Metsäkoneyritykset ovat olleet vaikeuksissa jo pitkään. Huonot korjuukelit, työtaistelut ja puun kysynnän lasku ovat vieneet monet kuilun reunalle. Pienten yritysten tilanne on huolestuttavin, sillä monilta puuttuu puskurit vaikeiden aikojen varalle. Luonnonvarakeskus on etsinyt FOBIA-projektissa vastausta siihen, miksi toiset menestyvät ja toiset eivät.
Asiaa selvitettiin metsäkoneyrittäjien haastattelujen ja julkisen tilinpäätösaineiston avulla. Yritykset jaettiin liikevaihdon mukaan kolmeen luokkaan. Pienimpien liikevaihto oli alle 0,6 miljoonaa euroa, keskikokoisilla 0,6–2 miljoonaa euroa ja suurimmilla yli kaksi miljoonaa euroa.
Yritysten kirjo laaja
Pienimmät yritykset olivat aloittaneet pääosin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, jolloin puunkorjuun rakennemuutos alkoi. Ne olivat enimmäkseen suurempien yritysten aliyrittäjiä. Muutamat olivat perustaneet yhteistyrityksiä, jotka neuvottelivat sopimuksista metsäfirmojen kanssa. Joillakin aliyrittäjillä oli jopa omia alihankkijoita.
Pienten yritysten omistajat pitivät kilpailua kovana. Tiuhaan vaihtuvat asiakkaat lisäsivät epävarmuutta. Toimeksiantajat vaihtuivat keskimäärin kolmen vuoden välein, kun suurempien yritysten asiakassuhteet olivat kestäneet yli 15 vuotta.
Puunkorjuun osuus liikevaihdosta oli koko aineistossa vähintään 70 prosenttia. Metsäteollisuus oli tärkein asiakasryhmä suurille korjuuyrityksille, jotka myös vastasivat kaukokuljetuksesta yhdessä kuljetusyritysten kanssa. Omia puutavara-autojakin oli. Pienimmät tarjosivat lisäpalveluna muun muassa maanmuokkausta. Keskikokoiset olivat selkeimmin puunkorjuuseen keskittyneitä, eikä alihankintaa käytetty yhtä paljon kuin suurimmissa yrityksissä. Lisäpalvelut eivät välttämättä suoraan parantaneet suurten yritysten kannattavuutta, mutta ne vahvistivat kilpailuasemaa.
Pienimmät heikoilla
Sijoitetun pääoman keskimääräinen tuotto oli laskusuunnassa vuosina 2012–2017. Pienimmillä se oli jakson lopussa alle kolme prosenttia, suurilla ja keskikokoisilla kymmenen prosentin luokkaa. Todellisuus on kuitenkin karumpi, sillä palkkakorjausta ei tehty. Talouden tunnuslukujen vaihtelu ryhmien sisällä oli suurta.
Pienimmät yritykset olivat velkaantuneita. Investointeihin ollut aina varaa, vaikka rahoituksen saantia ei vielä vuosi sitten koettu ongelmaksi. Valtaosa yrittäjien työajasta kului puunkorjuussa, ja omasta toimeentulosta tingittiin. Työtaakka oli joskus kestämätön, eikä yrittäjä päässyt aina edes metsäkoneenkuljettajan ansiotasolle.
Pienten yritysten koneille kertyi vähiten käyttötunteja, eikä työmaita voitu keskittää pienen leimikkovarannon takia. Kuljettaja selittää suuren osan korjuun tuottavuudesta. Silti kannustepalkkausta käytettiin lähinnä suurimmissa yrityksissä, joissa tuottavuuden ja talouden seurantaan panostettiin eniten. Metsäkoneenkuljettajan koulutuksen saaneita työntekijöitä oli vähiten pienissä yrityksissä, jotka palkkasivat usein kokemattomia kuljettajia. Oppinsa saatuaan he siirtyivät suurempien leipiin.
Johtamistaidoissa kehitettävää
Yrittäjillä oli tyypillisesti metsäkoneenkuljettajan tai muu ammatillinen koulutus. Talouden johtaminen saattoi jäädä tilitoimiston kuukausiraporttien varaan. Suurimmissa yrityksissäkään ei hyödynnetty täysimääräisesti johtamiseen tai puunhankintaan kehitettyjä tietojärjestelmiä.
Tarve laaja-alaiseen liiketoimintaosaamisen kehittämiseen on selvä, varsinkin kun yrittäjillä on laajentamisaikeita. Talousosaamisen ohella tarvitaan muun muassa neuvottelutaitoja, sillä puunhankinta rakentuu verkostoyhteistyön varaan. Pienissä yrityksissäkin tulisi raivata aikaa toiminnan systemaattiseen arviointiin ja suunnitteluun, vaikka asiantuntevan tilitoimiston kanssa. Myös liiketoimintamalleja tulisi kehittää. Aliyrittäjät voisivat hakeutua yhteistyöhön muiden yritysten kanssa, mutta verkostojen luotsaamiseen tarvitaan välittäjäyrityksiä.
Vastuullisuutta arvoketjuun
Metsäteollisuus on kasvattanut korjuusopimusten kokoa määrätietoisesti. Alihankinnasta on tullut olennainen osa puunhankintaa ja suurten metsäkoneyritysten riskienhallintaa. Tuloskehitys osoittaa, että jakovara hankintaketjun sisällä on pieni. Vaikka puun hinta on tärkeä kilpailutekijä, kaikkien tulisi pitää mielessä, että arvoketju toimii parhaiten silloin, kun jokainen lenkki voi toimia kannattavasti ja pitkäjänteisesti.