Suomen Kuvalehdessä julkaistiin artikkeli laittomista hakkuista Venäjällä. Artikkelin keskeisin sisältö oli seuraava:
Pietarin satamassa tehdään paljon hämärää puukauppaa. Puutavaraa ostetaan käteisellä, veroja jätetään maksamatta ja puiden alkuperää ei tarkasteta. Laitonta kauppaa tutkineen asiantuntijan mukaan laittomia hakkuita on monenlaisia. Usein yritykset ylittävät hakkuuluvan eivätkä suorita ylimääräisistä puista maksuja, viranomaisten sulkiessa silmänsä. Haastateltu puunkorjuuyrittäjä kertoo hakkuulupien ja asiakirjojen järjestyvän helpommin lahjusten avulla kaikilla mahdollisilla tasoilla puukaupassa.
Metsähallinto yrittää saada laittomuuksia kuriin mm. lisäämällä myönnettäviä hakkuulupia sekä tiukentamalla valvontaa. Se on kuitenkin vaikeaa, koska laittomuuksia harjoittavat pienet korjuuyritykset katoavat ennen kuin ne saadaan kiinni. Lisäksi laittomia hakkuita tehdään syrjäseuduilla, niitä tekevät myös yksityishenkilöt.
Ympäristöjärjestön selvityksen mukaan laittomien hakkuiden osuus on Luoteis-Venäjällä neljännes korjuumääristä. Tämä perustuu hakkuukiintiöiden ja tullitilastojen vertailuun. Metsähallinnon edustajan mukaan laittomien hakkuiden määrää on mahdoton arvioida, mutta ongelma kuitenkin tunnustetaan hallitustasollakin. Syynä laittomaan puukauppaan ovat mm. yhteiskunnan yleinen murros, korruptio ja sekava hallinto.
Venäjän viranomaisten mukaan ei voida todistaa, että suomalaisyritykset ostaisivat laitonta puuta. WWF:n edustajan mukaan se voi kuitenkin olla mahdollista. Suomalainen metsäteollisuus kiistää tämän, koska kaikilla suuryrityksillä on käytössä tuontipuun alkuperän seurantajärjestelmä. Lisäksi kauppaa tehdään suurempien ja luotettavien venäläisyritysten kanssa.
Kaikkien venäläisyritysten toimintaa on kuitenkin vaikea valvoa ja puuta voi tulla myös välikäsien kautta, erityisesti pienille tuontipuuta ostaville suomalaisyrityksille. Venäläistutkijan mukaan tilanne on parantunut pahimmista 90-luvun vuosista. Kaikkien puukauppaan osallistuvien tahojen yhteistyötä kuitenkin tarvitaan vielä.
Lähde: Suomen Kuvalehti 24, 2004