Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (20.2.–5.3.2015)

Metsäalan uutiset:

Metsäsektori jäi hallituksen kriisiohjelman ulkopuolelle. Metsäala ei ole saamassa valtion tukea hallituksen kriisiohjelmasta, joten selviytymiskeinot on kehitettävä itse, totesi Venäjän metsätalousviraston johtaja Ivan Valentik puheessaan Venäjän duumalle. Valentikin mukaan metsätalouden kehitysohjelman rahoitusta karsitaan ensi vuonna 10 prosenttia. Finanssiministeriö ehdottaa lisäksi vuoden 2015 budjettiin muutoksia, joilla metsätalouden valtionrahoitus pienenisi 7,5 prosentilla ja alueille suunnatut subventiot 7,9 prosentilla. Metsäpalojen sammutuskalustoon tarkoitetut tukirahat ollaan poistamassa kokonaan. (Lesnyje vesti, Lesonline.ru)

Metsäteollisuuden tuotanto jatkaa laskuaan. Talouskehitysministeriö ennustaa metsäteollisuuden tuotannon pienentyvän 2,7 prosentilla vuonna 2015. Suurimpina riskeinä ministeriö pitää kotimaisen kysynnän heikkenemistä ja metsäteollisuussektorin asiakkaiden investointien hiipumista sekä metsäteollisuuden omien investointien huomattavia viivästyksiä. Investointien viivästyminen johtuu ministeriön mukaan geopoliittisista tekijöistä ja ongelmista rahoituksen saannissa. Alan kehitystä jarruttavat lisäksi metsäteollisuuden vientituotteiden rajallinen valikoima ja laatuongelmat. Talouskehitysministeriön alustavan arvion mukaan Venäjän metsäteollisuuden tuotanto pieneni vuoden 2014 aikana 1,5 prosenttia. (Lesnaja gazeta)