Ruukki Group sopimukseen Venäjän sahan päätuotantolaitteista

Ruukki Group -konserni ja Heinolan Sahakoneet Oy ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen Ruukki Groupin Venäjälle Kostroman alueelle tulevan sahalaitoksen laitteista ja koneista, tiedottaa yhtiö. Sopimus käsittää laitoksen sahaosaston, tuorelajittelun, rimoituksen, lajittelulaitoksen sekä paketointilaitoksen. Neuvottelut muista sahan laitteistoista ovat loppuvaiheessa. Sahaustoiminnan on määrä alkaa vuoden 2008 viimeisellä vuosineljänneksellä. Laitoksen kapasiteetti on 500 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa, alkuvaiheen suunniteltu tuotantomäärä on noin 300 000 m³. Lähde: Ruukki Groupin sijoittajauutiset

Ponsse yhteistyöhön Moskovan yliopiston kanssa

Moskovan metsäyliopisto aloittaa modernia puunkorjuuteknologiaa hyödyntävän koulutusohjelman yhteistyössä Ponssen kanssa, kerrotaan Ponssen tiedotteessa. Tavoitteena on tarjota laaja-alaisesti tavaralajimenetelmän koulutusta Venäjän suurimman metsäalan yliopiston kanssa. Puunkorjuu kokorunkomenetelmällä on ollut Venäjällä vallitseva menetelmä, mutta tavaralajimenetelmä valtaa jatkuvasti alaa, sillä ympäristöystävällisen ja tehokkaan tavaralajimenetelmän edut ovat kiistattomat, kertoo Ponssen Venäjän tytäryhtiön toimitusjohtaja Ville Siekkinen. Siekkisen mukaan Venäjällä halutaan aktiivisesti olla kehityksen kärjessä modernin puunkorjuuteknologian hyödyntämisessä. Ponsse katsoo, että Moskovan yliopiston rooli Venäjän metsäteollisuuden …

Karjalan metsäsektorikatsaus

Karjalan ja Luoteis-Venäjän muiden alueiden metsäteollisuuden harjoittajat kokoontuivat 12. syyskuuta Karjalan tasavallan hallitukseen keskustelemaan metsänkäytöstä ja -hoidosta vuoden alusta voimaan tulleen uuden metsälain valossa. Uudessa metsälaissa metsätalouden määräykset ja termit ovat muuttuneet aikaisemmista. Karjalan tasavallassa on valmistauduttu ottamaan vastaan ennen valtiolle kuuluneet toimivaltuudet perustamalla valtionmetsäkomitea ja antamalla kestävän metsänkäytön ja metsäsektorin kehittämisen koordinointi teollisuus- ja luonnonvaraministeriölle. Puheenjohtajana toimineen pääministeri Tshernovin mukaan hallituksen toimenpiteiden ansiosta puunkorjuuyritykset ovat välttyneet toiminnan keskeytyksiltä. Kaiken …

Segezha Packaging ostaa kaksi tehdasta Turkista

Segezha Packaging (Segezha) on tehnyt sopimuksen turkkilaisyrityksen Isiklar Ambalaj kanssa kahden säkkitehtaan ostosta. Tehtaiden tuotantokapasiteetti on yhteensä 300 miljoonaa säkkiä. Kauppa saatetaan päätökseen ennen marraskuun 2007 loppua. Segezha kuuluu venäläiseen Investlesprom-ryhmään ja on maailman toiseksi suurin paperisäkkien valmistaja. Se tuottaa noin 1,3 mrd säkkiä vuodessa kymmenessä maassa Euroopan ja Venäjän alueella työllistäen 1500 henkilöä. Lähde: Investlesprom

