OTL Minna Pappilan tuoreessa väitöskirjassa tarkastellaan suomalaista ja venäläistä metsäsääntelyä kestävän metsätalouden näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat olleet sekä metsälainsäädäntö että eräät ei-valtiolliset sääntelyinstrumentit, kuten metsäsertifiointi. Sääntelyn kehittämisessä ja ekologisen kestävyyden parantamisessa on molemmissa maissa puutteita, jotka osittain johtuvat vanhoihin järjestelmiin juuttumisesta.
Kestävän metsätalouden tuulet puhaltavat myös Venäjällä, mutta siellä lainsäädännön muutokset ovat keskittyneet metsäsektorin rakenteiden uudelleen järjestämiseen. Venäjän metsälaki sisälsi jo ennestään ekologista kestävyyttä tukevia vaatimuksia, kuten suojakaistat vesistöjen varrella. Lainsäädännössä on kuitenkin monia puutteita; esimerkiksi moni biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävä säännös on liian byrokraattinen toimiakseen tehokkaasti, eikä metsänvuokraajia kannusteta oma-aloitteeseen suojeluun.
Metsäsertifiointi on 2000-luvulla levinnyt nopeasti Venäjällä. Sekä venäläinen FSC- että PEFC-sertifiointistandardi parantavat selvästi metsätalouden ekologista ja sosiaalista kestävyyttä verrattuna venäläiseen lainsäädäntöön, mutta sertifioidun pinta-alan nopea kasvu on aiheuttanut ongelmia sertifioinnin laadussa. Tämän vuoksi Venäjältä puuta tuovien yhtiöiden on kuunneltava herkällä korvalla viestejä: huonosti toteutettu sertifiointi ei takaa puuntuotannon kestävyyttä.
Toinen ei-valtiollinen sääntelykeino, yritysten ja ympäristöjärjestöjen väliset metsiensuojelusopimukset, ovat olleet tärkeä lisä metsätalouden kestävyyden parantamisessa.
Lähde: Turun yliopisto
Väitös on julkaistu Turun yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa: https://www.doria.fi/handle/10024/72521