Typpi- tai fosforitase kertoo kasvustolle annetun ja sadon mukana pellolta poislähteneen typpi- tai fosforimäärän erotuksen (peltotase). Jos ravinnetase on 0, kasvukauden aikana annettu ravinnemäärä vastaa täsmälleen sadon mukana pellolta poistunutta määrää. Mitä pienempi ravinnetaseen lukuarvo on, sitä vähemmän peltoon jää ravinteita, jotka altistuvat huuhtoutumiselle. Negatiivinen ravinnetase merkitsee, että sadon mukana pellolta poistunut ravinnemäärä on suurempi kuin lannoituksessa annettu ravinnemäärä.
Laskennallinen ravinnetase ei sellaisenaan kuvaa vesistökuormituksen määrää lyhyellä aikavälillä, mutta sen avulla on mahdollista arvioida vesistökuormituksen riskiä.
Suomen ravinnetaseet ovat laskeneet kolmenkymmenen vuoden tarkastelujaksolla koko maassa ja suurin syy tähän on ollut väkilannoituksen vähentyminen. Typen ylijäämä hehtaaria kohti on pienentynyt yhdeksästäkymmenestä kilogrammasta viiteenkymmeneenneljään ja fosforin kolmestakymmenestä kilogrammasta alle kuuteen. Viime vuosina taseen ylijäämät eivät ole pienentyneet, ja kasvukausien väliset erot näkyvät ylijäämien vaihteluna. Erot alueellisissa keskiarvoissa johtuvat pääosin kotieläin- ja viljantuotannon painottumisesta eri alueille.
Typpi- ja fosforitaseiden kehitys suomalaisilla pelloilla, kg/ha
Vesistökuormitukseen liittyen on tärkeää määrittää, mikä on minimiravinne vastaanottavassa vesistössä. Suomessa minimiravinteena on yleensä fosfori. Sen määrä vaikuttaa suoraan vesistön rehevöitymiseen. Kotieläinten lannassa on runsaasti fosforia, mikä aiheuttaa ongelmia tietyillä alueilla, kuten Lounais- ja Länsi-Suomen sika- ja siipikarja-alueilla. Useiden tutkimuslaitosten yhteistyönä tehty tuore ravinneselvitys toteaa, että vähintään 20 % Suomessa syntyvästä lantamäärästä vaatii kehittyneen prosessoinnin, jotta lantafosforin kuljetus on taloudellisesti kannattavaa pitkien matkojen päähän maakuntarajojen ulkopuolelle. Tämä edellyttää mm. veden poistoa lannasta. Suurin tarve kehittyneelle prosessoinnille on Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.[1]
Typpitaseet ovat vähentyneet reilusti kaikkialla Euroopassa viimeisen 25 vuoden aikana. Laskua selittää kaksi tekijää: (1) typpilannoitteiden käytön väheneminen, ja (2) kasvuston typen sitominen. Yhä isompien satojen myötä peltomaasta on hyödynnetty tehokkaammin ja aiempaa enemmän typpeä.
Typpitase on vähentynyt lähes kaikissa Euroopan maissa ja tällä hetkellä taseen vaihteluväli maittain on suuri. Ympäristöongelmien vakavuus ja typen aiheuttama rehevöityminen riippuvat muun muassa kunkin maan maalajista, vesistöjen läheisyydestä ja vastaanottavien vesimassojen suuruudesta. Eri maiden typpitaseet on siis suhteutettava näihin tekijöihin. Esimerkiksi Euroopan korkeimmat typpitaseet löytyvät pienistä saarivaltioista – Kypros ja Malta – joita ympäröi syvä Välimeri. Seuraavaksi suurimmat typpitaseet ovat Benelux-maissa – Belgia, Alankomaat ja Luxemburg. Näiden maiden typpitaseet ovat 3–4-kertaisia verrattuna Suomeen. Suomi sijoittuu Euroopan maiden typpitaseiden vertailussa keskijoukkoon.
Typpitaseet OECD-maissa, 2016
Huom. vuoden 2016 kaaviossa 2017 luku CA; 2015 luvut AU, BE, DK, EE, DE, GR, IE, IT, JP, KR, LV, LT, LU, MX, PL, ES, CH, US, EU, BG, CY, MT.
Korkeat typpitaseet lisäävät korkean nitraattipitoisuuden riskiä pohjavesissä, jossa nitraattipitoisuus on tärkeä seurattava indikaattori. Talousveden nitraattipitoisuus aiheuttaa vaaraa terveydelle. Suomen pinta- ja pohjavesien nitraattipitoisuudet ovat alhaisella tasolla[2] verrattuna muihin Euroopan maihin (Veden laatu ja käyttö).
Euroopassa maatalousmaan happamuus vaihtelee alueittain suuresti. Suomessa kaikki maat ovat suhteellisen happamia, pH-arvoltaan välillä 5–6.
Maatalousmaan happamuus Euroopassa
Lähde: Data DVD Reimann, C., Birke, M., Demetriades, A., Filzmoser, P. & O’Connor, P. (eds.) ”Chemistry of Europe’s Agricultural Soils. Part A”; Geol. Jb., B 102; © 2014, BGR, Hannover, Germany.
Happamilla mailla fosforia tarvitaan viljelyyn ja runsaan sadon tuottamiseen enemmän kuin neutraaleilla tai emäksisillä mailla. Yleensä muualla Euroopassa, jossa maat ovat neutraaleja tai emäksisiä, viljelykasvit tarvitsevat vähemmän fosforia. Näillä alueilla tuloksena on parempi fosforitase, joka voi olla pienimmillään jopa negatiivinen.
Fosforitaseet OECD-maissa, 2016
Huom. vuoden 2016 kaaviossa 2017 luku CA; 2015 luvut AU, AT, BE, DK, EE, FR, DE, GR, IE, IT, JP, KR, LV, LT, LU, MX, PL, ES, CH, US, EU, BG, CY, MT.
Tietokantataulut
Suomen typpi- ja fosforitaseet
Alaviitteet
[1] Marttinen, S., Venelampi, O., Iho, A., Koikkalainen, K., Lehtonen, E., Luostarinen, S., Rasa, K., Sarvi, M., Tampio, E., Turtola, E., Ylivainio, K., Grönroos, J., Kauppila, J., Koskiaho, J., Valve, H., Laine-Ylijoki, J., Lantto, R., Oasmaa, A., zu Castell-Rüdenhausen, Malin. (2017) Kohti ravinteiden kierrätyksen läpimurtoa: Nykytila ja suositukset ohjauskeinojen kehittämiseksi Suomessa, Luonnonvarakeskus, 45/2017, 45 s. Linkki julkaisuun
[2] Luonnonvarakeskuksen tilastot – Nitraattipitoisuudet pinta- ja pohjavesissä
Yläreunan kuva: Pixabay