Suomen ja Venäjän pääministerit keskustelivat raakapuun vientitulleista

Pääministeri Vanhanen ilmaisi tänään Moskovassa käydyn keskustelun aikana Venäjän pääministeri Fradkoville syvän huolensa Venäjän aikeista nostaa raakapuun vientitulleja, kirjoittaa Helsingin Sanomat. ”Toivon, että Venäjä voisi löytää ratkaisut, jotka mahdollistaisivat puukaupan jatkumisen”, Vanhanen sanoi. Pääministerit olivat yhtä mieltä siitä, että metsäyhteistyötä on tarkoitus laajentaa. Fradkov uskoo, että Venäjän presidentin käsittelyssä oleva uusi metsälaki tasoittaa tietä yhteistyölle ja toivoo uusien olosuhteiden houkuttelevan suomalaisyrityksiä metsän jatkojalostukseen Venäjällä. ”Näistä lähtökohdista katsomme taloudellisia instrumentteja, kuten …

Venäjän hallitus sallii metsäpalveluiden tilaamisen pienyrityksiltä

Venäjän hallitus sallii metsänhoitopalveluiden tilaamisen pienyrityksiltä, uutisoi Bumprom. Hankinnan arvon tulee palveluiden osalta olla 2 milj. ruplaa ja töiden osalta 3 milj. ruplaa. Hallituksen säätämä asetus liittyy suoraan äskettäin kolmannessa käsittelyssä hyväksyttyyn metsälakiin. Metsälain 19 pykälä edellyttää, että niissä metsissä, joissa metsänkäyttäjillä ei ole metsänhoitovelvoitetta (ts. vuokrapalstojen ulkopuolisilla alueilla), metsänsuojelu- ja uudistamistyöt suoritetaan federaation lain nro 94-FZ (Tavaratoimitus-, työ- ja palvelusopimuksista valtion ja kunnan tarpeisiin) mukaisesti. Pykälä 19 astuu voimaan …

Krupchak: Metsäsektorin vuotuinen investointitarve yli 120 mrd. ruplaa, josta vain 40 % toteutuu

Epäsuotuisa investointi-ilmasto ei ole omiaan houkuttelemaan investointeja Venäjän metsäsektorille, totesi Venäjän duuman edustaja ja Metsäkomitean puheenjohtaja Vladimir Krupchak Venäjän presidentinhallinnon kokouksessa, jossa pohdittiin metsätalouden kehittämistä. Krupchakin mukaan maan metsäsektorilla toimivat kymmenkunta suuryritystä voisivat antaa sysäyksen Venäjän metsäsektorin kehittämiselle, mutta tällä hetkellä ne tuottavat vain kymmenesosan metsätuotteiden kokonaismäärästä. Puheenvuorossaan Krupchak totesi myös, että metsäsektorin virkamiesten tehottomuuden vuoksi tuotannon tekninen ja teknologinen jälkeenjääneisyys vain lisääntyy ja uudistuksia otetaan hitaasti käyttöön. Tämän seurauksena …

Metsälain käsittely liittoneuvostossa jatkuu 24.11.

Venäjän parlamentin ylähuone, liittoneuvosto käsitteli tämänpäiväisessä kokouksessaan uutta metsälakiehdotusta, joka läpäisi duuman kolmannen käsittelyn viikko sitten. Lakia ei kuitenkaan vielä hyväksytty vaan käsittelyä jatketaan liittoneuvoston seuraavassa kokouksessa 24.11. Tuolloin tullaan suorittamaan äänestys lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Lähde: Liittoneuvoston kotisivut

Uuden metsälain myötä edessä ohjeistojen uusimisurakka

Uutispalvelu Bumprom mukaan duuman kolmannen käsittelyn läpäisseen uuden metsälain vaatimusten täyttämiseksi on uudistettava huomattava määrä metsänhoitoon ja -käyttöön liittyvästä nykyohjeistosta. Bumprom laskee, että uudessa metsälaissa mainituista normatiivisista dokumenteista 20 (alueelliset ohjeistot mukaanlukien 44) tulee uudistaa perusteellisesti uuden lain myötä. Loput ohjeistot voidaan joko kokonaan tai vähäisin muutoksin pitää käytössä myös uuden metsälain aikana. Ohjeistojen uudistamiselle on varattu aikaa ensi vuoden puoleen väliin saakka, mutta Bumpromin mukaan aika tuskin tulee riittämään. …

Venäjällä sertifioitua metsää toiseksi eniten maailmassa

Venäjä nousi viime kuussa sertifioidun metsän määrällä mitattuna kakkoseksi maailmassa, kun useammalle Venäjällä toimivalle puunkorjuuyritykselle myönnettiin lokakuussa FSC-sertifikaatti. Maailman ykköspaikkaa pitää hallussaan Kanada. Tällä hetkellä Venäjällä on lähes 12,8 miljoonaa hehtaaria FSC-sertifioitua metsää. WWF arvioi pinta-alan voivan kasvaa vuoden loppuun mennessä 14 miljoonaan hehtaariin, jos tällä hetkellä vireillä olevat sertifiointiprosessit ja loppuvuodeksi suunnitellut sertifiointihankkeet onnistuvat. Lähde: Venäjän WWF

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.