Suomen Venäjän suurlähettilään erikoishaastattelu Venäjän metsäsanomissa

Suomen Venäjän suurlähettilään erikoishaastattelu. Rossijskie Lesnye Vesti – Venäjän metsäsanomat 13.1.2011.

Maailmassa ei varmaankaan ole toista maata, jonka talous ja elämä yleensä liittyisivät yhtä kiinteästi metsään, kuin Suomi. Suomen metsäsektori vaikuttaa monella tapaa kymmenien muiden alojen kehittymiseen. Suomen suurlähettiläs Matti Anttonen, ammattidiplomaatti ja metsänomistaja useamman sukupolven takaa, kertoi miten metsä voi olla pohjana maidemme välisen yhteistyön kehittämiselle kummankin osapuolen hyödyksi.

– Eurooppa on meidän tärkein metsäteollisuustuotteiden markkina-alue. Suomen metsäteollisuuden viennistä noin kaksi kolmasosaa suuntautuu EU-maihin ja siksi on luonnollista, että Euroopan yleinen taloustilanteen epävarmuus ja Kreikan talouskriisi heijastuvat myös Suomen metsäteollisuuteen. Suomelle tärkeän paperin ja kartongin tuotanto ja vienti oli tammi-syyskuussa suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2010, sellun tuotanto kasvoi pari prosenttia ja vienti jopa 17 %. Sahatavaran ja vanerin tuotanto olivat samoin kasvussa tammi-syyskuussa. Kysyntä on hiipunut Euroopan sahatavaramarkkinoilla loppukesällä ja alkusyksystä rakentamisen vähenemisen ja ylitarjonnan vuoksi. Useat suomalaiset sahat ovatkin ilmoittaneet syksyn aikana tuotannonrajoituksista. Kaiken kaikkiaan tummia pilviä on kerääntynyt Suomenkin talouden yläpuolelle, ja metsäteollisuus vientivetoisena alana on riippuvainen taloustilanteesta erityisesti Euroopassa.

– Kyllä ilman muuta. Valtiovalta kuuntelee herkällä korvalla viestejä metsäsektorilta, sillä metsäteollisuus ja sen ympärille rakentunut metsäklusteri tuo kolmanneksen maamme nettovientituloista. Klusteri tarjoaa työtä suoraan ja välillisesti noin 200 000 suomalaiselle sekä noin 60 000 työntekijälle tehtaillaan muissa toimintamaissa. Metsäsektorin merkitystä kuvaa se, että joka kymmenes suomalainen saa elantonsa metsäteollisuudesta tai sitä palvelevilta aloilta ja että joka kahdeksas suomalainen on metsänomistaja. Monet muut alat ovat yhteydessä metsäsektoriin, mm. koneenrakennus, liikenne, logistiikka, konsulttipalvelut, eikä tässä suinkaan ole lueteltu kaikkia aloja, joiden toiminta on välillisesti riippuvainen metsäteollisuudesta. Elinvoimaiset metsät ja niiden kestävälle hyödyntämiselle perustuva metsäteollisuus ovat kansakuntamme hyvinvoinnin peruspilareita.

– Suomen kannalta katsottuna Venäjän WTO-jäsenyyttä voidaan pitää yhtenä vuoden parhaista talousuutisista. WTO-jäsenyyden uskotaan mm. alentavan Venäjän perimiä tuonti- ja vientitulleja, minkä vuoksi toivomme, että tavara liikkuu jatkossa entistä vilkkaammin maidemme välisen rajan yli. Yritysten kannalta ennustettavuus parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja voi lisätä ulkomaisten, myös suomalaisten, yritysten investointeja Venäjälle. WTO-jäsenyys luo pohjaa myös pidemmälle menevälle EU:n ja Venäjän väliselle kaupalliselle yhteistyölle ja kaupan vapautumiselle.

– Puutullien korottamisella oli luonnollisesti kielteinen vaikutus Suomen metsäteollisuuden puuhuollolle. Tullien myötä venäläisen puun hintakilpailukyky heikkeni oleellisesti, ja teollisuutemme lisäsi puunostoja kotimaasta ja tuontia muista maista. Raakapuun ja myös hakkeen tuonti Venäjältä väheni vuoden 2007 noin 12 miljoonasta kuutiometristä 5,5 miljoonaan kuutiometriin vuonna 2009 eli yli 50 %. Vuonna 2010 Suomeen tuotiin reilut 12 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta, josta Venäjältä 61 %. Selkeimmät syyt raakapuun tuonnin romahtamiseen Venäjältä olivat maailmantalouden kriisi ja raakapuun kohotetut tullimaksut. Venäläisen puun osuus Suomen metsäteollisuuden puunhankinnasta onkin pienentynyt 2000-luvun puolivälin 23 %:sta 12 %:iin vuonna 2010.

