Professori Anatoly Petrov ylistää Suomen metsätalouden saavutuksia

Suomalaisten metsäalan Venäjä-yhteistyötä tekevien hyvin tuntema Venäjän metsäalan täydennyskoulutusinstituutin (Pushkino, Moskovan alue) rehtori, professori Anatoly Petrov vertailee Suomen ja Venäjän metsätalouden järjestelyjä Venäjän metsätalousviraston Rossiskie Lesnye Vesti –lehdessä.

Artikkelin johtopäätös on Suomea mairitteleva. Jotta Venäjän metsäsektori saisi dynaamiselle, innovatiiviselle kehitykselleen taloudellisen pohjan, metsäpolitiikan ja metsälainsäädännön ensisijainen tehtävä on toteuttaa määrätietoinen reformi. Sen tavoitteena tulisi olla korvata nykyinen talouden siirtymäajan malli markkinatalouden mallilla. Tässä suunnannäyttäjänä tulisi olla Suomessa saavutetut hyvät tulokset metsien käytössä ja hoidossa.

Referaatti artikkelista:

Suomen metsäsektorin saavutukset tunnustetaan maailmanlaajuisesti. Monilta osin Suomen menestys pohjautuu taloussuhteiden järjestelmään, joka perustuu markkinatalouden periaatteisiin ja jossa on huomioitu myös muiden maiden kokemuksia.

Yksi metsätalouden järjestelmän peruskivistä on erottaa valtiolliset (hallinnolliset) ja taloudelliset toimet toisistaan. Tämän erottamisen tavoitteena on vähentää valtion roolia metsäsektorilla, jolloin valtio siirtyy vähitellen syrjään valtiollisten tehtävien ja palvelujen tuottamisesta. Toinen avaintekijä on omistusmuotojen moninaisuus, joka luo markkinaympäristön metsävarojen tarjonnalle ja käytölle. Tärkeä tekijä on myös se, että metsänomistaja kantaa taloudellisen vastuun metsän tilasta metsämaan rahallisen arvon kautta.

Suomessa metsien valtiollisesta hallinnosta vastaa maa- ja metsätalousministeriö sen alueellisten ja toiminnallisten rakenteiden kautta. Metsäalan yksityisen liiketoiminnan intressejä edistävät vapaaehtoiset metsäteollisuusyritysten yhdistykset ja liitot. Yksityisen liike-elämän ohjauksen keinoina ovat mm. verot, pankkikorot ja tuet, joista tukia säätelevät EU:n normit. Metsäkeskusuudistuksen tavoitteena on vähentää valtion työntekijöiden määrää metsäsektorilla. Samalla valtio suunnittelee siirtävänsä osan valtiollisista tehtävistä kaupallisten toimijoiden toteuttamiksi ulkoistamisen kautta.

Venäjällä valtiollisten ja taloudellisten tehtävien jako metsäsektorilla eteni kahdessa vaiheessa eikä saavuttanut asetettuja tavoitteita. Ensimmäisessä vaiheessa vuoden 1993 asetuksella uudistettiin paikallistason metsähallinnon perusyksiköt leshozit. Nämä valtion yritykset muutettiin valtion virastoiksi. Metsäteollisuus, johon Venäjällä luetaan päätehakkuut ja puunjalostus, yksityistettiin, ja se alkoi toimia markkinatalouden mukaan. Kuitenkin seuraavien 13 vuoden aikana leshozit samanaikaisesti hallinnoivat valtion metsäomaisuutta (mukaan lukien metsien tuhontorjunta ja valvonta) ja harjoittivat taloudellista toimintaa (mm. puunmyyntiä harvennushakkuista). Niistä tuli uudelleen monitahoisia talousyksiköitä, joissa taloustoiminta motivoi enemmän kuin hallinnolliset tehtävät luoden edellytykset laittomuuksille ja korruptiolle.

Toinen vaihe oli uusi metsälaki (2006). Kaikista uusista paikallistason metsähallinnon perusyksiköistä –metsätoimialueista (lesnitšestvo) ­– tuli metsäsuhteiden valtiollisia virastoja tai valtionhallinnon alueellisia elimiä, jotka vapautettiin taloudellisista toimista. Kuitenkin aluetason hallinnossa vallitseva käytäntö oli edelleen yhdistää metsien hallinnan valtiolliset tehtävät ja metsätalouden harjoittaminen tai jopa yksityisen metsäteollisuuden johtaminen.

Joissakin tapauksissa toimeenpanevan vallan alueellisille elimille on nyt hallinnollisesti annettu paitsi metsätoimialueet (lesnitšestvo) myös valtiolliset kaupalliset rakenteet (valtion kaupalliset yritykset, autonomiset laitokset), jotka harjoittavat metsätaloutta vuokraamattomilla mailla.

