Julkaisu: Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 14/2019. 19 s. Sari Karvinen

Tiivistelmä:

Laittomat hakkuut ovat tunnustettu ongelma Venäjän metsäsektorilla ja asiantuntija-arviot niiden suuruudesta vaihtelevat 10–35 prosentin välillä hakkuista, kun virallisesti raportoitu laittomien hakkuiden osuus on alle prosentti. Vuonna 2013 Venäjän metsälakiin tehdyillä muutoksilla perustettiin sähköinen puukaupan valvontajärjestelmä ”Jedinaja gosudarstvennaja informatsionnaja sistema utšjota drevesiny i sdelok s nei” (LesEGAIS), jonka oli tarkoitus poistaa laiton puu Venäjän markkinoil-ta kokonaan. Lisäksi säädettiin uusia vaatimuksia puutavaran mittaukselle ja kuljetukselle. Sahatavara lisättiin valvottavien tuotteiden listalle vuonna 2017.

Metsälain uusien vaatimusten mukaisesti kaikki puutavara on mitattava ennen sen kuljettamista pois metsästä, jaloa lehtipuuta oleva, maasta vietävä puutavara on merkittävä kappaleittain ja puun-kuljetuksissa on käytettävä pakollista kuormakirjaa. Kaikista puukaupoista on tehtävä puukauppailmoitus LesEGAIS-järjestelmään, jonne kirjataan myös toteutuneet toimitusmäärät.

LesEGAIS-järjestelmä sisältää tiedot yrityksistä, jotka tekevät puunkorjuuta ja puukauppoja Venäjällä. Viranomaiset vievät järjestelmään tiedot puunkorjuuoikeuksista, kuten metsänvuokra- ja pystymyyntisopimuksista. Yritykset tekevät metsänkäyttöilmoitukset ja -raportit, jotka viranomainen hyväksyy järjestelmässä. Lisäksi yritykset ilmoittavat LesEGAISiin puukaupat ja jaloa lehtipuuta koskevat merkinnät.

LesEGAISiin kirjautuneet käyttäjät näkevät kaikki yrityksensä sopimukset, raportit ja ilmoitukset. Kaikille käyttäjille avoin osio sisältää tiedot puunkorjuuoikeuksista ja sallituista hakkuumääristä, puukauppasopimuksista sekä jalojen lehtipuukappaleiden merkinnöistä. Järjestelmän tietoja voidaan hyödyntää puunkorjuuoikeuden ja puun omistusoikeuden todentamiseen. Järjestelmä ei sisällä puunkuljetusten kuormakirjoja tai tietoja puuvarastoista, joten yksittäisiä puueriä sen kautta ei toistaiseksi voi seurata.

Puukaupan valvontaa pyritään tiukentamaan lähivuosina. LesEGAIS-järjestelmää on suunnitteilla täydentää sähköisellä puunkuljetuksen kuormakirjalla ja rekisterillä puuvarastoista. Lisäksi suunnitellaan muun muassa puutavara-autojen ja metsäkoneiden liikkeiden valvontaa satelliittipaikannusjärjestelmällä.

Julkaisun pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-723-7