Venäjän WTO-jäsenyyden myötä raakapuun vientitullit laskevat, mikä lisännee puun tuontia Venäjältä Suomeen olettaen, että metsäteollisuuden maailmanmarkkinat kehittyvät suotuisasti. Mitä todennäköisimmin puun tuontimäärät eivät kuitenkaan tule kasvamaan samalle tasolle kuin vuosina 2005–2006 ennen puutullien korotuksia.

– Haluan todeta, että Suomessa ei ole yli 20 vuoteen tehty mitään suuria greenfield-investointeja. Suuria investointeja on tehty pääasiassa jo olemassa olevien tuotantolaitosten uusimiseen ja modernisointiin. Tätä ovat muuten myös venäläiset yritykset tekemässä aktiivisesti.

Monet maat käyvät tällä hetkellä todellista taistelua houkutellakseen investointeja ja tarjoavat erilaisia etuisuuksia ulkomaiselle pääomalle. Suomalainen liikemies sijoittaisi mielellään omaan maahansa tai lähinaapuriin, mutta hänen täytyy laskea, mistä saa tuottoa. Suomessa ja Venäjällä voimme hakata kerran 100 vuodessa ja saamme noin 200 kuutiota hehtaarilta avohakkuussa. Etelä-Amerikassa ei sada lunta eikä ole pakkasta, ja puun kuljetusmatka on vain noin 40 km, kun se Venäjällä on noin 200 km metsästä tehtaalle.

Sellutehtaat rakennetaan sinne, missä on halpa raaka-ainetta ja hyvät kulkuyhteydet maailmalle. Sellu tuodaan Suomeen paperitehtaille ja myös Kiinaan, missä UPM-Kymmenellä ja Stora Ensolla on paperitehtaita. Halvan puuraaka-aineen vuoksi sellun tuotantokustannus on Etelä-Amerikassa noin puolet Pohjoiseurooppalaisten maiden kustannuksesta.

– Olen täysin eri mieltä. Suomella ja Venäjällä on valtava potentiaali, joka on otettava käyttöön. Suomi ja Venäjä ovat metsän suurvaltoja, ja maidemme metsäsektorit ovat monessa suhteessa kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Suomalaiset ja venäläiset ovat käyneet kauppaa metsäteollisuuden tuotteilla jo 150 vuotta, ellei kauemminkin. Viimeisten 20 vuoden aikana suomalaiset yritykset ovat sijoittaneet Venäjän metsäteollisuuteen noin miljardi euroa. Se on huomattava summa. Venäjällä toimii toistakymmentä suomalaista yritystä, eikä niillä ole mitään tarkoitusta lähteä täältä pois.

Metsäsektori on sekä Suomessa että Venäjällä samanlaisten haasteiden edessä. Ympäristön kannalta se tarkoittaa ilmastonmuutosta, mikä vaatii tehokkaita sopeutumismenetelmiä ja kestävämpää resurssienhallintaa. Talouden kannalta on jo huomattavissa, että sanomalehtipaperin kysyntä on laskenut, ja se tulee laskemaan edelleen sähköisten tiedotusvälineiden tuotannon kasvaessa.

Mielestäni olisi järkevää pyrkiä yhdessä parantamaan maidemme metsäsektorin kilpailukykyä. Meidän pitäisi yhteistoimin etsiä ratkaisuja, joiden avulla voisimme säilyttää olemassa olevan tuotantokapasiteetin sekä Suomessa että Venäjällä ja luoda edellytykset sille, että tulevaisuudessa saisimme maksimimäärän investointeja omaan maahamme sen sijaan, että ne menevät Latinalaiseen Amerikkaan tai Aasian, missä metsät kasvavat nopeammin. Meidän täytyy yhdessä laatia pohjoisten metsien käyttöstrategia, jonka pohjalta ruvetaan kehittelemään uusia tuotteita ja biotalouden palveluita.

