Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö ehdottaa puun vientitullien poistoa suurinvestoijille

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on päättänyt laatia lisätoimenpiteitä lamasta kärsivän metsäalan tueksi. Varaministeri Andrei Dementjev ilmoitti, että tällä hetkellä ministeriössä ollaan kehittelemässä mahdollisuutta myöntää oikeus viedä puuta ilman vientitulleja suuria prioriteetti-investointeja toteuttaville yrityksille. Muista teollisuus- ja kauppaministeriön toimenpiteistä varaministeri mainitsi korkotuen lainoihin, joita on annettu venäläisille yhtiöille konekannan uusimiseen sekä korkeiden puutullien voimaantulon lykkäämisen vuoteen 2010 saakka. Lähde: Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö

Puun tuonti Suomeen lokakuussa 2008

Suomeen tuotiin lokakuussa 1,7 miljoonaa kiintokuutiometriä kuorellista puuta, tiedottaa Metsäntutkimuslaitos. Tuontimäärä jäi 0,2 miljoonaa kuutiometriä pienemmäksi kuin kolmena edeltävänä kuukautena. Lokakuussa ei ollut vielä tiedossa Venäjän aikomus lykätä raakapuun vientitulliensa seuraavia korotuksia. Venäläisen puun osuus tuonnista on pysytellyt miltei koko vuoden 2008 ajan lähellä 60 prosenttia. Vuonna 2007 Venäläisen puun osuus oli 66 prosenttia ja tätä aiemmin pitkään lähellä 80 prosenttia. Tammi–lokakuun kumulatiivinen puun tuonti päätyi 17,2 miljoonaan kuutiometriin, ja …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.