Kesäkuussa Irlannissa pidetty European Grassland Federationin kongressi sai ajattelemaan vihreitä ajatuksia. Irlannin maidon- ja lihantuotanto ovat kirjaimellisesti ruohonkorren varassa. Maa oli jo lähtötelineissä valmiina ponnistamaan täyteen vauhtiin, kun EU:n maakohtaiset maitokiintiöt poistettiin 2015.

Irlanti panostaa voimakkaasti imagoon ekologisesti, eettisesti ja ekonomisesti kestävänä laidunmaana. Eikä pelkkään imagoon, vaan myös käytäntöön: tutkimus, neuvonta ja yrittäjät näyttivät puhaltavan samaan hiileen niin että koko tuotantoketju on jo melkoisissa liekeissä.

Tuotannon volyymin suhteen Irlanti ja Suomi edustavat EU:n ääripäitä: maatalousmaan osuus Irlannista on hurjat 71.5%, eniten koko EU:ssa. Suomi taas pitää perää 8.1% osuudella. Myös tuotantotapa on hyvin erilainen kuin Suomessa: lehmät laiduntavat maaliskuusta marraskuuhun ja viljan kuluu vain vajaat 1000 kg lehmää kohti vuodessa, kun meillä huidellaan reilusti yli 3000 kg:n määrissä. Laidun on halvinta ja parasta rehua, sen tietää jokainen yrittäjä unissaankin ja siitä on Irlannin brändi tehty. Ja tätä vihreää brändiä tuetaan kaikin keinon.

Erityistä ihailua minussa herättää kansallinen yhtenäisyys laidunlinjan takana. Toki meille kongressivieraille varmasti haluttiin näyttää parasta osaamista ja hienointa yhteistyötä, mutta myös monet faktat seisovat puheiden tukena. Poliittisesti maataloustuotanto nähdään Irlannin talouskasvun avaintekijänä ja sille on asetettu varsin kunnianhimoisia tavoitteita. Vuoteen 2025 mennessä Irlannin maataloustuotteiden viennin arvo ylittää 19 mrd €, lähes tuplasti enemmän kuin tällä hetkellä.

Tavoitteita on helppo asettaa, se on nähty monissa yhteyksissä ja organisaatioissa, mutta valitettavan usein hienojen tavoitteiden saavuttamisen eteen uurastavat työmuurahaiset jätetään yksin tuijottelemaan korkeuksissa hohtavaa rimaa. Irlannissa on valittu toinen tie. Iso kansallinen tavoite on pilkottu pienempiin osiin joita yrittäjien helpompi hallita (esim. 14% nousu lehmien keskituotoksessa, 25% vähennys väkirehun määrässä, 30 vrk lyhyempi poikimaväli) ja tutkimus tekee tiukasti työtä yhdessä neuvonnan, koulutuksen ja yrittäjien kanssa. Jotta tavoitteet saavutetaan, koko tuotannontukisektori toimii kuin junan vessa ja tilastojen valossa tulosta syntyy hyvää tahtia.

Lehmien määrä ja keskituotos ovat nousussa ja samaan aikaan päästöt tuotekiloa kohti ovat vähentyneet. Kokonaiskuormituksen määrä toki kasvaa, mutta nykyisessä globaalissa ravitsemustilanteessa Irlanti näyttää löytäneen paikkansa, se tuottaa maitoa ja lihaa laidunrehun avulla ja brändää tuotantonsa ekologiseksi ja sekä eläinten että ihmisten hyvinvointia lisääväksi. Näyttää toimivan.

Miten meillä, mikä on Suomen kansallinen tavoite ja tahtotila? Onko meillä sellaista? Entä Suomen brändi, jonka takana voisimme yhdessä seisoa ja jonka puolesta puhua? Nurmi ja säilörehu ovat ilman muuta kartalla, mutta tuotannon määrällä on näillä leveysasteilla vaikea kilpailla. Monesti on ehdotettu puhtautta ja lääkkeettömyyttä Suomen lippulaivaksi – niissä olemme jo pitkällä ja aihe on kuluttajille tärkeä. Puhdas Pohjoinen?

 

Kirsi Järvenranta