Turvemaihin liittyviä kysymyksiä tulee jatkuvasti eri tahoilta. Ojittamattomien, ojitettujen ja ennallistettujen soiden kasvihuonekaasuasioista on tuotettu viime aikoina paljon uutta tietoa. Tässä blogissa esitetään yleistajuisesti soiden ennallistamisen kasvihuonekaasupäästöjen perusteita.
Ekologisen ennallistamisen tavoitteita ovat suon vesitalouden, kasvihuonekaasujen vaihdon ja monimuotoisuuden palauttaminen kohti luonnontilaa. Metsäojitettujen soiden ennallistamista on tehty Suomessa noin 35 000 hehtaarilla ja tarve soiden ennallistamisille kasvaa muun muassa EU:n luontokadon pysäyttämiseksi asettamien velvoitteiden vuoksi.
Ojitetuilla ravinteikkailla turvemaakasvupaikoilla pohjaveden pinnan yläpuolella oleva hapekas turve hajoaa vähitellen ja sen hiili vapautuu hiilidioksidina ja osa typestä typpioksiduulina eli ilokaasuna ilmakehään. Näiden kasvupaikkojen maaperä onkin kasvihuonekaasujen lähde. Hiiltä kuitenkin sitoutuu hyvin kasvavaan puustoon, mutta puuston hiilivarasto on turvetta lyhytikäisempi. Metsätalouskäytössä nämä turvemaat ovat yleensä päästölähde. Jatkuvan kasvatuksen menetelmillä tätä päästöä voidaan hillitä. Asiasta on tulossa lisätutkimusta.
Karuilla puustoisilla ojitusaloilla turve ei merkittävästi vähene, ja kasvavaan puustoon sitoutuu lisää hiiltä. Avohakkuun jälkeen nämäkin turvemaat ovat jonkin aikaa päästölähde.
Jos puuntuotantoon tarkoitetun ojitusalueen ojissa on avovesipintaa, siitä vapautuu myös metaania. Sammaloituneen ojan metaanipäästö on useita kertoja pienempi.
Mitä kasvihuonekaasupäästöille tapahtuu ennallistamisessa?
Soiden ennallistaminen muuttaa suon märemmäksi mikä voi tuottaa metaanipäästöjä, mutta vähentää hiilidioksidin ja typpioksiduulin päästöjä.
Hiilidioksidi ei juuri hajoa ilmakehässä. Se poistuu ilmakehästä hitaasti biologisten ja geologisten prosessien seurauksena.
Metaani on huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, mutta se hajoaa ilmakehässä melko nopeasti, noin 12 vuodessa hiilidioksidiksi ja vedeksi.
Typpioksiduuli on vielä metaaniakin paljon voimakkaampi kasvihuonekaasu ja se hajoaa ilmakehässä hitaasti, noin sadassa vuodessa. Metsäojitusalueilta vapautuvan typpioksiduulin määrä on kuitenkin yleensä pieni verrattuna esimerkiksi viljeltyjen turvepeltojen päästöihin.
Lyhyellä aikavälillä metaani siis lämmittää ilmastoa voimakkaasti. Pitemmällä aikavälillä metaani hajoaa, mutta hajoamistuotteidensa kautta sen lämmittävyys jatkuu, vaikkakin lievempänä. Vaikka sitä on ilmakehässä vähän, vain noin 2 ppm (tilavuuden miljoonasosa), on se kasvihuonekaasuista hiilidioksidin (411 ppm) jälkeen toiseksi tärkein ilmaston lämmittäjä.
Suon ominaisuudet vaikuttavat ennallistamisen tulokseen
Luonnontilaisen ja ennallistetun suon metaanipäästöt vaihtelevat voimakkaasti suon märkyyden ja ravinteisuuden mukaan. Eniten metaania päästävien vetisten ja ravinteikkaiden saraisten avosoiden päästöt ovat yli kymmenkertaiset verrattuna kuivempien mätäspintaisten korpien ja rämeiden päästöihin.
Sekä metsäojitettujen että ennallistettujen soiden ekosysteemien kasvihuonekaasutaseet vaihtelevat suuresti riippuen kasvupaikasta, puuston kasvusta ja hieman myös sääolosuhteiltaan erilaisista vuosista.
Mitä ravinteikkaampi ja puuntuotoskyvyltään parempi ojitettu suo on, sitä suuremmat kasvihuonekaasupäästöt turvekerroksesta ovat, ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi juuri tällaisia soita pitäisi ennallistaa. Karuja, vähäpäästöisiä soita voisi taas ennallistaa helposti ja paljon, mutta niiden ennallistamisen vaikutus ilmastoon jäisi pieneksi. Päästöt saattaisivat jopa kasvaa.
Suomessa on 0,5–1,0 miljoonaa hehtaaria metsänkasvatuksen näkökulmasta heikkotuottoisia ojitusalojen kasvupaikkoja, joista osa on ravinteikkaita, mutta ravinnesuhteiltaan epätasapainoisia. Nämä olisivat hyviä ennallistamiskohteita ilmaston ja etenkin monimuotoisuuden näkökulmasta.
Ennallistetuilla soilla tehdyt tutkimukset tukevat sitä oletusta, että pitemmän ajan kuluessa kasvihuonepäästöt palautuvat luonnontilaisen suon kaltaiselle, vedenpinnan ja ravinteisuuden määrittämälle tasolle. Ennallistaminen palauttanee pintaturpeen kertymisen ojittamattoman suon kaltaiseksi. Ennallistettujen soiden sukkessio tunnetaan kuitenkin vielä puutteellisesti.
