Alkutuottaja, kerro mitä Suomessa viljellään tulevaisuudessa

Luonnonvarakeskus (Luke) selvittää laajalla kyselyllä viljelijöiden ajatuksia tulevaisuuden kasvilajeista. Tavoitteena on tuoda esiin alkutuottajien näkemys eri viljelykasvien kiinnostavuudesta. Selvityksen tulokset vaikuttavat siihen, mihin kasveihin tutkimusta tullaan suuntaamaan lähitulevaisuudessa. Viljelykasvilajisto muuttuu monestakin syystä, ja muutosvauhdin ennakoidaan kiihtyvän tulevaisuudessa. Kasvivalikoimaan vaikuttavat lukuisat asiat, kuten viljelytuet, kannattavuus, maatalouspolitiikka, ympäristöohjeistukset, menestyminen ja osaltaan myös eri raaka-aineisiin kohdistuneet kampanjat. ”Toivomme alkutuottajilta mahdollisimman paljon vastauksia nykyisestä tuotantosuunnasta tai tulevaisuuden suunnitelmista riippumatta”, Luken erikoistutkija Marjo Keskitalo sanoo. Kysely lähetettiin …

Monipuolisuus lautasella on monipuolisuutta pelloilla

Nykyistä monipuolisemmalla ja uusiin raaka-aineisiin perustuvalla proteiinijärjestelmällä olisi useita hyviä vaikutuksia esimerkiksi Suomen omavaraisuuteen, kansanterveyteen, ympäristökestävyyteen sekä yritysten liiketoimintaan. Proteiinijärjestelmän uudistuminen edellyttää kuitenkin monenlaisia muutoksia ruokajärjestelmän eri osissa.   Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimassa ScenoProt-hankkeessa on rakennettu skenaarioita, joissa nykyistä monipuolisempi proteiinijärjestelmä toteutuisi. Kestävä proteiinijärjestelmä rakentuu kotimaisille vaihtoehdoille, joiden avulla erityisesti soijapohjaisten rehujen ja kalan tuontia voidaan vähentää. ScenoProt-hankkeen visiossa ihmisen ruokaan ja eläinten rehuun saadaan proteiinia uusista lähteistä, jotka eivät rasita …