Pääjärven lespromhoz aikoo vähentää raakapuun vientiä

Pääjärven metsätyökeskus (lespromhoz) on hyväksynyt seitsenvuotisen kehityssuunnitelman, jonka mukaan vuodesta 2005 lähtien vähennetään ulkomaille toimitettavan raakapuun määrää huomattavasti ja siirrytään puunjalostukseen paikan päällä. Lisäksi ohjelma sisältää puulla toimivan lämpölaitoksen rakentamisen ensi vuonna. Uudella lämpölaitoksella pystytään ylläpitämään metsätyökeskuksen teollisuusrakennuksia, sahaosastoja, korjaus- ja aputiloja sekä varastoja. Suunnitelmissa on myös henkilöstön koulutusta ja asuintalojen rakentaminen työntekijöille. Lähde: Karjalan Sanomat

IFC sijoittaa 86 milj. euroa puunjalostukseen Venäjällä

Kansainvälinen rahoituslaitos International Finance Corporation (IFC) sijoittaa Venäjälle 86 milj. euroa lastu- ja MDF-levyjä tuottavaan yritykseen ”OOO Kronostar”, kertoo uutistoimisto Regnum. Myönnetyllä lainarahoituksella uudistetaan tuotantolinjat Kostroman alueella sijaitsevassa tehtaassa, jonka omistaa kokonaan sveitsiläinen Krono Holding AG. Lähde: IA Regnum-NEWSpb

Puuntuonti Sverdlovin alueelta Suomeen lisääntynyt tänä vuonna

Sverdlovin alueen puutuotteiden vientimäärät ovat lisääntyneet huomattavasti tänä vuonna, kertoo Lesnaja Gazetan paikallistoimittaja. Erityisesti puutuotteiden vienti Suomeen on kasvanut. Uralin tullihallinnon mukaan Suomeen toimitettiin tämän vuoden alkupuolella 53 500 m3 raakapuuta, 232 000 m3 sahatavaraa ja 45 300 m3 vaneria. Alueelta viedään raakapuuta 13 maahan, mutta suurin osa määrästä tulee Suomeen. Sahatavaraa viedään 33 maahan, mm. Azerbaidsaniin, Italiaan ja Ranskaan. Keskimääräinen sahatavaran sopimushinta oli 111,9 dollaria kuutiometriä kohden. Kaukaisemmat vientimaat, …

Läskelän paperitehdas kiinnostaa sijoittajia

Continental Management-yhtymän edustaja Boris Isaev on neuvotellut Karelbummash-yhtiön sekä Petrozavodskmash Oy:n johtokunnan pj Valerij Sominin kanssa. Tapaamisessa keskusteltiin Karelbummash-yhtiöön kuuluvan, Läskelässä sijaitsevan Pohjois-Laatokan sellu- ja paperitehtaan investointinäkymistä, kertoo ”Kurjer Karelii” -lehti no 195. Isaevin mukaan kriisitilassa oleva tehdas voidaan palauttaa toimintaan, mutta tapettipaperin ja aaltopahvin tuotannon elvyttämiseksi tarvitaan suuria varoja. Moskovalainen sijoittaja on kiinnostunut tuotannosta, mutta investointisopimusta ei vielä saatu aikaan. Continental Management on holding-yhtiö, johon kuuluu useita sellu- ja …

Venäjän metsäteollisuuden omistuskiistat

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Kamppailu Venäjän metsäteollisuuden omistuksesta jatkuu. Oikeusviranomaiset suorittivat 13.10. perusteellisen etsinnän Titan-yhtymän pääkonttorissa Arkangelissa. Tapahtuman katsotaan olevan yhteydessä IPE:n pääkonttorissa tehtyyn etsintään elokuussa. Titan-yhtymä on suojautunut valtausta vastaan myymällä osakeenemmistön pienelle itävaltalaiselle yhtiölle Pulp Mill Holding GmbH. Prosessissa on saatu IPE:lle myönteisiä oikeuden päätöksiä. Viimeksi Moskovan välimiesoikeus totesi 21.10. pätemättömäksi toukokuussa 2002 tapahtuneen Kotlaksen ja Bratskin kombinaattien osakkeiden myynnin lähellä Bazovyj Element-ryhmää olevalle yhtiölle. Yhä selvemmin näyttää …