– Puurakentamisella on hyvät kasvumahdollisuudet sekä Euroopassa että Venäjällä. Meidän pitää muistaa, missä meidän esi-isämme asuivat. Nykyään voi jo täysin perustein sanoa, että oikein käytettynä puu on paljon pitkäikäisempää, kuin betoni. Myös me aikanaan pidimme näistä kuolleista rakenteista. Lapsuudessani ne, jotka asuivat puutaloissa, olivat alemman yhteiskuntaluokan ihmisiä. Nyt 90 % pientaloista rakennetaan kokonaan puusta. Siitä on tullut arvostettua. Eukalyptus ei kuitenkaan kelpaa tukevan talon rakennusaineeksi. Siinä tarvitaan korkealuokkaista materiaalia, ja siksi puurakentamisessa mikään ei voi kilpailla meidän pohjoisen mäntymme ja kuusemme kanssa. Olen varma siitä, että puurakentamisen lisääntyessä myös venäläisen rakennuspuutavaran kysyntä kasvaa. Myös Luoteis-Venäjän alueille aukeaa suuria mahdollisuuksia. Karjalan, Arkangelin ja Vologdan alue voivat ruveta kehittämään puurakentamista väestön asuntotarpeita varten. Tällä tavoin voidaan sekä hyödyntää hakkuusuunnitetta paremmin että myös luoda uusia työpaikkoja.

– Venäjä on suuri maa, ja varmaankaan intensiivisen metsätalouden malli ei sovellu koko Venäjälle. Uskon kuitenkin, että Venäjän Euroopan puoleisessa osassa ja erityisesti Luoteis-Venäjällä, jossa luonnonolosuhteet ovat samantyyppiset kuin Suomessa, metsien uudistamista, hoitoa ja käyttöä voidaan tehostaa kestävästi. On selvää, ettei skandinaavinen metsien käytön malli sovellu suoraan kopioituna Luoteis-Venäjällekään. Metsien käytön ja metsien hallinnan historiasta johtuen jo metsien rakenne ja metsäinfrastruktuuri ovat erilaiset Suomessa ja Venäjällä. Suomessa kaikille puutavaralajeille, myös harvennushakkuissa saatavalle kuitupuulle, on toistaiseksi löytynyt kysyntää.

Olen ymmärtänyt, että Luoteis-Venäjällä harjoitetun ekstensiivisen metsätalouden seurauksena entiset havumetsät ovat muuttuneet entistä enemmän lehtipuuvaltaisiksi ja erityisesti havutukista on pulaa. Näihin ongelmiin on nähdäkseni puututtava ennemmin tai myöhemmin – muuten sekä sellutehtaiden että sahojen puupuollon järjestäminen käy ylivoimaisen kalliiksi. Intensiivisen ja kestävän metsätalouden mallin soveltamisesta voisi olla apua näihin ongelmiin.

Haluan kertoa kaksi esimerkkiä intensiivisen metsätalouden tuloksista. Ensiksikin, viimeisten 50 vuoden aikana metsien vuotuinen kasvu on Suomessa noussut 55 miljoonasta kuutiosta 104 miljoonaan kuutioon. Puuston määrä on kasvanut 1,5 miljardista kuutiosta 2,3 miljardiin kuutioon. Samalla kokonaishakkuiden määrä on ollut noin 2,7 miljardia kuutiota. Toiseksi, Suomessa hakkuukertymä (kokonaishakkuut/maan metsäpinta-ala/v) on 3 m³/ha/v, kun se Luoteis-Venäjällä on noin 0,5 m³/ha/v eli keskimäärin Suomessa voidaan korjata kuusi kertaa enemmän puuta hehtaaria kohden kuin Luoteis-Venäjällä. Kun samalta metsäpinta-alalta voidaan korjata moninkertainen määrä puuta, säästetään sekä tienrakennus- että kuljetuskustannuksia, muista hyödyistä puhumattakaan.

Suomessa näihin tuloksiin on päästy käyttämällä hyviä metsänuudistusmenetelmiä, tekemällä riittävän tehokkaita hoitohakkuita oikeaan aikaan ja lisäämällä metsäpinta-alaa soita kuivattamalla. Näitä tuloksia olisi ollut mahdotonta saavuttaa ilman valtion määrätietoista metsäpolitiikkaa ja metsänhoitotoimien valtiontukea.

– Metsäfoorumit ovat olleet hyvin suosittuja Suomessa. Niissä on jo käynyt 16 vuoden aikana yli 900 johtotason henkilöä eri aloilta: diplomaatteja, arkkitehtejä, uskonnollisia toimijoita, poliitikkoja. Metsäsektorilla on meidän taloudellemme strategista merkitystä, ja siksi on tärkeää, että kaikki tuntisivat sen toimintaa ja niitä haasteita ja riskejä, joiden kanssa metsäsektori joutuu painiskelemaan päivittäin. Metsäfoorumien tarkoitus on jakaa uutta tietoa, lisätä vuorovaikutusta metsäsektorin ja muun yhteiskunnan välillä sekä pyrkiä muodostamaan yhteisymmärrys metsäalan tulevasta kehityksestä niin Suomessa kuin maailmalla. Siksi me päätimme kutsua näihin foorumeihin myös venäläisiä kollegoja.

