Millainen on suomalainen pelto 50 vuoden päästä? Luonnonvarakeskuksen FutureCrops -hanke luo katsauksen suomalaisen alkutuotannon tulevaisuuteen ja kartoittaa vaihtoehtokasveja, jotka puhaltavat paitsi uusia tuulia ruokapöytiimme, tuovat myös kestävää lisäarvoa ruoantuotantoomme.
Historiansa aikana yhteiskunnallisten ja biologis-teknologisten murrosten myötä muuttunut suomalainen peltoviljely on taas uusien haasteiden ja muutostarpeiden edessä: ilmastonmuutos uhkaa globaaleja tuotanto-olosuhteita ja luo kehityspainetta kestävämmälle ruoantuotannolle.
Vaikka länsimaissa totutellaankin jo hyönteisravintoon ja maailmalla kehitetään ruokainnovaatioita, kuten laboratoriossa kasvatettua lihaa, Luonnonvarakeskuksen mukaan pelto tulee säilymään ruoantuotannon kivijalkana vastaisuudessakin – erityisesti Suomessa. Tämä kuitenkin edellyttää kehitystä ja uusien kasvien käyttöönottoa.
– Ilmastonmuutos on ennusteiden mukaan erityisen haitallista maapallon eteläisimpien osien maataloudelle. Meillä Pohjolassa maatalouden toimintakykyä tulisikin vaalia nyt erityisen huolella, sillä voimme joutua ruokkimaan suuremmankin väkimäärän tulevaisuudessa. Tässä tarvitsemme nimenomaan peltoviljelyä ja sitä monipuolistavia viljelykasveja, erikoistutkija Marjo Keskitalo Lukesta sanoo.
Keskitalon vetämässä FutureCrops -hankkeessa kartoitettuja erikoiskasveja viljellään maailmalla ja jonkin verran jo Suomessakin. Hankkeen tehtävänä on nostaa niitä viljelijöiden, jatkojalostajien, kuluttajien ja päättäjien tietoisuuteen.
Erikoiskasvit monipuolistavat suomalaista makumaailmaa
Hankkeessa keskitytään pellolla viljeltäviin ja koneellisesti korjattaviin viljelykasveihin, jotka ovat viljan vaihtoehtoja ja joiden tuotanto voidaan hoitaa olemassa olevilla viljantuotannon koneilla.
– Tattaria viljellään laajemmin Venäjällä ja Kiinassa, jossa sen käyttö on osaksi liitetty vähävaraisuuteen. Elintason noustessa kiinalaiset ovat siirtymässä tattarista esimerkiksi vehnän käyttöön. Länsimaissa suuntaus on toiseen suuntaan – vaihtoehtoja etsitään nimenomaan vehnäleivän rinnalle, Keskitalo sanoo.
Keskitalon mukaan tattarin lisäksi mahdollisesti tärkeitä ruokakasveja suomalaisessa viljelyssä tulevat olemaan esimerkiksi camelina eli ruistankio, öljyhamppu, öljypellava, kumina sekä kvinoa ja härkäpapu, jotka ovatkin jo kovassa nosteessa.
– Olemme jo tottuneet käyttämään mausteita, joten miksi ei sitten maistuvampia raaka-aineitakin. Tuotekehitys on ratkaisevaa sopivien makuyhdistelmien löytämisen kannalta. Hankkeessa toimimme yhteistyössä Maa- ja kotitalousnaisten kanssa, ja he työstävät reseptejä käytäntöön, Keskitalo kertoo.
Proteiinipitoisten erikoiskasvien koostumukseen, terveellisyyteen ja ylipäätään potentiaaliin liittyvää tutkimusta tehdään Luken ScenoProt -hankkeessa.
– Ravintolatkin etsivät jatkuvasti suomalaisia erikoisuuksia, joten erikoiskasvit tuovat oman lisänsä myös gastronomian rintamalle, hän lisää.
Suomalainen osaaminen tärkeää biotalouden säilyttämiseksi
Erikoiskasvien käyttöönoton myötä viljely olisi kestävämpää esimerkiksi viennin, ruokaturvan ja ennen kaikkea ekosysteemin kannalta. Ekologisuus lisääntyisi jo siksi, että viljelykiertoihin, eli pellolla vuorotellen viljeltävien kasvien valikoimaan, saataisiin kaivattua monimuotoisuutta.
– Meillä on valtavasti osaamista ja tietoa kasvilajeista, niiden aineenvaihduntatuotteista ja raaka-aineista, mutta silti Suomessa ei varsinaisesti ole koskaan kyseenalaistettu, mitä meillä tulisi viljellä tuotannon kestävyyden ja kannattavuuden edistämiseksi, Keskitalo sanoo.
Keskitalon mukaan suomalaisittain uudenlaisen viljelykasvin, kuten kvinoan, viljely ja jatkojalostus saattaa parhaimmillaan käynnistyä muutamassa vuodessa, mutta joidenkin kasvien tuotannon yleistymisessä saattaa mennä vuosikymmeniäkin.