Sinilupiinin viljely

Kasvin pinta on paikoitellen hienon nukkamaisen karvan peittämää. Kukintojen sinisen päävärin lisäksi niistä löytyy violetin, vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyjä. Siemen väri vaihtelee tumman harmaan, ruskean ja valkoisen väliltä, pinta voi olla myös täplikäs tai marmoroitu. Lupiinin siemenet sisältävät mm. maksaa vaurioittavia ja neurologisia oireita aiheuttavia korkeita alkaloidipitoisuuksia (pitoisuus > 2%), mm. sparteiinia ja foliinia ja lupaniinia, jotka saavat siemenet maistumaan myös kitkeriltä. Jalostuksen avulla on saatu aikaan vähäalkaloidisia (pitoisuus <0,05 %) lajikkeita, joita kutsutaan makealupiineiksi. Viljeltyjä makealupiineita ovat valko-, kelta- ja sinilupiinit. Sinilupiinilla on hyvälaatuinen ja korkea valkuaispitoisuus (30 – 40 %) ja 5 – 6 % öljypitoisuus. Kapealehtistä sinilupiinia pidetään korkean valkuaispitoisuutensa vuoksi enemmän karjanrehuna, kun taasen leveälehtistä valkolupiinia (Lupinus albus) ihmisravitsemukseen sopivampana. Lupiinin siemenet sisältävät pääasiassa kahta proteiinia, albumiinia 10 % ja globuliinia 90 %, valkuaisen kokonaismäärästä. Lupiinin proteiinit voivat aiheuttaa allergisia reaktioita pähkinä-allergikoille. Miedonmakuista lupiinijauhoa voidaan käyttää mm. leivonnassa 20 % jauhojen määrästä parantamaan taikinan vedenpidätyskykyä, samalla se toimii erinomaisena kananmunan ja voin korvikkeena.

Sinilupiini viihtyy parhaiten Suomessa I-II kasvuvyöhykkeillä, lauhkeassa ilmastossa lievästi happamilla karkeilla kivennäismailla (pH 5-6,5). Useimmat sinilupiinilajikkeet eivät viihdy korkeissa maan kalsiumpitoisuuksissa, sillä ne ottavat maasta enemmän kalsiumia, joka lehden solukossa vähentää ilmarakojen avautumista ja yhteyttämisen määrää. Lupiinin juurten erittämä sitruunahappo vähentää kalsiumin ottoa lisäten raudan ja fosforin ottoa. Lupiini suosii kosteutta, pitkäaikaiset helteet vähentävät kukkien määrää. Lupiinin kukat muodostuvat päävarteen, jonka jälkeen muodostuvat sivuvarret ja niihin kukinnot, Kukinta voi jatkua vielä sivuvarsien sivuvarsiin.

Kylvö

Lupiini kylvetään pohjoisilla viljelyalueilla keväällä aurinkoiselle kasvupaikalle 3-4 cm syvyyteen, jossa maassa on kosteutta vielä riittävästi jäljellä itämiseen, myöhemmissä kylvöissä, kun kosteus on syvemmällä, kylvösyvyys on 5-6 cm. Kylvö suoritetaan mahdollisimman aikaisin, jotta kasvin kasvukaudesta saadaan mahdollisimman pitkä. Lupiinit ovat herkkiä maan tiivistymiselle, joten muokkauksessa ja kylvössä tiivistymistä tulee välttää. Kylmässä maassa itäminen on hidasta, jolloin rikkakasveista voi muodostua ongelma. Kapealehtiset lupiinit ovat leveälehtisiä kylmänkestävämpiä, ne kestävät jopa – 10 ºC pakkasta, kun leveälehtiset lupiinit kestävät -6 °C. Lupiini on myös herkkä korkeille lämpötiloille ja myöhemmissä kylvöissä sadon määrä jää alhaisemmaksi. Sinilupiinin kylvötiheys voi vaihdella suuresti lajikkeiden haarautumisominaisuuksien mukaan n. 15 – 140 kpl/m2. Vähemmän haarautuvat lajikkeet kylvetään tiheämpään. Useimmilla maalajeilla 80 -100 kpl/m2 on riittävä kylvötiheys. Suuri kylvötiheys parantaa kilpailua rikkoja vastan, mutta lisää siemenkustannusta sekä sienitautien, kuten harmaahomeen (Botrytis) ja pahkahomeiden (Sclerotinia) määrää.

