Pohjaveden pinnan nostolla, kasvipeitteisyyden lisäämisellä ja vähennetyllä muokkauksella voidaan vähentää turvepeltojen ilmastopäästöjä.
Turvepelloilta syntyy hiilidioksidipäästöjä turpeen hajotessa
Suomessa turvemaat kattavat noin 10 prosenttia kokonaisviljelyalasta, mutta turvepeltojen viljelystä syntyy noin 14 prosenttia kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Eniten viljelyssä olevia turvepeltoja löytyy Pohjois-Pohjanmaalta, Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta.
Turvemaiden viljelystä syntyy pääasiallisesti typpioksiduuli- ja hiilidioksidipäästöjä. Typpioksiduuli on noin 300 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Hiilidioksidipäästöt muodostuvat turpeen hajoamisprosessista.
Muokkaus kiihdyttää turpeen hajoamista, ja etenkin paljaalta maalta syntyy merkittäviä päästöjä.
Kasvipeitteisyyden vaaliminen ja paljaan maan kauden lyhentäminen vähentävät turpeen hajoamista. Tähän sopivia keinoja ovat esimerkiksi kevätkyntö syyskynnön sijaan, syyskylvöiset kasvit, suorakylvö ja aluskasvit yksivuotisten kasvien alla. Myös kevennetty muokkaus tai nurmikierron pidentäminen sopivat tarkoitukseen. Näistä nurmi- ja aluskasvien viljely kuuluvat usein luonnonmukaiseen viljelykiertoon. Nurmikasvien viljely onkin ilmastoa ajatellen yksivuotisia viljelykasveja parempi vaihtoehto, kun mikrobitoimintaa kiihdyttävä muokkaus vähenee ja paljaan maan kaudet ovat lyhyempiä.
Turvepeltojen ilmastovaikutuksia voidaan vähentää pienentämällä turvepeltojen pinta-alaa metsittämällä tai ennallistamalla suoksi tai valitsemalla ilmastokestäviä viljelymenetelmiä. Tärkeää on kuitenkin uusien turvepeltojen raivaamisen välttäminen.
Pelloksi raivattu turvemaa tuottaa runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä vuosikymmenien ajan. Huonosti tuottavia peltolohkoja on myös mahdollista muuttaa muuhun käyttöön, kuten energiapuun tuotantoon tai kosteikoiksi.
Pohjaveden pinnan nosto tehokas päästöjen vähentäjä
Millaisia viljelymenetelmiä sitten kannattaisi käyttää turvepelloilla? Tehokkain keino vähentää turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjä olisi pohjaveden pinnan nosto – jo osittainenkin nosto vähentää päästöjä. Pohjaveden nosto pitää turvetta veden alla ja sitä kautta hidastaa sen hajoamista.
Pohjavettä voidaan nostaa tai laskea esimerkiksi säätösalaojituksen avulla. Kosteikkoviljelyssä taas viljellään kostean maan kasveja kuten ruokohelpeä, suomarjoja tai pajua. Päätuote kosteikkoviljelyssä voi olla myös päästövähennys, jos viljelijälle maksetaan siitä.
Viljelijät valmiita lisäämään kasvipeitteisyyttä
Sompa-hanke järjesti 14.11. viljelijätyöpajan Oulussa. Paikalla oli yhteensä 36 henkilöä; mukana oli viljelijöitä, neuvojia, maatalousalan ammattilaisia ja opiskelijoita. Työpajassa keskusteltiin vilkkaasti turvemaiden ilmastokestävän viljelyn eri menetelmien hyvistä ja huonoista puolista sekä viljelijöiden valmiudesta käyttää niitä omilla pelloillaan.
Kaikkein valmiimpia viljelijät olisivat käyttämään kasvipeitteisyyden vaalimiseen tai lisäämiseen liittyviä menetelmiä. Nurmen lisääminen viljelykiertoon yksivuotisten sijaan sekä aluskasvit olisivat viljelijöiden mielestä helpoimmin toteutettavissa, ja joillakin lohkoilla oltaisiin myös valmiita kokeilemaan syyskylvöä tai suorakylvöä. Suorakylvön vaikutus rikkakasvitilanteeseen mietitytti kovasti.
Viljelijät eivät olleet yhtä valmiita kokeilemaan metsitystä tai energiapuun viljelyä, koska samalla poistuisi tuottavaa peltoalaa ruoantuotannolta. Metsitys ja energiapuu voisivat kuitenkin soveltua huonotuottoisille, hallanaroille tai hankalasti saavutettaville lohkoille.
Päätuotteeksi päästövähennys?
Pohjaveden pinnan noston osalta keskustelussa todettiin, että turvemailla on melko vähän säätösalaojia, ja osallistujat epäilivät niiden toimivuutta turvemaiden olosuhteissa. Kosteikkoviljely on niin alussa, ettei sitä olla valmiita kokeilemaan. Kosteikkokasveille voi olla vaikea löytää ostajaa.
Toisaalta viljelijät olisivat valmiita tuottamaan pelloillaan päätuotteena päästövähennystä, jos siitä saisi riittävän korvauksen. Jos joku olisi valmis kokeilemaan kosteikkoviljelyä, voitaisiin tilusjärjestelyin saada hänen käyttöönsä luonnostaan märkiä maita, joilla muunlainen viljely voi olla vaikeaa.