Äänisen traktoritehdasta elvytetään

Äänisen traktoritehdas on saanut vakautettua taloutensa vuosien vaikeuksien jälkeen, tiedottaa Karjalan teollisuus- ja luonnonvaraministeriö. Verorästit on hoidettu ja palkat maksetaan ajallaan. Tammikuussa 2007 tehdas päätti alkaa valmistaa tuottavampaa kalustoa niin puunkorjuuseen kuin öljy- ja kaasuteollisuuteenkin. Myös suunnitelma tuotannon siirrosta Petroskoin keskustasta toiselle tehdasalueelle on herätetty henkiin. Perustuotanto on tarkoitus siirtää vuonna 2008. Tällä hetkellä tehtaalla on noin 1000 työntekijää. Heinäkuussa alettiin siirtää työntekijöitä omistajakonsernin ”Traktornye zavody” perustamaan uuteen yritykseen OOO …

Komin tasavallassa ei markkinoita kalliille puutaloille

Komin teollisuus- ja energiaministeriössä pidetyn puutalorakentamista käsitelleen kokouksen osanottajien mielestä suomalaisten kokemus puutalorakentamisesta ei sovi Komiin, tiedottaa uutistoimisto KomiInform. Kokoukseen osallistui eripuolilla maailmaa toimivien puutalonrakennusfirmojen suomalaisia, moskovalaisia ja kirovilaisia edustajia. Suomalaisia hirsitaloja välittävän yrityksen ”Petrostyle” Moskovan toimiston johtajan Sergei Linnikovin mielestä suomalaiset talot ovat Komin oloissa liian kalliita, niille on kysyntää lähinnä Pietarin ja Moskovan seuduilla. Komin alueella tarvittaisiin enemminkin paikallisesti valmistettuja edullisia puutaloja, joiden tuotantoon tulisi saada valtiolta tukea. …

Tuontipuun hinta noussut selvästi

Suomeen tuotiin puuta kesäkuussa 1,7 miljoonaa kuorellista kuutiometriä, mikä on suurin määrä tämän vuoden aikana, tiedottaa Metsäntutkimuslaitos. Kesäkuu oli viimeinen kuukausi ennen Venäjältä tuodun puun tullimaksujen korotuksia. Vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla Suomeen tuodusta puusta 74 prosenttia oli peräisin Venäjältä. Tammi–kesäkuussa Suomeen tuotiin 8 miljoonaa kuutiometriä ulkomaista puuta. Määrä oli neljänneksen pienempi kuin vuosi sitten mutta vastasi kymmenen edeltävän vuoden keskiarvoa. Tuontipuusta kolmannes oli koivukuitupuuta. Kotimaisen puun hintakehityksen tavoin myös tuontipuun …

Metso toimittaa lastulevylinjan Venäjälle

Metso Panelboard toimittaa laitteet lastulevyn tuotantolinjaan Ugra-plit PLC:lle Khanti-Mansiskiin Venäjälle, tiedottaa yhtiö. Osapuolet ovat sopineet, että tilauksen arvoa ei julkisteta, mutta yleensä tämäntyyppisten toimitusten arvo on 20 – 30 miljoonaa euroa. Toimitus ajoittuu vuoteen 2008 ja tuotanto käynnistyy vuonna 2009. Uusi tuotantolinja on suunniteltu 150 000 kuutiometrin vuosituotantoon, mutta on laajennettavissa 260 000 kuutiometriin. Raaka-aineena käytetään sahausjätettä. Vuonna 2005 perustetun Ugra-plit PLC:n omistaa Khanti-Mansiskin autonomisen alueen omaisuudenhoito-osasto (Department of Property). …

International Paperin ja Ilim Groupin yrityskauppa päätökseen

International Paper ja Ilim Holding S.A. ovat vahvistaneet sopimuksen yhteisyrityksen muodostamisesta. Sopimuksen mukaan International Paper ostaa 50 % Ilim Holdingista kauppahinnan ollessa noin 650 miljoonaa dollaria. Yhteisyritys tulee toimimaan nimellä Ilim Group. Keskeisellä sijalla yhtiön kehityssuunnitelmassa on 1,5 miljardin dollarin investointi neljään sellu- ja paperitehtaaseen seuraavan viiden vuoden aikana. Lähde: International Paper Aikaisemmat uutiset aiheesta: 07.06.2007, Venäjän antimonopolivirastolta hyväksyntä International Paperin ja Ilim Pulpin kaupalle, 26.10.2006, International Paper ja Ilim …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.