EU direktiivi 2008/120/EC määrittää tuotantosikojen suojelun standardeja. Direktiivissä kielletään mm. hännän rutiininomaisen typistyksen. Suurin osa jäsenmaista sallii hännän typistyksen kun kaikki muu hännänpurennan estämiseksi on tehty – ja tätä poikkeusta sovelletaan erittäin kevyin perustein ja käytännössä lähes kaikissa sikaloissa. Suomen kansallinen lainsäädäntö on täysin kieltänyt hännäntypistyksen vuodesta 2003.[1] Hännänpurenta on aina merkki siitä, että sika on stressaantunut. Häntä toimii siten myös sikojen hyvinvointitason indikaattorina.
Komission suositus EU 2016/336 tarjoaa toimenpiteitä, jolla direktiivin tavoitteita voi saavuttaa. Tuoreessa raportissaan[2] EU Komissio toteaa että jäsenmaista ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa ja ei-jäsenmaista Norjassa ja Sveitsissä on onnistuttu kasvattamaan sikoja saparon kanssa. Menestyksen taustalla on monien suositusten osalta korkean standardin ylläpitäminen. Nämä tekijät ovat pääsy tonkimismateriaaliin, oikea lämpötila ja ilman laatu, hyvä terveystila, ruokinta ja kilpailun vähentäminen rehusta ja tilasta. Suomeen, Ruotsiin ja Sveitsiin tehtyjen opintomatkojen tulokset ja kokemukset on tiivistetty raporttiin.
Suomen Euroopan mittakaavassakin tunnustettu ja merkittävä menestys perustuu pitkään ja järjestelmälliseen työhön. Suomessa eläinten terveystilanne on lähtökohtaisesti hyvä pohjoisen ilmaston, kotieläintilojen kohtuullisen alhaisen tiheyden ja pitkien välimatkojen ansiosta. Lisäksi täällä on harjoitettu pitkään ennalta ehkäisevä terveydenhuolto. Merkittäviä sikatauteja on hävitetty elinkeinon vapaaehtoisin toimin (mm. aivastustauti, porsasyskä, kapi ja sikadysenteria). Elinkeino on myös antanut lainsäädäntöä tiukemmat ohjeet mm. PRRS-taudin vastustukselle, jonka ansiosta tauti on pysynyt poissa Suomesta.
Eläimen hyvinvointitasoon vaikuttavat monet eri tekijät, kuten kilpailu tilasta ja ruoasta, lämpötila ja ilmanvaihto, lattia, virikkeet, ja jatkuvasti saatavilla oleva puhdas juomavesi. Hyvälaatuinen ja koostumukseltaan optimoitu rehu on olennaista eri tuotantovaiheille.
Suomen lain mukaiset minimitilavaatimukset ovat EU direktiivin asettamalla tasolla, todellisuudessa isot toimijat edellyttävät sopimustuottajien käyttävän 0,65m2/sika minimitasoa reilusti väljempää, 0,8-0,9m2/sika tilaa.
Sioilla on oltava pääsy virikkeisiin, tongittavaan materiaaliin, joka on Suomessa useimmiten olkea, sahanpurua tai turvetta. EU:n minimivaatimuksen virikkeistä voi hoitaa myös säkillä tai ketjulla, kuten Keski-Euroopassa monesti tehdään. Suomessa muutaman vuoden ajan on erityisesti panostettu tähän asiaan.[3] On paljon hyviä innovaatioita eläinten ”leluiksi”, kuten puupalaset, ketjussa roikkuvat jääkiekot, köydet, puutarhaletkut. Eviran ohjeistuksen mukaan sioilla pitää olla jatkuvasti saatavilla tongittavaa, josta ne voi muodostaa pieniä kasoja, tai niille pitää antaa orgaanista ainetta kaksi kertaa päivässä.
Suomessa ja Ruotsissa yleisin ruokintatapa on liemiruokinta, jolloin jokainen eläin saa syödä samaan aikaan. Saksassa ja Tanskassa yleisin ad lib rehunannosteluluukut mahdollistavat vain muutaman eläimen ruokinnan kerrallaan, joten ruoasta saattaa muodostua sikojen välillä helposti kilpailu. Kilpailutilanteet taas aiheuttavat stressiä.
Kokoritilälattiat ovat epämukavia ja liukkaita ja sorkkavaurioita voi syntyä helpommin. Ritilälattian ehkä suurin ongelma on, että se ei tarjoa sioille mukavaa makuualustaa – kokoritilälattialla on hankalempi hallita vetoa ja esim. lannasta nousevia kaasuja. Toisaalta, mikäli kokoritiläkarsinoissa rako on kapea verrattuna palkin leveyteen, makuualustan kuivana pitäminen on helpompaa ja vaikutus makuumukavuuteen on pienempää.
Kokoritilälattialla on myös mahdollista käyttää kuiviketta, ilman että se heti putoaa lantakouruun. Osalla tiloista jaetaan heinä/olki ns. heinähäkeistä karsinan seinältä, joka on koettu hyväksi ratkaisuksi. Suomessa ei ole monella tilalla kokonaan kiinteitä karsinaratkaisuja, koska näitä on todella hankala pitää puhtaina ja kuivina). Suurimmalla osalla tiloista on siis karsinaratkaisuna osa-ritilälattia, jossa esim. 30-50% lattiasta on kiinteää, ja loput ritilää.
EU komission 2016-8987 raportissa todetaan että useassa jäsenmaassa kuten Saksassa, Ranskassa, Hollannissa ja Tanskassa on ryhdytty parantaviin toimenpiteisiin Suomen, Ruotsin ja Sveitsin opintomatkojen innoittamina. Pilottihankkeiden ja kartoitusten lisäksi Tanskassa ja Saksassa on valmisteilla kansallinen hyvinvointi merkintä järjestelmä.
Evira on hyväksynyt vuonna 2013 ensimmäiseksi elintarvikelain mukaiseksi kansalliseksi laatujärjestelmäksi Sikava-terveydenhuoltojärjestelmään perustuvan laatujärjestelmän, joka näkyy kuluttajille termillä Laatuvastuu. Se sisältää elinkeinon toimenpiteitä, joilla lainsäädäntö ylitetään merkittävästi eläinten terveyden ja elintarviketurvallisuuden osalta.
Sikavan puitteissa on määrätty lainsäädäntöä tiukemmat ohjeet eläinten, rehujen, alkioiden ja sperman tuonnille. Suomen sianlihantuotannosta noin 95 % sitoutunut noudattamaan ETT:n ohjeita ja Sikavan sääntöjä. Säännöllisillä eläinlääkärikäynneillä arvioidaan eläinten terveyttä ja hyvinvointia tiloilla. Sikasektorilla on erittäin matala tarve antibioottilääkityksille. Laatuvastuu kertoo eläinten hyvinvoinnista juuri eläinten terveyden kautta.
Linkit
Eläinten terveys ETT – Sikava, linkki
Lue lisää sikojen hyvinvoinnista eläintieto.fi sivustolla, linkki
Alaviitteet
[1] Directorate-General for Internal Policies: Routine tail-docking of pigs, document requested By the committee on petitions, Linkki raporttiin
[2] European Commission, Health and food audits and analysis, Overview report on Rearing Pigs with Intact Tails, Linkki raporttiin
[3] Telkänranta, H. Tutkimustietoa sikojen virikkeistä, Helsingin yliopisto, Linkki tutkimukseen http://www.telkanranta.com/viriketutkimus.html