Valkuaisomavaraisuus on merkittävä osa huoltovarmuutta eli kykyä turvata yhteiskunnan välttämättömät perustoiminnot myös poikkeusoloissa.
Valkuaisomavaraisuusaste mittaa, miten suuri osa käytettävästä valkuaisesta ja sen tuottamiseen käytetyistä tuotantopanoksista on kotimaista alkuperää. Maatalouden tuotantopanoksilla tarkoitetaan tässä eläinten rehuja, siemeniä, lannoitteita, torjunta-aineita, energiaa ja maatalouskoneita.
Eläimet tarvitsevat täydennysvalkuaista, sillä nurmen ja viljan valkuainen ei riitä tuotannon optimoimiseen. Suomessa valkuaistäydennysrehujen omavaraisuusaste on kohenemaan päin. Vuonna 2013 omavaraisuus oli 15 prosenttia ja vuonna 2018 jo 23 prosenttia. Sekä tuotantopanoksien että valkuaistäydennysrehujen tuotanto tapahtuu pitkälti Suomen ulkopuolella.
Suurin osa Suomessa viljellystä kasviperäisestä proteiinista saadaan joko viljasta tai nurmesta. Viljojen proteiinipitoisuudet ovat pieniä verrattuna esimerkiksi soijaan, mutta käytetyn viljan määrä on suuri. Nurmet ovat jopa viljaakin tärkeämpi proteiinin lähde märehtijöiden ruokinnassa.
Kestävä valkuaisomavaraisuus rakentuu kotimaisille vaihtoehdoille, joiden avulla erityisesti soijapohjaisten rehujen tuontia voidaan vähentää. Valkuaisomavaraisuutta voidaan parantaa esimerkiksi lisäämällä kotimaassa tuotettujen härkäpavun ja rypsin käyttöä eläinten rehuna ja kuluttajien ruokavaliossa.
