Metsien harvennus- ja päättöhakkuut antavat otollisia mahdollisuuksia sienten puoliviljelylle. Metsiin jäävät kannot kelpaavat sienille oivallisesti, ja myös puuteollisuudelle kelpaamattomia puunrunkoja sekä sahateollisuuden sivuvirtoja voidaan hyödyntää kasvualustoina.
Sienet ovat ravitsemuksellisesti monella tavalla hyödyllisiä. Ne ovat muun muassa hyvä proteiininlähde. Luken koordinoimassa ScenoProt-hankkeessa kartoitetaan uusia proteiinilähteitä ja tutkitaan muun muassa sienten puoliviljelyn mahdollisuuksia. Vuoden 2016 aikana Lukessa perustettiin yli 100 erilaista koealaa eri puolille Suomea. Kokeisiin valittiin kymmenkunta lajia ruokasieniä ja kaksi lääkinnällistä sienilajia. Kaikki kokeiltavat lajit kerättiin suomalaisesta luonnosta.
– Lajien huolellisella riskinarvioinnilla varmistettiin, ettei joukkoon eksy patogeenisiä sienilajikkeita, joista voisi olla haittaa kasvaville puille. Ainoa poikkeus on pakurikääpä, joka on patogeeni, ja pitää istuttaa elävään koivuun. Viljelyteknisin keinoin sen leviäminen puusta toiseen voidaan kuitenkin estää, kertoo tutkija Henri Vanhanen Lukesta.
Istutustekniikka on helppo
Puoliviljelyssä sieni istutetaan eli ympätään kantoon tai kaadettuun puunrunkoon. Kantoon tai runkoon porattuun reikään upotetaan puutappi, johon on laboratorio-olosuhteissa kasvatettu sienirihmastoa. Reikä suljetaan vahalla ja sen jälkeen sieni on luonnon armoilla.
– Sieni käyttää puuta ravinnokseen ja leviää niin, että parin kolmen vuoden päästä se tuottaa kerättäviä itiöemiä. Osterivinokas on nopea lähtemään alkuun, ja se saattaa tuottaa itiöemiä viisikin vuotta. Tämän jälkeen kanto onkin yleensä loppuun kaluttu, kertoo Vanhanen.
Kantoviljelmät imevät kosteutta maasta ja säilyttävät sitä hyvin. Rungoissa on se huono puoli, että joissain tapauksissa ne joudutaan kaivamaan maan alle ja niitä joudutaan kastelemaan. Optimaalisin istutusympäristö on harvennusmetsä, jossa puut luovat soveliasta mikroilmastoa ja varjostavat kantoja.
Käynnissä olevissa viljelykokeissa selviää, miten eri puulajien kannot soveltuvat puoliviljelyyn ja miten eri sienilajit menestyvät eri alueilla.
Kokeissa tarkastellaan myös teollista symbioosia, jossa sahojen, höyläämöjen ja vaneritehtaiden sivuvirtoja kokeillaan sienten kasvualustana. Talvella laitoksissa käytetään haketta, purua tai jätevaneria jonkin verran lämmöntuotantoon, mutta kesällä näistä sivuvirroista tulee monella laitoksella jätettä.
Kaukoidän vientinäkymät lupaavia
Vanhanen kävi kollegoineen Japanissa tutustumassa sikäläiseen luonnontuotetalouteen. Japanin superfood-markkinoilla luonnonmarjat ja lääkinnälliset sienet ovat haluttuja. Markkinoilla olisi tilaa myös suomalaisille tuotteille.
– Meillä on varmasti paljon sellaisia sieniä, joita voisimme sinne tuottaa. Mielikuvat Suomesta liittyvät Japanissa puhtaaseen ympäristöön ja pohjoismaiseen ihanneyhteiskuntaan. Myös luomu-brändi olisi oiva markkinavaltti suomalaisille tuotteille, ja meillä Suomessa on runsaasti luomukeruualueita. Oleellista olisi tuntea sikäläistä kaupantekokulttuuria, jotta homma saataisiin käyntiin, tuumaa Vanhanen.
Kova trendi Japanissa on myös pakurikääpä, jota sinne tuodaan tällä hetkellä vain Venäjältä.
Jotta sienten puoliviljely ottaisi hanakasti tulta alleen ja kannattaisi, koko arvoketju pitäisi saada toimivaksi. Tarvitaan istutusmateriaaliksi laboratorioissa tuotettuja sienirihmastoja, viljelystä innostuvia metsänomistajia sekä markkinointi- ja myyntiyrityksiä.
– Laboratoriokasvatus on vaativaa, mutta Suomessa on jo muutama sitä tekevä yritys. Istutusvaihe on jokaisen omaksuttavissa, Vanhanen uskoo.
Teksti: Juha Heikkilä