FutureCrops – tietoa ja elämyksiä kysynnän ja liiketoiminnan tueksi -hanke on päättynyt. Hankkeessa on viiden vuoden aikana jaettu erikoiskasvitietoa ja nostettu alaa kartalle viiden ELY-keskuksen alueella. Hanke on lisännyt tietoisuutta uusista raaka-aineista ja pyrkinyt kasvattamaan niiden kysyntää. ”Olemme tukeneet kasvinviljelyn monipuolistamista ja pienyrittäjien liiketoimintaa. Ilolla olemme havainneet myös sen, miten innostus erikoiskasveista tehtyyn ruokaan on kasvanut vuosien aikana. Toivomme, että erikoiskasvituotannon kehittyminen hankealueella vie myös koko suomalaista ruokajärjestelmää piirun verran kestävämpään suuntaan”, erikoistutkija Marjo Keskitalo Lukesta sanoo.

FutureCrops-hankkeen loppuwebinaarissa koottiin yhteen hankeaikana tehtyä työtä. Kerroimme, minkälainen voimavara erikoiskasvit ovat ruuan tuotannon, hiilensidonnan ja monimuotoisuuden edistämisessä. Nämä tavoitteet on kirjattu myös EU:n Pellolta pöytään -strategiassa. Toimme esille alueiden välisiä eroja ja madollisuudet ruokamatkailussa. Hankkeessa saatuja tuloksia voidaan jalostaa edelleen osana kansallista Ruokatutkimusstrategiaa.

Ohjelma

  • FutureCrops – ilmastokestävyyttä ja ruokaa, pj Harri Huhta
  • Avaus, Sirpa Thessler, Luke
  • FutureCrops – erikoiskasveista hyötyä ilmastotalkoisiin, Marjo Keskitalo, Luke
  • Tulevaisuuden kasvivalinnat viljelijäkyselyssä, Kirsi Raiskio, Luke
  • Erikoiskasvien kannattavuudet vertailussa, Olli Niskanen, Luke
  • Keittiömme erikoisuudet ajan saatossa, Sami Louekari, Sarka
  • Alueellinen makumatka erikoiskasvien kanssa, Suvi Malin, MKN
  • Erikoiskasvipohjaisten tuotteiden tarjonta, Eila Järvenpää, Luke
  • Yrittäjyys ja ruokamurros, pj Christell Åström, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry
  • Suomen elintarviketutkimuksen strategia, Johanna Vilkki, Luke

Kavalkadi maakuntien yritysten erikoiskasvien jatkojalostuksesta

  • Häme:
    Suomen Kasviöljyt (camelina)
    Trans Farm Oy (öljyhamppu ja kumina)
  • Pirkanmaa:
    Impolan kasvitila (öljyhamppu)
    Keskisen mylly Oy (tattari)
  • Pohjanmaa:
    Caraway Finland Oy (korianteri ja kumina)
  • Uusimaa:
    Oy Soya Ab Jalofoods (palkokasvien jatkojalostus)
    Knehtilän luomutila (tattari)
  • Varsinais-Suomi:
    Vihreä Härkä (härkäpapu, herne)
    Voima-Papu Finland Oy (härkäpapu, vienti)Paneeli erikoiskasvien mahdollisuuksista ilmastonmuutokseen ja ruokamurrokseen vastaamiseksi (
    Paneelissa mukana mm. Birgitta Vainio-Mattila, MMM sekä Aki Wahlman, Foody Allen)