Sinimailanen on oikukas viljeltävä, se on huomattu myös Luke Maaningalla. Parhaimmillaan se tuottaa korkealaatuista säilörehua vähin panoksin. Mutta mikä on se juju, jolla mailaskasvusto saadaan viihtymään? Mailasen pahimpina vihollisina pidetään liiallista märkyyttä, tallausta ja liian hapanta maata. Jos mailaslohkon kuivatus on hyvä ja tallaus pidetään kohtuullisena, riittääkö maan kalkitseminen takaamaan hyvän sadontuoton? Nurmet Rahaksi -hankkeessa tutkitaan sinimailasen viljelyä kenttäkokeella, jossa kalkituksen merkitystä sinimailasen menestymiseen halutaan selvittää. Osa koealueesta kalkittiin keväällä ja ympätyt siemenet kylvettiin kesäkuun puolessavälissä. Perustamisvaiheen lannoituksessa huolehdittiin suositusten mukaisesta fosfori- ja kaliumlannoituksesta. Typpeä annettiin vain 30 kg/ha takaamaan kasvuunlähtö ja toisaalta takaamaan symbioottisille typensitojabakteereille edulliset oltavat. Kylvö tehtiin puhtaana kasvustona, ilman suojaviljaa ja siemenet kylvettiin noin sentin syvyyteen. Kylvön jälkeen saatiin reilusti sadetta ja ilmatkin lämpenivät sopivasti. Kaikki näytti menevän nappiin, mutta orastuminen ei ainakaan vielä vakuuta. Vasta on näkyvissä sirkkalehdellisiä mailasia siellä sun täällä, annetaan kuitenkin kasvustolle vielä aikaa. Jospa joku lajike pärjää, vaikka merten takaa Kanadasta tilatut Nikon ja Caribou?
/Sanna