ScenoProt-hanke nosti valkuaisomavaraisuuden ja ruokajärjestelmän monipuolisuuden keskusteluun

Ruokajärjestelmän yksipuolistuminen on jatkuva uhka terveydelle, ympäristölle, huoltovarmuudelle ja elinkeinoille. Monipuolisempi ruokajärjestelmä tukee resilienssiä, on kestävämpi ja avaa uusia mahdollisuuksia niin kuluttajille kuin yritystoiminnallekin. Vuonna 2015 käynnistyneen ScenoProt-hankkeen tavoitteena oli kehittää entistä monipuolisempaa, omavaraisempaa, terveellisempää, ympäristöystävällisempää sekä kotimaisempaa proteiinijärjestelmää. Uusissa proteiinilähteissä on paljon potentiaalia Yksipuolinen viljely vaatii fossiilisilla polttoaineilla tuotettuja väkilannoitteita sekä torjunta-aineita. Sen sijaan palkokasvit sitovat ilmakehän typpeä, ja siten vähentävät väkilannoitteiden tarvetta. Monien erikoiskasvien tuotannon moninkertaistaminen on mahdollista, …

Politiikkasuositus: Maltillisella ruokavalion muutoksella merkittäviä terveys- ja ympäristöhyötyjä

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen sekä tavoitteet hiilineutraaliuteen tai jopa -negatiivisuuteen edellyttävät pikaisia toimia myös ruokajärjestelmässä. Tutkimustulokset osoittavat, että jo maltillisella muutoksella kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota pystymme vaikuttamaan positiivisesti sekä omaan terveyteemme että ilmastoon. ScenoProt-hanke on julkaissut viimeaikaisiin tutkimuksiin perustuvan politiikkasuosituksen päätöksentekijöille ja elintarvikeketjulle. – Maltillinen muutos tarkoittaa ruokavalion eläinproteiinien osittaista korvaamista kasviproteiineilla. Esimerkiksi puolet kasviperäistä ja puolet eläinperäistä olisi monelle mahdollinen ruokavalio. Maltilliseen muutokseen on mielekästä pyrkiä, koska se on realistista toteuttaa ja …

Webinaari politiikkasuosituksistamme 18.2. klo 11 – 12: Maltillisella ruokavalion muutoksella jo merkittäviä terveys- ja ympäristöhyötyjä

ScenoProt-hanke julkaisee 18.2. politiikkasuosituksen ”Maltillisella ruokavalion muutoksella merkittäviä terveys- ja ympäristöhyötyjä”. Klo 11 – 12 esittelemme politiikkasuosituksen webinaarissa. Ilmastomuutoksen pysäyttäminen sekä tavoitteet hiilineutraalisuuteen tai jopa -negatiivisuuteen edellyttävät pikaisia toimia myös ruokajärjestelmässä. ScenoProt-hankkeen tutkimustulokset osoittavat, että jo maltillisella muutoksella kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota pystymme vaikuttamaan positiivisesti sekä omaan terveyteemme että ilmastoon. Maltillinen muutos tarkoittaa ruokavalion eläinproteiinien osittaista korvaamista kasviproteiineilla. Tässä politiikkasuosituksessa on uusia tutkimustuloksia, jotka rohkaisevat maltilliseen muutokseen. Tilaisuuden avaus, Anne Pihlanto, …

Terveellisyys on yleisin syy käyttää kasviproteiinituotteita

ScenoProt-hankkeessa syksyllä 2020 tehdyssä kuluttajakyselyssä puolet vastaajista kertoi vähentäneensä lihan kulutusta viimeisen vuoden aikana. Ruokavalioissa ei kuitenkaan ole tapahtunut suurta muutosta kohti kasvissyöntiä, mutta ajoittainen kasvissyönti on lisääntynyt. Hinta on tärkein valintakriteeri kasviproteiinituotteen valinnassa, mutta kotimaisuus lisää maksuhalukkuutta. Kysyttäessä lihan ja kasviproteiinien käytön jakautumisesta vastanneista kotitalouksista vajaa neljännes (24 %) käyttää kasviproteiinituotteita lähes pelkästään tai enemmän kuin lihaa. Yli puolet (57 %) käyttää edelleen enemmän tai lähes pelkästään lihaa. Merkittävimmät …