Pienemmätkin investoijat alkavat aktivoitua

Venäläisissä tiedotusvälineissä on alettu uutisoimaan suurten konsernien lisäksi myös pienempien yritysten investointiaikeista metsäteollisuuteen. Lesprom.ru –portaalin mukaan suomalainen Euro-Hämrak Oy aikoo investoida Karjalaan Kalevalan alueelle sahan modernisointiin 2 milj. euroa. Liiketoimintasuunnitelma on tällä hetkellä tarkastettavana Karjalan hallinnossa. Saksalainen yritys Gehlsen Holzhandel aikoo investoida Leningradin alueelle Kingiseppiin sahatavaran tuotantoon 5 milj. dollaria. Yritys osti viime kesänä rakennuksen, johon saha perustetaan ensi vuoden aikana. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on tuottaa 1 000 m3 korkealaatuista …

Neuvostoliitto halusi hallita Suomen puuntuontia 1975

Neuvostoliitto yritti perustaa vuonna 1975 Suomeen monopoliyhtiön, joka olisi hallinnut puuntuontia Neuvostoliitosta Suomeen, kertoo Helsingin Sanomat. Tuontipuun osuus oli tuolloin 10-12 % Suomen metsäteollisuuden puunkäytöstä. Hankkeesta kerrotaan suurlähettiläiden henkilökuvia sisältävässä kirjassa ”Suomalainen diplomaatti”. Kirjassa arvioidaan, että tuontipuuyhtiön toteutuminen olisi merkinnyt vakavia vaikeuksia Suomen metsäteollisuudelle. Teollisuus pelkäsi, että koko metsäsektorin kaupankäynti olisi keskitetty kulkemaan yhtiön kautta. Kirjan mukaan Thomesto oli ollut mukana hankkeessa ja yhtiön perustaminen pysäytettiin siinä vaiheessa, kun sitä …

Sidosryhmät hyväksyivät Komin sellutehdassuunnitelmien ympäristönäkökohdat

Udorskin sellutehtaan rakennussuunnitelmien ympäristönäkökohdat hyväksyttiin sidosryhmien kuulemistilaisuudessa Komin tasavallassa 14. lokakuuta. Arviolta 800 milj. dollaria maksavan rakennusprojektin sidosryhmien kuulemistilaisuuteen otti osaa 50 henkeä, jotka edustivat metsäteollisuuden yrityksiä, kansalaisjärjestöjä, poliittisia puolueita jne. Rakennusprojektin edustajina tilaisuudessa olivat rakennussuunnitelman laatineen Giprobum-yrityksen sekä Komin tasavallan teollisuus- ja talouskehityksen ministeriöiden edustajat. Sidosryhmien edustajat kiinnittivät hankkeen suunnittelijoiden huomion tarpeeseen rakentaa tulevan tehtaan käsitellyille kemiallisille jätteille turvallisempi säilytyspaikka. Udorskin sellutehtaan tuotantokapasiteetti tulee olemaan 500 000 tonnia sellua …

Stora Enso tähyää itään

Stora Enson puutuotteista ja kuituhuollosta vastaavan johtajan Arno Pelkosen mukaan yhtiön suurin mielenkiinto toiminnan laajentamisessa kohdistuu itään, kertoo sanomalehti Karjalainen. Baltian alueella on seitsemän sahaa ja Venäjällä kaksi, kun toiminnassa olevan Impilahden sahan lisäksi Novgorodin alueella rakenteilla oleva saha valmistuu. Molempien venäläisten sahojen kapasiteetti on 100 000 m3. Pelkonen sanoo, että pienillä sahoilla kerätään kokemusta ja valmistaudutaan tulevaa varten, sillä yhtiön suunnitelmissa on myös suursahan rakentaminen Venäjälle. Hänen mukaansa puhutaan …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.