Saksan Greenpeace on saanut selville saksalaisen puuntuontiyrityksen tekemän alkuperämerkinnän väärennöksen, kerrotaan järjestön tiedotteessa 7.2.2004. Rettenmeier Holding AG oli myynyt suurille kauppaketjuille arkangelilaista lautaa saksalaisena. Rettenmeierin puuntuontia oli seurattu jo kuukausien ajan ja todettu yrityksen käyttävän vanhoja Saksan puutalousneuvoston tarroja, joissa oli teksti: ”Puuta kestävästi hoidetuista metsistä – kasvanut saksalaisessa metsässä”. Todisteena tästä väärennöksestä Greenpeacen aktivistit olivat löytäneet kuitenkin laudoista merkinnän ”AR”, joka viittasi arkangelilaiseen sahaan.

Lisäksi Greenpeacen tiedote kertoi puun olevan peräisin Arkangelin alueen aarniometsistä. Josef Rettenmeier selitti väärän merkinnän käytön johtuvan erehdyksestä ja kiisti puiden olevan peräisin aarniometsistä. Kysymystä käsiteltiin myös SWR:n (Lounais-Saksan Yleisradio) TV-ohjelmassa ja muutamassa lehdessä. TV-ohjelmassa oli mm. kuluttajansuojaministeri Renate Künastin lausunto, jossa hän totesi harhaanjohtamisen olevan valtionsyyttäjän asia.

Saksalaisten metsäalan lehtien mukaan saksalaisen laudan paljastaminen venäläiseksi sopii hyvin siihen peruskuvaan, jolla ympäristöjärjestöt pyrkivät osoittamaan kansainvälisen puukaupan olevan suurimmalta osalta laitonta. Kaiken taustalla on metsäalan lehtien mukaan myös sertifiointijärjestelmien välinen kilpailu. Ympäristöjärjestöjen mielestä FSC-sertifikaatti olisi takuu puun oikeasta alkuperästä ja kestävästä metsätaloudesta.

Holz-Zentralblatt-lehti totesi, että TV-ohjelman käsikirjoitus näytti Greenpeacen suunnittelemalta. Kampanja noudattaa vanhaa kaavaa, lehti kirjoittaa. TV-ohjelmassa ei suoraan sanottu, että metsä olisi ollut aarniometsää vaan se tuotiin esille siten, että metsuri sanoi olevansa ensimmäisenä täällä hakkuutöissä. Harhaanjohtavaa oli myös uuden kauhistuttavalla tehokkuudella toimivan hakkuukoneen ”Taiga-terminaattorin” esitteleminen symbolina venäläiselle hakkuutoiminnalle.

Lähteet: SWR, Saksan Greenpeace, Holz-Zentralblatt