Kasvispainotteinen ruokavalio voi olla riski luuston terveydelle, mikäli riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista ei huolehdita

ScenoProt-hankkeen kliinisessä interventiotutkimuksessa selvitetään, miten eläinproteiinin osittainen korvaaminen kasviproteiinilla vaikuttaa esimerkiksi ravintoaineiden saantiin ja sairauksien biomarkkereihin. Journal of Nutrition -lehdessä julkaistussa luuston terveyteen keskittyvässä tutkimuksessa havaittiin, että luuston aineenvaihdunta muuttui ja kalsiumin ja D-vitamiinin saanti väheni, kun osa ruokavalion eläinproteiinista korvattiin kasviproteiinilla. Monitieteisen ScenoProt – Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi -hankkeen yhtenä visiona on, että vuonna 2030 suomalaiset syövät terveellistä ja kestävästi tuotettua ruokaa. Tähän pyritään vähentämällä eläinproteiinin ja …

ScenoProt seminar 17.9.2020: Solutions for sustainable and healthy protein and food system

ScenoProt project aims for a more versatile and sustainable protein system. Welcome to hear the recent results about novel protein sources, their health effects & consumer markets. Time: Thursday 17.9. at 13-16.15 Location: Folkhälsan, Topeliuksenkatu 20, Helsinki Follow live stream: https://youtu.be/EWbttXvLdrU Vision of ScenoProt project states that in 2030, consumers will eat tasty, healthy and sustainably produced food. New diversified protein sources that will mitigate climate change are used and …

Öljyhampusta proteiinijuomaa, paistomurua ja levitettä

Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden markkinat kasvavat Euroopassa noin 7 prosentin vuosivauhtia. Kasvisruoka ja kasviproteiinit ovat suurimpia megatrendejä ruokamaailmassa, eikä kyse ole ohimenevästä ilmiöstä. Tuotteista on tullut valtavirtaa, kun kasvipohjaiset tuotteet maistuvat niin kasvis- kuin sekasyöjille. ScenoProt-hankkeessa kehitetään prosessointimenetelmiä, joiden avulla vaihtoehtoisista proteiinin lähteistä saadaan mahdollisimman hyvin elintarvikekäyttöön soveltuvia raaka-aineita. Tutkimuskohteina ovat olleet esimerkiksi runsaasti proteiinia sisältävät kasvit kuten härkäpapu, lupiini, rypsi, öljypellava, tattari, kvinoa ja öljyhamppu. Hankkeessa kehitetään myös uusiin proteiinilähteisiin …

Webinaari hampun elintarvikekäytöstä 2.9.2020

  Hampun siemeniä on hyödynnetty monipuolisesti elintarvikkeena jo pitkään. Hampun elintarvikekäyttö on kuitenkin puhuttanut alalla toimijoita ja selkeästi on tarvetta myös laajemmalle ja selventävälle keskustelulle. Aihe liittyy myös ScenoProt–hankkeeseen, joten tartuimme aiheeseen ja keräsimme asiantuntijoita kertomaan hampun elintarvikekäyttöön liittyviä uusimpia tutkimustuloksia. Mukana webinaarissa ovat myös Finola Oy ja Ruokavirasto omilla kommenttipuheenvuoroillaan. Ohjelma: Jyväskylän hamppuekosysteemistä, Ville Tikka, Jyväskylän yliopisto Hampun siementen kemiallisesta koostumuksesta, Juha-Matti Pihlava, Luke Uusia elintarviketuotteita hampusta, Markus Nurmi, …

Kuluttajakysely: Korkea hinta ja tuotteiden vieraus jarruttavat kasviproteiinin käyttöä

Kuluttajilla on vahva aikomus lisätä ruokavalioonsa kasviksia sekä vähentää lihan käyttöä. Aikomuksesta huolimatta vain pieni osa kuluttajista on muuttanut ruokavaliotaan viimeisen vuoden aikana. Tämä käy ilmi ScenoProt-hankkeessa tehdystä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin kuluttajien asenteita ruokavalioita ja kasviproteiineja kohtaan. Kysely tehtiin vuoden 2019 syyskuussa neljässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Vastaajia oli kussakin maassa n. 500. Samankaltainen kysely tehtiin myös vuonna 2016.  Kyselyn toteutti ScenoProt-hankkeessa partnerina mukana oleva Makery Oy. Liha …

Share This