Mitä biodiversiteetti minulle merkitsee? Pohdin tätä kysymystä, ja katselen siemenestä idättämääni ruukkukasvia, joka on avokado. Se on hämäläisellä ikkunalaudalla kaukana kotimaastaan Väli-Amerikan seudulta. Ajatukseni vaeltavat myös kauas menneisyyteen, ennen kuin pystyn korostamaan biodiversiteetin, eli lajikirjon merkitystä näillä leveysasteilla, nykyhetkessä.
Maa on tietääksemme ainoa elävä planeetta maailmankaikkeudessa. Satojen miljoonien vuosien kuluessa eliölajien lukumäärä ja moninaisuus Maassa on hitaasti kehittynyt nykyisenlaiseksi. Monimuotoisuuden kehittymisen taustalla toimii sukupolvesta toiseen tapahtuva luonnonvalinta, jonka mahdollistaa solujen perimäaineksen satunnainen vaihtelu sekä ympäristön olosuhteiden aiheuttama valintapaine. Maan olosuhteet eivät ole tasaisen samanlaiset kaikkialla, joten eliöt ovat sopeutuneet erilaisiin olosuhteisiin. Myös eliöt itse muokkaavat ympäristöään mikä puolestaan aiheuttaa uudenlaista valintapainetta. Minua alkaa huimata mielikuvituksen avaruudessa kuvitellessani Maata yli kaksi miljardia vuotta sitten! Silloin syanobakteerien kaltaiset yksisoluiset eliöt alkoivat hajottaa vesimolekyylejä auringonvalon energialla, jolloin solut saivat käyttöönsä vetyä mutta ne vapauttivat hapen turhana. Tämän reaktion seurauksena nykyisenkaltainen ilmakehä alkoi kehittyä, ja happea hengittävien solujen kehitys käynnistyi. Nuo muinaiset valoon reagoivat pieneliöt näkyvät nyt mikroskoopilla vaikka avokadoni lehtisoluissa, ja paljaalla silmällä ne näkyvät lehtien vihreänä värinä. Ne ovat nykyisten kasvien soluelimiä, joita kutsumme viherhiukkasiksi. Viherhiukkasten avulla kasvit muodostavat ilmakehän hiilidioksidista sokereita. Mielestäni se on maailman tärkein reaktio, koska meidän ihmistenkin elämä on sen lopputuotteista riippuvainen!
Ihmisen vaikutus ympäristöönsä ja luonnon monimuotoisuuteen on kasvanut voimakkaasti, alkaen ehkä kymmenen tuhatta vuotta sitten.
Ihmisen vaikutus ympäristöönsä ja luonnon monimuotoisuuteen on kasvanut voimakkaasti, alkaen ehkä kymmenen tuhatta vuotta sitten. Muinaiset ihmiset alkoivat kesyttää sekä eläimiä että kasveja hyödykseen. He valitsivat eri eläinlajeista kesyimpiä yksilöitä, jotka sitten lisääntyivät ihmisten hoivissa. He keräsivät kasvien siemeniä, kylvivät niitä ja muokkasivat olosuhteita niin että valikoidut kasvit viihtyivät. Sadonkorjuun yhteydessä he keräsivät tietynlaisia siemeniä, jotta seuraavan kauden sadosta saataisiin taas halutunlaista. Ihmislajin menestymiseen on vaikuttanut kykymme käyttää hyväksi luonnon monimuotoisuutta, eli valikoida kasveja ja eläimiä viljeltäväksi ja kasvatettavaksi käyttöömme. Menneisyyden ihmiset ovat varmasti olleet riippuvaisia lukemattomista kasvilajeista, joiden hedelmiä, siemeniä, juuria ja vihreitä osia he ovat syöneet, joiden kuiduista he kutoivat vaatekankaita, ja joiden huumaavat ja lääkinnälliset ominaisuudet he löysivät. Itseäni viehättää kuvitella, kuinka muinaisen viljavaraston vartijat ovat kenties havainneet miten tehokkaasti niiden liepeillä hiippailevat kissat pyydystivät hiiriä ja rottia, ja miten miellyttäviä kotieläimiä kissoista sai.
