Vaatimukset metsätalouden ekologisesta kestävyydestä, metsälain ja metsänhoitosuositusten muutokset sekä metsäsertifioinnin kriteerit johtivat ensiojitusten loppumiseen vuosituhannen vaihteessa. Mikä on ojitettujen soiden tilanne nyt? Millaisia vaihtoehtoja puuntuotantoon on suometsänomistajalla?
Nykyään 4,7 miljoonaa hehtaaria lasketaan metsäojitetuksi suoksi. Metsätaloutta harjoitetaan myös runsaspuustoisilla ojittamattomilla soilla.
Ojitetuista soista 0,5–1,0 miljoonaa hehtaaria on jäänyt vähäpuustoisiksi.
Vuoden 2014 metsälain uudistuksessa näiltä heikkotuottoisilta soilta poistui uudistamisvelvoite päätehakkuun jälkeen. Tämä voi osin merkitä alojen jättämistä itsekseen vettymään. Aktiivista ennallistamista on tehty noin 34 000 hehtaarilla lähinnä suojelualueilla ja niiden tuntumassa.
Metsälain uudistus mahdollisti myös jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmät, kuten pienaukko- ja erirakenteishakkuut.
Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa puustoa harvennetaan painottaen järeimpiä kokoluokkia, mutta metsään jätetään riittävä määrä suuria puita varmistamaan siementuotanto ja metsän uudistuminen.
Jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuut ovat vaihtoehto alaharvennuksille ja avohakkuille erityisesti turvemailla. Turvemaiden osuus Suomen metsämaan alasta on noin 25 prosenttia ja puuston tilavuudesta 23 prosenttia, joten merkittävä osa hakkuumahdollisuuksista on turvemailla.
Jatkuvapeitteisen kasvatuksen soveltuvuus turvemaille liittyy muun muassa avohakkuiden aiheuttamaan, kivennäismaihin verrattuna suurempaan ympäristökuormaan sekä ojien kunnostuksesta ja ravinnetalouden hoidosta johtuviin kustannuksiin.
Jatkuvapeitteisen metsän puusto voi haihdutuksellaan pitää suoveden pinnan tason puuston kasvun kannalta riittävän alhaalla. Tällöin kunnostusojituksia voitaisiin vähentää.
Vedenpinnan ollessa liian alhaalla hiilen vapautumisriski turpeesta kasvaa, kun taas vedenpinnan ollessa liian korkealla metaanin vapautumisriski sekä fosforin ja liuenneen orgaanisen aineksen huuhtoutumisriski kasvavat.
Vedenpinnan ollessa liian alhaalla hiilen vapautumisriski turpeesta kasvaa, kun taas vedenpinnan ollessa liian korkealla metaanin vapautumisriski sekä fosforin ja liuenneen orgaanisen aineksen huuhtoutumisriski kasvavat.
Yleisesti ottaen turvemaan metsät uudistuvat luontaisesti. Erityisesti Pohjois-Suomessa ojitettujen korpikuusikoiden pienaukot ovat taimettuneet hyvin.
Luontaista uudistumista heikentävä raakahumuskerros, joka muodostuu karikkeesta ja metsäsammalista, jää korvissa hajanaisemmaksi kuin rämeillä. Myös suotuisempien kosteusolojen ansiosta taimettumisherkkyys säilyy korvissa rämeitä parempana.
Avohakkuun jälkeen korpikuusikoiden aluskasvillisuus voi rehevöityä nopeasti, mikä vaikeuttaa niin istutus- kuin luonnontaimien alkukehitystä. Jatkuvapeitteisestä kasvatuksesta taas hyötyy Etelä-Suomen kuusikoiden tuhosieni, juurikääpä. Eri-ikäisrakenteisessa metsiköissä, joissa hakkuukierto on lyhyt, puusto altistuu toistuvasti juurikääpätartunnalle. Niissä myös puulajin vaihto voi olla vaikeaa.
Avohakkuun jälkeen korpikuusikoiden aluskasvillisuus voi rehevöityä nopeasti, mikä vaikeuttaa niin istutus- kuin luonnontaimien alkukehitystä. Jatkuvapeitteisestä kasvatuksesta taas hyötyy Etelä-Suomen kuusikoiden tuhosieni, juurikääpä.
Monet ojitetut suot, joiden pintaturpeen typpipitoisuus on riittävän korkea, ovat hyviä tuhkalannoituskohteita. Puuntuhkassa on kaikkia muita ravinteita paitsi typpeä. Puuston kasvu voimistuu, ja on pitkäkestoinen.
Metsänkäsittelytavoista päättää viime kädessä metsänomistaja.
Kirjoitus on julkaistu myös kolumnina sanomalehti Karjalaisessa 26.11.2021.