Venäjän metsävirasto Rosleshoz on aloittanut kansallisen metsäpolitiikan laatimisen. Meidän mielestämme tämä päätös on erittäin tervetullut ja kokemuksesta voimme sanoa, että metsäpolitiikkaa ei voi sanella ylhäältä eikä metsästrategiaa pysty tekemään vain kirjoituspöydän ääressä istumalla. Tässä tarvitaan laajaa keskustelua eri viranomaisten ja muun yhteiskunnan välillä (teollisuusministeriö, maatalousministeriö, ulkoministeriö, metsänomistajat ja muut järjestöt, WWF, Greenpeace).

Kansallinen metsäpolitiikka ei ole pelkästään metsäasiantuntijoiden asia, vaan se koskee jokaista asukasta maassa, jonka pinta-alasta 2/3 on metsää. Ajatellaan vaikkapa puurakentamisen kehittämistä. Venäjällä on tärkeää tietää, minkälaisia rakennusnormeja ja paloturvallisuusmääräyksiä tulevaisuudessa tulee olemaan. Ensi silmäyksellä voisi sanoa, että nämä asiat eivät koske metsätaloutta millään tavalla, mutta kun miettii vähän tarkemmin niin huomaa, että asuinrakentamista koskevat normit ja säädökset vaikuttavat suoraan sahatavaran kysyntään. Samanlaisia esimerkkejä voisi kertoa eri aloilta vaikka kuinka paljon, koska sekä Venäjällä että Suomessa metsä on elämäntapa.

Metsäsektorin merkitys on Suomessa ja Venäjällä paljon suurempi kuin muissa maissa. Kun on tällaiset upeat metsävarat, on kaikki ainekset kehittyä ja kukoistaa. On mahdotonta kuvitella, että paikalliset ihmiset saisivat vain rippeet tällaisten rikkauksien hyödyntämisestä. Kansallisen metsäpolitiikan on löydettävä ratkaisu myös tähän ongelmaan.

– Suomalaisena viihdyn metsässä oikein hyvin, ja vaikka olen kaupunkilainen, niin luulen, että en voisi elää ilman metsää. Vietän ison osan vapaa-ajastani metsässäni. Yksityisellä metsänomistuksella on pitkät juuret Suomessa. Vanhempieni kotona on seinällä alueemme kartta vuodelta 1798. Silloin me olimme vielä osa Ruotsin kuningaskuntaa. Kartassa maanomistusrajat on merkitty samoihin paikkoihin, missä ne menevät nykyäänkin. Tämä metsä on kuulunut perheelleni yli 200 vuoden ajan, ja koko tämän ajan olemme hoitaneet sitä, niin että se olisi ilo silmälle. Metsä antaa tietysti myös rahallista tuloa.

Metsänomistajat hoitavat metsiään hyvin, koska metsä on heidän omaisuuttaan. Suomessa metsä on yksi omaisuuden muoto ja metsällä on rahallinen tuotto-odotus. Esimerkiksi valtion metsien pitää tuottaa yli viisi prosenttia vuodessa. Sekä yksityinen että valtio voivat ostaa ja myydä metsää, tai antaa sitä vakuudeksi pankille, josta voi silloin saada lainaa. Suomessa UPM-konserni on ruvennut myymään metsiään sekä yksityishenkilöille että yrityssijoittajille. Jokin aika sitten saksalainen sijoitusyhtiö osti UPM:ltä 4000 ha metsää. Siitä huolimatta paikalliset metsästyskerhot voivat metsästää näissä metsissä.

Olette aivan oikeassa – sukupolvenvaihdosten yhteydessä metsätilat ovat vaarassa pirstoutua entistä pienemmiksi. Samalla metsänomistajakunnan rakenteessa on tapahtumassa muutos: entistä useampi metsänomistaja asuu kaupungissa tai taajamassa kaukana metsätilastaan eikä ole enää taloudellisesti yhtä riippuvainen metsistä saatavista tuloista kuin edeltävä sukupolvi. Metsänomistajien metsänomistuksen tavoitteet ovat monipuolistuneet (myös virkistys, marjastus ja sienestys, maisema-arvot ym.), mutta metsäteollisuuden kannalta katsottuna onneksi vielä valtaosalle metsänomistajista taloudelliset arvot ovat tärkeimmät; ostaahan metsäteollisuus yksityismetsistä peräti 65 % tarvitsemaan puuraaka-aineesta.