Lannoitus

Typpi- ja kaliumsulfaattilannoituksella ei ole saavutettu sadonlisäystä sinilupiinilla, sen sijaan maan kalium pitoisuuden ollessa matala, kaliumlannoitus on parantanut korkea alkaloidisten lupiinien laatua vähentämällä niiden alkaloidipitoisuuksia. Lupiini kykenee keräämään tehokkaasti proteioidi-juurtensa avulla mm. kalsiumia, fosforia ja mangaania. Proteioidi-juurten kehitys hidastuu maan fosforipitoisuuden lisääntyessä. Mangaanin puute aiheuttaa etenkin sinilupiinilla siementen halkeilua, jota voidaan estää mangaanin lehtilannoituksella. Rikin tarve on samaa luokkaa kuin muilla palkokasveilla, sulfaattina 20 -40 kg/ha

Siementen ymppäys

Lupiini on omavarainen typen suhteen juurinystyrä bakteeriensa avulla. Siementen ymppäys Bradyrhizobium lupinii bakteerilla on lähes aina edellytys lupiinin viljelyssä, jos lupiinia ei ole kasvanut maassa yli viiteen vuoteen ja maan pH on yli 6,5. Bradyrhizobium lupinii juurinystyräbakteeri on Suomen peltomaissa harvinainen ja lupiinin viljelyä aloitettaessa ymppäys on välttämätön bakteerikannan saamiseksi. Bradyrhizobium bakteerit viihtyvät happamessa maassa, korkea maan kalsium pitoisuus ja maan pH vähentävät niiden säilyvyyttä maassa.

Lajikkeet

Lupiinista ei ole kovin montaa kaupallista lajiketta ja Suomen lajikelistalla niitä ei ole ainuttakaan. Lupiinin jalostus Euroopassa on sijoittunut Saksaan, jossa toimii Saazucht Steinah ja Puolaan, jossa on kaksi jalostajaa Hodowla Roślin Smolice ja Poznańśka Hodowla Roślin. Sinilupiinilajikkeita on jalostettu eri käyttötarkoituksiin, ihmisravinnoksi käytettävissä on alhainen alkaloidipitoisuus, kuten Borlu ja Vitabor, korkean valkuaispitoisuuden omaava lajike on Probor ja aikaisin tuleentuvia lajikkeita ovat Sonet, Haags Blaue ja Boruta. Pohjoisilla viljelyalueilla kasvukauden pituus on rajoittava ja siksi kasvuaika on lupiinilajikkeen tärkeimpiä valintakriteerejä. Voimakkaasti haaroittuvilla lajikkeilla kasvuaika on pidempi (150 -180 vrk) kuin haarautumattomilla (90 -150 vrk), joita voidaan viljellä Suomessa, voimakkaasti haaroittuvia voidaan viljellä Tanskan korkeudella.

Rikkakasvintorjunta

Lupiinille on tarjolla vain vähän kemiallisia torjunta-aineita, siksi rikkakasvit olisi pyrittävä torjumaan huolella jo ennen viljelykierossa esiintyvää lupiinia, koska rikkakasvit kilpailevat tehokkaasti sinilupiinin kanssa, jonka kyky peittää maata ei ole hyvä. Tiheästä kylvöstä on jonkin verran etua kilpailussa rikkoja vastaan lupiinikasvustossa, mutta sen lisäksi tarvitaan useita rikkakasviäestyksiä ensimmäisten kahden kuukauden aikana sinilupiinin kylvöstä, jotta rikkakasvien kilpailua voitaisiin rajoittaa riittävästi. Kemialliseen kasvinsuojelussa sinilupiinille on minor use-käyttöluvalla juuri ennen taimelle tuloa käytettävissä aklonifeeniä (Fenix) 1,5 l/ha ja heinämäisten rikkojen torjuntaan fluatsifoppi-P-butyyli (Fusilade Max) 0,75 – 2,0 l/ha ennen lupiinin kukintaa.

