”Metsäalalla sukupuoli ei ole työllistymisen tai uran esteenä. Sen sijaan taidot, asenne ja oma-aloitteisuus vievät eteenpäin – niin miehiä kuin naisia”, toteaa kehityspäällikkö Eila Lautanen Työtehoseurasta.
Eila Lautanen saa näkemykselleen tukea niin kovista faktoista kuin omasta opiskelu- ja työkokemuksestaan metsäalalla yli neljän vuosikymmenen ajalta. Hän on suorittanut alan tutkintoja kaikilla tasoilla ja työkokemusta on kertynyt aina metsurista metsänhoitajaan, ja metsätyönopettajasta metsäkonealan kehityspäällikköön.
– En ole missään vaiheessa törmännyt sukupuolirooliajatteluun koulutuksessa enkä työelämässä. Vaikka olin konekoulussa ainoa tyttö, ei siihen kukaan kiinnittänyt huomiota, samat työt tehtiin metsässä, kertoo Lautanen.
Tippaleipäaivot sopivat hakkuukonetyöhön
Työtehoseuran tilastojen mukaan noin kolme prosenttia metsäkoneenkuljettajiksi valmistuvista on naisia. Vuositasolla kuljettajan paperit saa noin yhdeksän naista. Kyse on kuitenkin Lautasen mukaan yksittäisen ihmisen mukavuusalueista ja kiinnostuksen kohteista, ei niinkään sukupuolesta.
– Kenties kavahdetaan raskaita koneita, elleivät ne ole tuttuja jo kotoa. Mutta konetyö on naiselle sopivaa, se ei ole fyysisesti raskasta. Päivittäishuollot on toki pystyttävä tekemään mutta siinäkin tekniikka ratkaisee, kyseessä ei ole voimalaji.
Jossain määrin naissukupuolesta voi olla myös hyötyä.
– Me naisethan ollaan näitä tippaleipäaivoja, tehdään monta asiaa yhtä aikaa. Hakkuukonetyöskentelyssä on pidettävä ohjaamon kaikki napit hallinnassa, naurahtaa Lautanen.
Metsäkoneen kuljettajana kahdeksan vuotta työskennellyt Mari Kivelä ei hänkään ole työpaikallaan tai opiskellessa kohdannut sukupuoleen liittyvää epätasa-arvoa.
– Joskus on päinvastoin tullut positiivisia kommentteja, että teen osan hommista tarkemmin kuin miehet, hän kertoo.
Aluksi vanhemmat miesmetsänomistajat saattoivat epäillä nuoren naisen kykyjä, mutta ennakkoluulot karisivat pian. Kivelälle metsäkoneen kuljettajan opinnot olivat helppo päätös.
– Pienestä asti olin nähnyt tätä touhua, kotona oli omia koneita, hän muistelee.
Opinnot sujuivat pääasiassa oppisopimuksella Jämsänkoskella, tätä ennen hän suoritti opintoja ammattikoulussa.
Paineen sietämistä ja päätöksentekokykyä
Mari Kivelä kertoo pitävänsä työstään niin paljon, että kokeiltuaan muuta alaa parin vuoden ajan, ”oli pakko päästä jo metsään”.
– Ikinä ei ole kahta samanlaista päivää, ja täällä saa rauhassa tehdä töitään.
Eila Lautanen korostaa, että metsäkoneenkuljettajan on kyettävä itsenäiseen työhön, sietämään paineita ja oltava valmis joustamaan – tarvittaessa työt tehdään vaikka yöaikaan. Mari Kivelä on samoilla linjoilla.
– Pitää olla kova tekemään töitä. Ei näe ihmisiä, muiden kanssa ollaan tekemisissä vain puhelimessa. Itsenäisiä ja hyviä päätöksiä on pystyttävä tekemään.
Metsäkoneen ohjaimissa työskennellään vaihtelevissa keleissä. Mari Kivelälle mieluisin vuodenaika on talvi, kun on sopivasti pakkasta ja lunta. Kun päivän työt on hoidettu, hänet löytää nelijalkaisten parista. Nuori ravuri ja kaksi energistä koiraa takaavat ulkoilun vapaa-ajallakin.
Opot paljon vartijoina
Metsäkoneenkuljettajista on etenkin syrjäisemmillä seuduilla työvoimapulaa. Metsäala on monelle nuorelle vieras, sen nykyaikaisuus ja monipuolisuus kaipaavat vielä lisää viestintää. Keskeisiä viestinviejiä ovat oppilaanohjaajat, jotka Eila Lautasen mukaan ovat ”todella paljon vartijoita”.
Alaa harkitsevia Eila Lautanen kehottaa menemään metsäkonekouluille paikan päälle.
– Juttele oppilaiden kanssa, hanki realistista tietoa. Myös yrityksiin kannattaa lähteä reippaasti tutustumaan.
Teksti: Anu Ruusila/Cordial Communications