karjalaan, kertoo Karjalan hallituksen lehdistöpalvelu. Koko hankkeen suuruus on 16 milj. euroa, kertoo SwedWoodin varajohtaja Nils Skaebaek. Hänen mukaansa suunnitelma on ensimmäinen askel Karjalassa, seuraavana voi olla mahdollisesti huonekalutehtaan rakentaminen, kuten Tihvinässä Leningradin alueella. Saha ja levytehdas rakennetaan todennäköisesti Kostamukseen. Puolet tarvittavista metsävaroista odotetaan saatavan Kalevalan alueelta vuokraamalla ja puolet vapailta puumarkkinoilta. Suunniteltu tuotantokapasiteetti on 100 000 …

Karjalan hallituksen ja Zapkarellesin yhteistyösopimus

Suojärvellä sijaitseva puunkorjuu- ja -jalostusyritys Zapkarelles allekirjoitti yhteistyösopimuksen Karjalan tasavallan hallituksen kanssa vuodelle 2004. Sopimuksen mukaan Zapkarelles sitoutuu kasvattamaan tuotantoaan vähintään 5 % ja palkkavarojaan 25 %. Karjalan hallitus lupaa puolestaan taata yrityksen raaka-aineen saannin, parantaa Suojärven alueen infrastruktuuria, tukea investointien houkuttelussa ja säännöstellä monopoliyritysten palvelutariffeja. Zapkarelles aikoo lähiaikoina ottaa käyttöön kolmannen sahan; koneistot huonekalulevyjen ja pellettien valmistukseen on jo saatu. Yrityksen vuoteen 2010 ulottuvan kehityssuunnitelman mukaan Zapkarelles aikoo lopettaa …

Investoinneista Karjalan metsäteollisuuteen

Karjalan talouskehityksen ministeriön investointipolitiikan osastopäällikkö Smirnov kertoi Pietarissa järjestetyssä konferenssissa useista investointisuunnitelmista Karjalan metsäteollisuuteen. Hänen mukaansa IKEA rakentaa vuonna 2004 Kostamukseen huonekalukomponentteja tuottavan tehtaan. Investoinnin suuruus on 19 milj. dollaria. Tämän vuoden aikana tehdään yhteistyösopimus Karjalan hallituksen ja IKEA:n välillä ja järjestetään kilpailu metsäalueiden vuokrasta. Tuotantoon tarvitaan vuosittain 250 000 m3 raaka-ainetta, joka aiotaan hankkia Kalevalan alueelta. IKEA:n lehdistöpalvelu on vahvistanut tiedon investointisuunnitelmista, kertoo Lesprom.ru-portaali. Smirnov kertoi myös StoraEnson toisesta …

Iljinin saha Karjalassa vaihtoi omistajaa

Metsäyhtymä NLK (Natsionalnaja lesoindustrialnaja kompanija) on ostanut 100 % Iljinin sahasta, joka kuuluu Karjalan tasavallan suurimpiin sahalaitoksiin, kertoo Lesprom.ru-portaali. Saha tullaan integroimaan yhtymän rakenteeseen ja sen modernisointiin tullaan investoimaan 3 milj. $. Iljinin saha tuottaa sahatavaraa kotimaan markkinoille ja vientiin, mm. Englantiin, Saksaan ja Hollantiin. Saha käyttää raaka-ainetta 250 000 m3. Lähde: Lesprom.ru

Arkangelin alueelle suunnitteilla suursaha

Metsäyhtymä Ilim Pulp Enterprise on ilmoittanut rakentavansa Arkangelin alueen eteläosaan sahan, jonka vuosikapasiteetti tulee olemaan 500 000 – 700 000 m3, kirjoittaa Ezhenedelnik lesopromyshlennika-lehti. Tarkempi suunnitelma valmistuu tämän vuoden aikana, investoinnin suuruus on 40-50 milj. $. Raaka-ainehuolto on suunniteltu yhtymän omien ja alueella sijaitsevien muiden puunkorjuuyritysten varaan. Lähde: Ezhenedelnik lesopromyshlennika

Metsäliiton investointihuhuista

Lesprom.ru -portaalin mukaan Metsäliitto-Yhtymän suunnittelujohtaja Eero Kytölä on todennut venäläisissä tiedotusvälineissä esiintyneen huhun Metsäliiton investointisuunnitelmista sellu- ja paperitehtaaseen Leningradin alueella täysin perättömäksi. Huhu lähti liikkeelle, kun Botnia julkaisi uutisen sahainvestoinnista Podporozheen. Sahalle hankittu tontti on suuri, koska haluttiin varautua sahaustoiminnan laajentamiseen eikä sellu- ja paperitehtaan rakentamiseen. Sellu- ja paperitehdasinvestoinnista ei ole aikomusta aloittaa edes tarkempaa keskustelua ennen Venäjän presidentinvaaleja, todetaan uutisessa. Lähde: Lesprom.ru

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.