Kasvinvuorotus

Puinnin jälkeen lupiini on jättänyt maahan 40 – 60 kg N/ha, lisäksi kasvijätteissä mineralisoituu 40 -50 kg/ha N seuraavan sadon käyttöön, mikä ja näkyy jälkikasvin sadon lisäyksenä.

Tuholaiset

Jalostetuilla vähäalkaloidisilla lupiineilla suurimpia tuhoja aiheuttavat kauriit ja jänikset. Lupiini kykenee syöntituhon jälkeen kasvattamaan uudet versot, mutta niiden kehitys viivästy ja aiheuttaa sadonalennusta. Linnut eivät aiheuta lupiinille vastaavaa tuhoa kuin herneille.

Kylvösiemeniä vioittavat Delia platuran toukat aiheuttavat tuhoa myöhään kylvetyissä lupiinissa sekä kylvöissä joissa on ollut maahan muokkaamattomia rikkakasveja tai muuta puolittain maatunutta orgaanista ainesta pinnalla ennen kylvöä. Tästä useilla kasveilla esiintyvästä kasvintuhoojasta on havainto myös Suomessa. Kemiallista torjuntaa ei ole käytettävissä. Myös nurmien jälkeen perustetuissa kasvustoissa kaalivaaksiaiset (Tipula oleracea) aiheuttavat lupiinille tuhoa, kaalivaaksiaista ei ole vielä tavattu Suomessa.

Kärsäkkäät ja kirvat aiheuttavat eniten vaivaa lupiinille. Lehtikärsäkkäät vaurioittavat lehtien lisäksi juuria ja juurinystyröitä ja alentaen satoa typensidonnan häiriintyessä alueilla, joissa viljelykierrossa on usein lupiinia. Kirvat levittävät pavun keltamosaiikki virusta (BYMV) ja niiden aiheuttamat sadonmenetykset ovat rajoittuneita kirvojen esiintymisalueille.

Kasvitaudit

Lupiinit ovat alttiita useille kasvitaudeille, jotka ovat myös pääasiallinen syy lupiinin sadon menetyksiin. Sinilupiini on verraten kestävä varisteelle (Collectorichum lupini), mikä aiheuttaa taasen suurta tuhoa kelta- ja valkolupiineille. Varisteen torjuntaan on käyttölupa Amistar-valmisteella.

Lupiinit ovat myös pahkahomeen (Sclerotinia sclerotiorum) isäntäkasveja ja saattavat saastuttaa lupiinin varsia ja palkoja, jos viljelykierrossa on ollut pahkahomeelle muita isäntäkasveja

Tyvitaudit aiheuttavat lupiinille seuraavaksi merkittävämmät tuhot, mikä aiheuttaa itämisongelmia, kasvun hidastumista ja lakastumista. Maalevintäiset isäntäspesifiset kasvitaudit kuten juurilaho ja taimipolte (Fusarium oxysporum ja Fusarium solani) aiheuttavat lupiinille huomattavia sadonmenetyksiä, jos viljelykierrossa esiintyy liian tiheästi lupiinia.

Puinti

Sinilupiinin tuleentunut siemensato korjataan, kun siemenen kosteus on noin 14 %:a. Varsi ei ole vielä tässä vaiheessa tuleentunut, mutta siementen variseminen ja kasvustojen lakoutuminen alkavat aiheuttaen satotappioita. Puinti voidaan tehdä aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin siementen variseminen paloista puidessa ei ole herkimmillään.

Lähteet:

Cresta, F., Wink M., Prins U., Abberton m., Capraro j., Scarafoni A., Hill G..: Lupins in European Cropping Systems CAB-International 2017

Ketomäki V. Rehulupiinit viljelykasveina, Opinnäytetyö, Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ilmajoki 2010

Lupin Agronomy guide http://www.pgro.org/downloads/Lupin-Agronomy-Guide-2014.pdf