Toisissa tapauksissa valtionhallinnon alueelliset elimet johtavat samanaikaisesti sekä federaation omaisuuden (metsävaranto) hallintaa että yksityistä metsäteollisuutta. Tällaisissa tapauksissa on mahdotonta luoda kilpailuympäristöä ja yrityksille tasapuolista pääsyä metsävarojen hyödyntämiseen. Puhumattakaan siitä, että käytännössä ei ole mahdollista pakottaa yrityksiä maksamaan täysimääräisesti metsänvuokramaksuja ja toteuttamaan metsätalouden toimia laadukkaasti.

Kaiken kaikkiaan voi kysyä, oliko vuoden 2007 leshozien uudistus tarkoituksenmukainen, jos aluetasolla valtiollisten ja kaupallisten tehtävien hallinnointia jatkaa sama johto, joka tekee päätöksiä lyhytaikaisten taloudellisten intressien paineiden alla.

Petrovin mukaan Suomen metsäsektorin markkinatalouden ydin on kilpailu metsätuotteiden tuotannon ja käytön markkinoilla. Sen mahdollistavat metsien moninaiset omistusmuodot ja valtion harjoittamat monopolien vastaiset toimet. Petrov kuvaa Suomen puukauppatapoja ja mainitsee MMM:n puumarkkinatyöryhmän, joka arvioi eri tekijöiden vaikutuksia puumäärien kysyntään ja tarjontaan puumarkkinoilla. Harvennushakkuisiin perustuva metsänkäytön muoto selittyy hänen mukaansa 1990-luvun loppuun asti toimineella pinta-alaverotuksella. Jokavuotisen veron maksamiseksi usein toistuvat harvennushakkuut mahdollistivat metsänomistajan maksaa nämä verot ja optimoida tulonsa ajan suhteen.

Kantohinnan muodostuminen kysynnän ja tarjonnan perusteella mahdollistaa säilyttää ne korkealla tasolla. Yhdessä tämän kanssa luodaan edellytykset tehokkaan metsänhoidon harjoittamiselle ja puuvarojen monipuoliselle hyödyntämiselle.

Venäjällä puuta tarjoavat markkinoille federaation omistamia metsiä vuokraavat metsäpalstojen vuokraajat sekä tahot, jotka ovat saanet oikeuden metsiköiden hyödyntämiseen osto-myyntisopimuksen perusteella. Näissä molemmissa tapauksissa oikeuden hyödyntämiseen saa metsälain (2006) mukaan huutokaupan perusteella. Valtion toiveena oli, että tällä tavoin valtion saama metsätulo kasvaisi. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska metsälaki sisältää pykäliä, jotka sisältävät korruptioriskin. Esimerkiksi metsälain 8 luvun 80 pykälän mukaan on mahdollista solmia vuokrasopimus huutokaupan ainoan osallistujan kanssa lähtöhinnalla, jos huutokauppatilaisuutta ei voitu pitää muiden hakijoiden puuttumisen vuoksi. Nimenomaan tällä tavalla solmitaan noin 90 % sopimuksista, jolloin puun hinnaksi jää lähtöhinta tai toisin sanoen direktiivien mukaan määräytyvä minimihinta.

Kilpailun puuttumisesta tarjonnan markkinoilla seuraa puun alhainen kantohinta, joka vuonna 2011 oli 48,3 ruplaa (1,18 euroa) kuutiometri. Lisäksi maksettava hinta laskee vähitellen (vuonna 2009 oli 52,6 ruplaa), mikä osoittaa nykyisen järjestelmän tehottomuuden luoda kilpailtu markkinaympäristö.

Valtio vaikuttaa voimakkaasti puumarkkinoiden tilaan hallinnoimalla metsävarojen käytön maksuja määräämällä niiden minimihinnan.

Metsävarojen myyjien (valtiohallinnon elimet) ja ostajien (yksityiset yritykset) väliltä puuttuu neuvotteluprosessi, joka on perusta markkinalähtöiselle hinnanmuodostukselle. Neuvotteluprosessin korvaa suuren metsäteollisuuden lobbaus, joka on mahdollistanut kantohintojen säilymisen minimitasolla ja muuttumattomana viimeisten viiden vuoden ajan. Tätä selitetään välttämättömyydellä tukea kotimaisten lopputuotteiden (sahatavara, vaneri, paperi) kilpailukykyä vientimarkkinoilla.

