Yrityksen koko ja kannattavuus kulkevat usein käsi kädessä. Monilla pienillä metsäkoneyrityksillä menee heikosti, vaikka niiden joukossa on myös hyvin menestyviä. Suurimmillakin yrityksillä sijoitetun pääoman tuotto on yleensä korkeintaan tyydyttävällä tasolla, pienemmillä se on välttävä tai jopa heikko. Nämä asiat selviävät Luken tutkimuksesta, jossa haastateltiin itä- ja pohjoissuomalaisia metsäkoneyrittäjiä ja selvitettiin heidän omistamiensa osakeyhtiöiden taloudellista tilaa julkisen tilinpäätösaineiston avulla.

Yritykset jaettiin kolmeen kokoluokkaan vuosien 2012 – 2016 mediaaniliikevaihdon mukaan:

Pienet Keskisuuret Suuret
  • mediaaniliikevaihto alle 500 000 €
  • 8 kpl
  • mediaaniliikevaihto 500 000 – 2 milj. €
  • 7 kpl
  • mediaaniliikevaihto yli 2 milj. €
  • 4 kpl

Mukana olleiden 19 yrityksen liikevaihdon mediaani vuosina 2012–2016 oli 948 000 euroa (808 000 vuonna 2016). Sijoitetun pääoman tuoton mediaani oli 6,2 %, jota pidetään tyydyttävänä (ohjearvo 6–10 %). Vaihtelu oli kuitenkin suurta.

Suurilla suorat sopimukset

Pienet metsäkoneyritykset ovat tavallisesti suurempien puunkorjuuyritysten alihankkijoita, kun keskikokoisilla ja suurilla yrityksillä on useimmiten suorat sopimukset asiakkaidensa kanssa. Suurimmat metsäteollisuusyritykset ovat tehneet sopimuksia lähinnä suurten korjuuyritysten kanssa. Keskikokoisten yritysten asiakaskunta on monipuolisin. Ne korjaavat puuta etenkin Metsähallitukselle ja metsänhoitoyhdistyksille. Suurimmat yritykset ovat usein verkostoituneet muiden yritysten kanssa kilpailuasemansa vahvistamiseksi.

Toimeksiantajat vaihtuvat tiuhimpaan pienillä yrityksillä, kun keskikokoisten ja suurten yritysten asiakassuhteet ovat pitkäkestoisempia. Aliyrittäjien sopimukset perustuvat monissa tapauksissa hintakilpailuun, vaikka ne syntyvätkin useimmiten ilman muodollista tarjouskilpailua. Osa aliyrittäjistä kokee, että pääurakoitsijat valikoivat parhaat leimikot itselleen ja tuottamattomimmat jäävät heidän korjattaviksi. Aliyrittäjällä tiedossa oleva leimikkovaranto on usein niin pieni, että leimikoiden keskittäminen ei ole mahdollista. Toisaalta osa aliyrittäjistä kokee yhteistyön reiluksi ja uskoo, että pääurakoitsija pitää aliyrittäjänkin menestystä tärkeänä.

Pienten yritysten omistajat tekevät pidempää päivää kuin muut yrittäjät, ja suurin osa työajasta kuluu koneiden ajamiseen. Heidän työaikansa on keskimäärin lähes 2900 tuntia, kun suuripien yritysten omistajilla se on keskimäärin noin 2 100 tuntia. Työnjohtotehtäviin keskittyneitä henkilöitä on ainoastaan suurimmissa yrityksissä, joissa henkilöstöäkin on toistakymmentä. Kuljettajakohtainen seuranta ja hakkuukoneen kuljettajan kannustepalkkaus ovat käytössä kaikilla suurilla, osalla keskikokoisista, mutta ei yhdelläkään pienen kokoluokan yrityksellä.

Pienten yritysten konekanta on vanhempaa. Esimerkiksi hakkuukoneiden keski-ikä on pienissä yrityksissä noin kuusi vuotta, kun muilla se on 3–4 vuotta. Pienissä yrityksissä koneille mittareihin kertyi keskimäärin 2 600 käyntituntia, keskikokoisissa 2900 ja suurissa 3 100 tuntia.

Kuljettajista pula

Suurimmalla osalla yrityksistä on ollut vaikeuksia löytää osaavia ja motivoituneita työntekijöitä. Etenkin pienemmät yritykset menettävät heillä käytännön oppinsa saaneita metsäkoneenkuljettajia suuremmille yrityksille.

Lähes kaikki haastatellut yrittäjät pitävät hyvää työn laatua yrityksensä vahvuutena. Valtaosa heistä on tyytyväisiä työhönsä, eikä alanvaihtoaikeita ole. Metsäteollisuuden investointisuunnitelmat lisäävät uskoa tulevaisuuteen, mutta metsien käyttöön liittyvää poliittista päätöksentekoa pidetään merkittävänä riskinä.

Tutkimuksen perusteella tuotetaan koulutusmateriaalia, jonka avulla metsäkoneyrittäjät voivat tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Pienen aineiston vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä koko toimialalle.