Moderni ihminen kaivoi muinaisten eliöiden fossiloituneet jäänteet höyrykoneiden käyttövoimaksi, valjasti sähkön, halkaisi atomin, muokkasi eliöiden perimäainesta, ja kehitti tehtaissa synteettisiä kemiallisia yhdisteitä, joita luonnossa ei ole koskaan esiintynyt. Riippuvuus elävän luonnon prosesseista ja kiertokulusta katkesi näennäisesti. Uskallan väittää, että viimeisimmät hirvittävät maailman sodat vaikuttivat muun muassa niin että ihmiset alkoivat käydä eräänlaista sotaa myös luontoa vastaan. Maatalous teollistui siten, että parille viljalajille varattiin silmän kantamattomiin alaa, jota muokataan, tasataan, lannoitetaan ja myrkytetään muita eliöitä vastaan niin että saadaan tasalaatuinen sato jatkokäsittelyyn. Lannoitteita alettiin tuottaa tehtaissa, joihin raaka-ainetta louhitaan fosfaattikivikaivoksista, ja typpeä sidotaan ilmakehästä. Myös eläinten kasvatus tehostui ja teollistui, jolloin eläimet suljettiin niille epätyypillisiin tuotantotiloihin. Yhteys kasvi- ja eläintuotannon välillä katkesi, ja esimerkiksi eläinten lantaa alettiin ajatella jätteenä. Käytännössä käsite ”maanviljely” ei muistuta enää maan elinvoiman ylläpitoa vaan ulkoapäin hallittua teollista liukuhihnaprosessia. Tämä kulttuurinen kehitys on johtanut luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen ja moniin ympäristöongelmiin: viljelykasvien laji- ja lajikemäärien yksipuolistuminen, peltomaan pieneliöiden taantuminen, peltomaan eroosio ja ravinnehuuhtoumat, vesistöjen rehevöitymien, lintujen ja pölyttäjien häviäminen, kasvinsuojelumyrkkyjen kertyminen ihmisiinkin… Viljelyn tehostuminen sotien jälkeen oli suorastaan ”Vihreä vallankumous”, jonka ansiosta nälänhätä talttui ja ihmisten lukumäärän kasvaminen nykyiselle tasolle mahdollistui. Siitä huolimatta maailmassa on yhä nälänhätää, ja toisaalta, ennen näkemätön lihavuusepidemia. Tässä vaiheessa pohdintaani minun on pakko pitää taukoa kirjoittamisesta, etten aivan vallan lyhisty ekoahdistuksen alle!
Luonnon monimuotoisuuden tuhoutumiseen johtava kehityskulku voidaan maatalouden osalta katkaista ilman, että ihmiskunnan tarvitsee taantua kivikauden teknologian tasolle
Luonnon monimuotoisuuden tuhoutumiseen johtava kehityskulku voidaan maatalouden osalta katkaista ilman, että ihmiskunnan tarvitsee taantua kivikauden teknologian tasolle. Nykyään tieteellisen tiedon määrä ja ymmärryksen taso luonnon prosesseista on niin korkea, että on mahdollista tehostaa luonnonmukaisia viljelymenetelmiä ja hallita paremmin myös tehoviljelyä. Tässä hyödynnetään myös luonnon monimuotoisuutta!
Yhtäkkiä muuttuvissa olosuhteissa perimältään yhtenäinen monokulttuurikasvusto on vaarassa tuhoutua kokonaan. Sen sijaan, jos kasvustossa sallitaan lajin sisäistä vaihtelua, saattaa osa sadosta pelastua. Sen takia viljelykasvien paikallisia lajikkeita pitää säilyttää. Monokulttuurikasvustot kannattaisi purkaa, ja niiden tilalle ottaa käyttöön monilajinen viljelykierto ja sekaviljely. Kasvit ovat ominaisuuksiltaan erilaisia, ja aktiivisia kasvuympäristössään. Esimerkiksi, härkäpavulla on juurinystyröissä ilmakehän typpeä sitovia bakteereita, tattari louhii fosforia tehokkaasti maasta, ja kuminalla on ravinteidensaantia edistävä sienijuurisymbioosi. Kasvilajien eri ominaisuuksia hyödyntämällä voi olla mahdollista vähentää viljelyn riippuvuutta väkilannoitteista ja torjunta-aineista. Kemikaalien käytön rajaaminen auttaa myös luonnonkasveja ja pölyttäjähyönteisiä toipumaan taantumasta. Kasvintuotannossa olisi hyvä alkaa jälleen viljellä maata, eli palauttaa maan koostumus, rakenne ja pieneliöt tasolle joka luonnostaan edesauttaa kasvien kasvua. Kasvilajit vaikuttavat tähän osaltaan erilaisilla juuristoillaan, juurieritteillään ja korjuutähteillään, jotka lisäävät maan pieneliöiden hajotustoimintaa ja kilpailua kasvitaudinaiheuttajia kohtaan.
Monimuotoisen viljelyn lisääminen haastaa myös ravintokulttuuriamme, ainakin länsimaissa. Kasvisten osuuden ja monipuolisuuden lisääminen lautasellamme lisää myös ravintoaineiden ja kuitujen monipuolisuutta ruokavaliossamme. Maailmassa on tuhansia syötäväksi kelpaavia kasvilajeja, joista löytyy sopivia yhdistelmiä viljeltäväksi erilaisiin viljely-ympäristöihin ja ilmaston muuttuessa. Viljelyn monipuolistaminen muuttaa maisemaa. Itselläni ainakin pää kääntyilee 180 astetta tavallisella automatkalla, kun ympärillä avautuu yhtäkkiä härkäpapu-, hamppu- tai kvinoapeltoja. Kasvilajien monimuotoisuudessa on myös ihmiskunnan toivo luoda kestävä suhde luontoon.