Petrovin mukaan venäläisen metsäteollisuuden lähestymistapa puun hinnanmuodostukseen on aivan päinvastainen kuin Suomessa. Suomalaisten metsäteollisuusyritykset ovat säilyttäneet vakaat asemat vientimarkkinoilla, eivätkä korkeat puun hinnat ole sille este, koska hakkuiden ja puunjalostuksen teknologia ovat Suomessa aivan toista luokkaa kuin Venäjällä.

Suomessa kaikki metsissä toteutettavat toimet on alistettu lopputavoitteelle – lisätä metsämaan hehtaarilta saatavaa tuloa ja vastaavasti kasvattaa tämän maan arvoa. Kyse ei kuitenkaan ole vain päätehakkuutuloista, vaan koko kiertoajan tuloista ja menoista.

Omistusmuodosta riippumatta jokaisen metsänomistajan metsäsuunnitelma sisältää vain ne metsätalouden toimet, jotka ovat taloudellisesti perusteltuja ja mahdollistavat omistajan kasvattaa metsämaan arvoa.

Metla on kehittänyt menetelmälliset suositukset ja vastaavat ohjelmistot, jotka mahdollistavat määrittää metsätalouden kannattavuuden maan eri osissa. Näiden suositusten pohjalta valtio tukee määrätietoisesti yksityisiä metsänomistajia. Vuonna 2011 tämä tuki oli 63,3 miljoonaa euroa.

Valtion liikelaitos Metsähallitus toteuttaa suunnitelmissaan samoja lähestymistapoja kuin yksityiset metsänomistajat tavoitteena kasvattaa metsämaan arvoa. Vuosittaisista noin 5 milj. m³:n hakkuista saamillaan tuloilla yhtiö tekee kaikki metsätalouden toimet, rakentaa metsätiet ja tuloutti vuonna 2011 valtiolle noin 100 miljoonaa euroa.

Venäjällä vastuu metsien tilasta ja täten metsätalouden harjoittamisen tuloksista on jaettu federaation (metsien omistaja), federaation alueiden (joille annettu metsien hallinnan pääasialliset toimivaltuudet) sekä yksityisten yritysten kesken (vuokratut metsäalueet).

Nykyinen metsälaki ei käytännössä mahdollista asettaa rahallista vastuuta metsien tilasta alueiden valtiovallan elimille tai metsäpalstojen vuokraajille. Ensiksi siksi, että lainsäädäntö ei edellytä tällaista vastuuta. Toiseksi, federaation alueille vastuuaikaa ei ole asetettu, koska alueen metsäsuunnitelman 10-vuotista voimassaoloaikaa ei voida katsoa annettujen toimivaltuuksien voimassaoloajaksi. Kolmanneksi, metsäpalstojen 49-vuoden maksimivuokra-aika ei ole riittävä arvioitaessa useimpien metsätalouden toimien tuloksia epämääräisyyksien ja riskien oloissa. Näillä perusteilla on mahdoton tehtävä määrittää metsätalouden kannattavuus sektorin ja alueiden tasoilla.

Federaation tasolla metsävuokramaksuista ja metsiköiden osto-myyntisopimuksista saatavien tulojen ja metsätalouden harjoittamisen menojen vertaaminen ei ole mielekästä. Tämä siksi, että metsistä saadaan tuloja pääasiassa runsasmetsäisten alueiden päätehakkuista. Samaan aikaan varoja metsätalouden harjoittamiseen myönnetään vähämetsäisille aluille ja kulutetaan eri toimenpiteiden toteutukseen kuin niihin, jotka ovat välttämättömiä hakattujen metsien uudistamiseen runsasmetsäisillä alueilla.

Näin ollen varojen jakaminen budjettijärjestelmän kautta ei takaa alueelle, joka sijaitsee runsasmetsäisellä vyöhykkeellä ja saa suuret tulot puun pystymyynnistä, että se saa subventiona riittävästi varoja kestävän metsätalouden harjoittamiseen. Miten tällaisessa tilanteessa voi tunnustaa vastuunsa metsien tilasta?

Välttämätön ehto minkä tahansa taloustoimen tehokkuuden tai kannattavuuden määrittämiseksi on, että kuluja ja tuloksia sekä tuloja verrataan samalla metsäkohteella.

Uudistusten menestyksekäs toteutus edellyttää, että maan johdolla on poliittista tahtoa tehdä metsätaloudesta ja -teollisuudesta suuria tuloja tuottava talouden sektori, joka öljy-kaasusektorista poiketen perustuu uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen. Niillä on taloudellisten arvon lisäksi myös suuri sosiaalinen ja ekologinen merkitys.

Lähde: http://lesvesti.ru/news/expert/4186/