Pakkasvarastoitujen taimien sulatusohjeet

Pakkasvarastointi on nykyisin yleinen taimien varastointimenetelmä. Sen sijaan että taimia säilytettäisiin talven yli avomaalla, arviolta noin puolet taimituotannosta pakkasvarastoidaan. Paakkutaimien pakkasvarastointi alkoi Suomessa lisääntyä 1990-luvulta lähtien. Pakkasvarastointi ei sinänsä paranna taimien laatua, mutta eri varastointimenetelmien käyttö helpottaa taimilogistiikka ja taimituotannon riskienhallintaa.

Taimihuollossa eri varastointimenetelmät on huomioitava, sillä pakkasvarastoidut taimet tulee sulattaa ehdottomasti ennen istutusta. Jäisenä istutettu taimi kuivuu, koska taimi ei saa vettä jäisestä juuripaakusta. Taimet sulatetaan joko metsässä varjoisassa paikassa tai kellarissa tai muussa viileässä tilassa (8–14 °C). Liian nopea sulatus, esim. suoraan pakkasesta yli 20 °C:een, voi rikkoa kasvisolukoita ja aiheuttaa kuivumisvaurioita. Myös suora auringonvalo sulatusaikana kuivattaa taimen.

Jos taimia sulatetaan lähes pimeässä tilassa (2–3 vrk), taimet pitää totuttaa pimeän jälkeen valoon puolivarjossa (1–2 vrk). Siirto pimeästä liian voimakkaaseen valoon aiheuttaa pimeässä varastoiduille taimille valoshokin ja neulaset voivat muuttua punaruskeiksi. Valoon totuttamisen jälkeen taimet kastellaan ja istutetaan.

Sulavien taimien hengitys lisääntyy, mikä nostaa umpinaisessa pakkauksessa lämpötilan nopeasti haitallisen korkealle. Ilmanvaihdon parantamiseksi taimilaatikoiden kädensija-aukot tulee avata sulatusvaiheessa. Lämpötilan noustessa tarvittaessa myös laatikoiden kannet tulee avata raolleen. Umpinaisessa pakkauksessa homesienet pilaavat taimia.

Pakkasvarastoitujen taimien taimilaatikoiden kädensijaluukut tulee aukaista taimien sulatuksen ajaksi. Taimien sulettua myös laatikoiden kannet tulee avata.

Varaa istutussuunnitelmassa taimien sulamiseen aikaa 3–5 vrk, viileässä pakkauksen sisempien paakkujen sulaminen voi kestää jopa reilun viikon. Pyri kuitenkin istuttamaan sulaneet taimet mahdollisimman nopeasti. Älä pidä sulavia taimia täysin pimeässä viikkoa pidempään, sillä sulaneet taimet tarvitsevat päivänvaloa, jotta niiden energiavarastot eivät kuluisi loppuun. Taimet pysyvät levossa vain hyvin alhaisessa (alle +2 °C) lämpötilassa.

Mikäli istutus viivästyy tai pakkasvarastoidut taimet toimitetaan jo sulatettuina, on niitä huollettava kuten ulkona varastoituja taimia. Taimet kastellaan tarvittaessa välivarastossa ja aina ennen istutusta.

 

Jatka sivulle Istutusohjeet.

Siirry Metsänhoitotiedon pääsivulle.