Julkisen vallan tehtävä on luoda sellaiset edellytykset, että metsien hyödyntäminen kilpailukykyisesti on mahdollista. Valtiovallan metsäpolitiikan välineinä ovat mm. metsälainsäädäntö, erilaiset taloudelliset kannustimet, metsänomistajien neuvonta ja ajantasaisen metsävaratiedon tuottaminen sekä toimiva valtion metsätalouden organisaatiorakenne. Yksi merkittävä metsäpolitiikan väline on Kansallinen metsäohjelma 2015. Se on valmisteltu laajan sidosryhmäyhteistyön pohjalta ja sen tavoitteisiin ja toteutukseen niin valtiovalta, metsäteollisuus, metsänomistajat, luontojärjestöt kuin muutkin mukana olleet tahot ovat sitoutuneet.

On tärkeää todeta, että niin meillä kuin teilläkin metsälainsäädäntöä ollaan uudistamassa perusteellisesti. Koska sodan jälkeen Suomen metsiä oli hakattu liikaa, vallanpitäjät asettivat 60- ja 70-luvulla tavoitteekseen lisätä metsämaan pinta-alaa ja myös kasvattaa pystypuun määrää. Tällä hetkellä metsän kokonaiskasvu on 100 miljoonaa m³ vuodessa, mistä määrästä Suomen metsäteollisuus käyttää korkeintaan 60 %. Ei siis ole suurta tarvetta enää lisätä metsänkasvua. Siksi metsän uudistamista ja myös metsän käyttöä koskevia määräyksiä on lievennetty. Nykyään ollaan suuntautumassa nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin ja hakemassa järkevää tasapainoa yhteiskunnan, liike-elämän ja ympäristön välillä. Aikaisemmin jos jonkun metsässä kasvoi jotain vähemmän arvokkaita lajeja kuin kuusi ja mänty, viranomaiset saattoivat hakata sieltä metsän pois kokonaan ja istuttaa oikeita lajeja. Metsänomistajalla ei ollut valinnanvaraa. Nykyään tällaisia tiukkoja pakolla toimeenpantavia päätöksiä ei ole käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Metsänomistajien omissa intresseissä on kasvattaa mäntyä ja kuusta tulevaa myyntiä varten. Mutta jos ihminen pitää koivuista ja haluaa säilyttää ne metsässään, hänellä on oikeus tehdä niin.

– Muistan hyvin kolmannen suomalais-venäläisen metsähuippukokouksen Pietarissa syksyllä 2009, kun Ilim Group:n hallituksen puheenjohtaja Zahar Smuškin ehdotti, että Venäjällä metsien pitäisi voida olla yksityisomistuksessa, ja Vladimir Putin vastasi kysymykseen kysymyksellä: ”Mitä te seuraavaksi haluatte, tehdä ilmastakin yksityisomaisuutta?” Voi olla että maan johto ymmärtää hyvinkin, mitä hyötyä olisi antaa metsiä yksityisomistukseen, mutta se tietää, että ihmiset ja äänestäjät eivät hyväksy tätä ajatusta. Kansa vastustaa yksityistä omistusta, ja lisäksi hyvin vahvasti. Siksi ajattelen, että pitkäaikainen metsänvuokraus, joka on nyt mahdollista, on riittävän hyvä kompromissi vallanpitäjien ja liike-elämän välillä. Oletan kuitenkin, että investointiaktiivisuus kasvaisi huomattavasti Venäjällä, jos metsää voisi myydä ja omistaa. Kaikkia Venäjän metsiä ei tarvitse yksityistää. Ainoastaan ne, jotka sijaitsevat suurten massa- ja paperitehtaiden läheisyydessä.

Suomessa jokainen voi liikkua kenen hyvänsä metsässä ja kerätä marjoja ja sieniä aivan vapaasti. Metsä on ja pysyy omistajasta riippumatta Venäjällä, ei sitä kukaan vie sieltä pois. Kun metsä on yksityisessä omistuksessa, omistaja rakentaa sinne metsäteitä ja hoitaa metsiä paremmin kuin valtion. Yksityiset metsät tuottavat enemmän puuta, jos niitä hoidetaan hyvin.