Laura Lahtinen teki pro gradu -tutkielmassaan elinkaariarvioinnin kahdesta mahdollisesta kosteikkoviljelytuotteesta – osmankäämieristelevystä ja järviruokokasvualustasta.
Suomi on yksi maailman soisimmista maista, joten soita on väistämättä otettu viljelykäyttöön. Kuivatetut turvepellot ovat kuitenkin suuria kasvihuonekaasujen lähteitä etenkin hiilidioksidin (CO2) ja dityppioksidin (N2O). Tästä syystä maatalouskäyttöä turvemailla pidetään ilmaston kannalta yhtenä epäsuotuisimmista maankäytön muodoista. Turvemaita on kuivatettu ruokapalveluiden parantamiseksi, mikä puolestaan vaikuttaa heikentävästi muihin ekosysteemipalveluihin. Alueiden uudelleen vettämisellä osa ekosysteemipalveluista voidaan palauttaa. Mikäli vettäminen yhdistetään kosteikkoviljelyyn, alueen tuotantopalveluita ei menetetä.
Lahtinen vertaili tutkielmassaan kahden kosteikkoviljelytuotteen elinkaaren kasvihuonekaasupäästöjä sekä niiden hiilijalanjälkiä. Tuotteiden elinkaariarvioinnista saatavia tietoja vertailtiin vastaaviin ei-kosteikkoviljelytuotteisiin eli kivivillaeristelevyyn ja kasvuturpeeseen. Analyysin pohjalta tunnistettiin keskeisimmät kasvihuonekaasujen vaikutuslähteet tuotejärjestelmässä ja pohdittiin keinoja vaikutusten vähentämiseen. Tämän jälkeen arvioitiin turvepeltojen osuutta kaikista elinkaaren ympäristövaikutuksista.
Aineisto turvemaista ja prosessin muista vaiheista kerättiin eri puolilta maailmaa tehdyistä tutkimuksista boreaaliselta ja lauhkealta vyöhykkeeltä. Aineistosta koottiin malli, jossa on kosteikkoviljelyn tuotteen koko elinkaaren vaiheet sekä ilmastolliset vaikutukset hiilidioksidin (CO2), metaanin (CH4) ja dityppioksidin (N2O) osalta.
Tutkielmassa tuotettiin vertailukelpoista tietoa vaihtoehdoista kosteikkoviljelyyn osana SOMPA-hanketta.
Kuvassa järviruoko ©Johanna Kolehmainen