Tutkimuksella on annettavaa kasvintuotannon ilmastokestävyyteen. Kasvilajien runsastuminen ja ymmärrys niiden ominaisuuksista avaa erilaisia mahdollisuuksia. Yksi selvitettävistä menetelmistä on oikeanlaiseen kasvikumppanuuteen perustuva sekaviljely, jossa pyritään vähentämän tuotantopanosten kuten typen tarvetta. Kasvien ja mikrobien vuorovaikutusta hyödyntämällä voidaan lisäksi parantaa muiden ravinteiden saantia.

 

Ilmastoa tukeva vihreä siirtymä edellyttää myös uusia teknologioita. Droonit auttavat vierasviljojen havaitsemisessa puhdasviljelyksillä. Kaksivaiheinen korjuu helpottaa puolestaan myöhään tuleentuvien kasvien tuotantoa. Niin ikään raaka-aineiden jatkojalostusta tulee tarkastella uudesta vinkkelistä. Maatilalle soveltuvien erotusmenetelmien avulla saadaan kasveista muun muassa väriaineita. Nurmikasvien valkuaisaineiden prosessointia yksimahaisten eläinten ja ihmistenkin ravinnon lähteeksi tutkitaan. Lisäksi sadon käyttäjien tarpeiden huomioiminen on entistä tärkeämpää. 

 

Peltoviljelyn monipuolistaminen on ilmastotyötä parhaimmillaan, aihetta käsitellään ja tutkimusta esitellään Jokioisissa järjestettävässä maksuttomassa tutkimuspäivässä.

 

Ilmoittautuminen on päättynyt.

Aika: 18.8.2022 klo 9 – 15.30

Paikka: Luonnonvarakeskus Jokioinen. Aamulla kokoontuminen ja aamukahvit Jokioisten Elonkierron makasiinilla (Ojaistentie 44, Jokioinen)

 

OHJELMA

 

Elonkierron makasiini (Ojaistentie 44, Jokioinen)

Klo 9.00 Aamukahvit ja keskustelua peltoviljelyn monipuolistamisesta

Tervetuloa tutkimuspäivään, Marjo Keskitalo (FutureCrops2), Luke
Monimuotoisuus tuo joustoa ja varmuutta tuotantoon, Karoliina Rimhanen (Muru), Luke
Suurkeittiöiden viesti tuottajille, Sanna Vähämiko, (FutureCrops2), Brahea keskus, TY

 

Kenttäkokeet 350 metrin päässä Elonkierron makasiinilta

Klo 10.00 Sekaviljelyn eri keinot ja hyödyt
Typpihyöty härkäpavun kumppanikasville, Marjo Keskitalo (FutureCrops2), Luke
Sekaviljelyn mikrobit ja juurieritteet fosforin saannissa, Pirjo Yli-Hemminki (RhizoPhos), Luke
Alus- ja pääkasvin yhteispeli eri kesien sääoloissa, Hannu Känkänen (Ikivihreä), Luke

Klo 10.45 Herneen ja härkäpavun kaksivaiheinen korjuu, Matts Nysand, Luke

 

Elonkierron Makasiini 

Klo 11.15 Vierasviljojen havaitseminen droonilla, Roope Näsi Maamittauslaitos, Oiva Niemeläinen Luke (DrooniLuuppina) 

Klo 11.30 Maksuton keittolounas, Jokioisten Maa- ja kotikotitalousseura

Klo 12.15 Lähtö omilla autoilla Luken kampuksen läheisille kokeille. Parkkipaikalle matkaa noin kolme kilometriä, josta jatketaan kävellen 350 metrin päässä olevalle palkokasvikokeelle.

 

Luken kampuksen läheiset kokeet

Klo 12.45 Kuusi syötävää: herne, härkäpapu, lupiini, soija, linssi ja kikherne, (FutureCrops2) 
Uusien palkokasvien menestyminen, Kirsi Raiskio, Luke
Palkokasveista hyötyä tattarille seosviljelyssä, Marjo Keskitalo (Diversilience), Luke

Siirtyminen kävellen seuraavalle kokeelle, jonne matkaa noin 500 metriä

Klo 13.30 Väriaineita ja ympäristöhyötyjä luonnonkasviviljelystä, (BioColour)
Kasvivärituotannosta mahdollisuus myös maatiloille, Marjo Keskitalo, Luke
Miltä kasvivärjätty tekstiili näyttää? Laura Dyster, Helsingin yliopisto

Siirtyminen kävellen Planta-rakennuksen lähistölle, jonne matkaa noin 150 metriä

 

Planta-rakennuksen lähellä

Klo 14.15 Kahvia ja virvokkeita

Klo 14.30 Kasvintuotannon tulevaisuustutkimuksia
Kuminan geenivaratyön tavoitteet, Ville Toivonen (KuminaGeeni), Luke

Nurmiproteiinista rehua ja ravintoa, Marketta Rinne (Nurmiproteiini), Luke
Erikoiskasvitilalle soveltuvia jatkojalostusmenetelmiä, Marjo Keskitalo (BioOsake)
Syysmuotoisten sekaviljely sekä monivuotinen Kernza, Marjo Keskitalo (LuoVaMix ja BioOsake)

Klo 15.30 Tilaisuus päättyy

 

TERVETULOA!

 

Lisätietoja:
Erikoistutkija Marjo Keskitalo, 029 532 6237, marjo.keskitalo@luke.fi

 

Päivän järjestelyissä ovat mukana:

BioColour- Bio Based Dyes and Pigments for Colour Palette (https://biocolour.fi/)

BioOsake – Bioraaka-aineosaamisen keskus (https://projects.luke.fi/futurecrops/fi/bio-osake/)

Diveraction – Diversifying production systems for resilience (https://www.luke.fi/en/projektit/diveraction/)

Diversilience – Diversifying organic crop production to increase resilience

DrooniPuuppina – Vieraat lajit droonilla esiin siemen- ja puhdaskauraviljelyksiltä (https://www.luke.fi/fi/projektit/drooniluuppina)

FutureCrops2 – Kysyntälähtöiset, hiiltä sitovat ja monimuotoisuutta lisäävät viljelykierrot (https://www.luke.fi/futurecrops2/)

Ikivihreä vallankumous maanpeitekasvein – hiilensidontaan parhailla viljelykäytännöillä (https://www.luke.fi/fi/projektit/ikivihrea)

KuminaGeeni – Kuminan geenivarojen kartoitus ja hyödyntäminen (https://www.luke.fi/projektit/kuminageeni-01/),

LuoVaMix – Luomuviljelyn viljelyvarmuuden ja ilmastokestävyyden parantaminen sekaviljelyn ja syysmuotoisten valkuaiskasvien avulla (https://www.luke.fi/fi/projektit/luovamix)

Muru – Ilmastoviisas ja muutosjoustava ruokajärjestelmä pellolta kuluttajalle -valtakunnallinen tiedonvälityshanke (https://www.luke.fi/fi/projektit/muru)

NurmiProteiini – Nurmesta proteiinia valkuaistäydennysrehuihin ja elintarvikkeisiin (https://mmm.fi/makera-2022/nurmiproteiini)

RhizoPhos (Suomen Akatemian rahoittama hanke) – Micro-mining of soil phosphorus by means of root-exudate induced rhizobacteria

Tehoa pohjoiseen luomuun (https://www.proagriaoulu.fi/fi/tehoa-pohjoiseen-luomuun/)

Tarjoilusta vastaa Jokioisten maa- ja kotitalousseura (https://www.facebook.com/Jokioistenmaajakotitalousseura/