Vologdan alueella sijaitseva Suhonskin sellu- ja paperitehdas (Suhonskij TsBK) kasvattaa tuotantokapasiteettiaan ottamalla käyttöön kolmannen kuitulevylinjan. Tehdas aloitti kovan kuitulevyn valmistuksen jo 60-luvun lopulla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tuotantomäärä on kaksinkertaistunut, vuonna 2011 tuotettiin 20 milj. m² kuitulevyä (100 000 m³). Uuden linjan myötä tuotanto tulee olemaan 29 milj. m² ja yritys tulee kattamaan 21 % kotimarkkinoista Venäjän Euroopan puoleisella osalla. Kovalevyä käytetään huonekalutuotannossa ja kysynnän odotetaan kasvavan. Vuonna 2011 kasvua oli lähes 30 %, tulevina vuosina odotuksena on 10 % kasvu. Märkämenetelmällä valmistettavan kovalevyn tuotantoon ei ole Venäjällä investoitu viime vuosina, joten kilpailutilanne on hyvä.

Sveza-ryhmään kuuluvassa Vologdan alueella sijaitsevassa levytehtaassa “Velikiy Ustyug Plywood Mill Novator” on investoitu viilun paikkauslinjaan. Aikaisemmin käytössä olleet 7 konetta korvattiin yhdellä automaattilinjalla, jonka toimittajana oli suomalainen Raute.

Itävaltalainen Egger investoi Shujan alueella sijaitsevaan lastulevytehtaaseensa, uutisoi Ivanovin aluehallinto. Uusi laminointilinja nostaa kapasiteettia 20-25 %, investoinnin suuruus on 384 milj. ruplaa (n. 10 milj. €). Uusia työpaikkoja syntyy 20. Shujan tehdas käynnistyi vuonna 2005, pinnoittamattoman lastulevyn tuotantokapasiteetti on noin 250 000 m³ ja pinnoitetun 75 000 m³ ennen investointia. Vuosi sitten Egger osti Smolenskin alueelta lastulevytehtaan ”OOO Gagarinskiy Fanerniy Zavod”, jonka tuotantokapasiteetti on 500 000 m³ lastulevyä ja pinnoituskapasiteetti 20 milj. m² vuodessa.

Löytyy yritysten joukosta poikkeuskin. Vuonna 2006 Novgorodin alueella lastulevytuotannon aloittanut Pfleiderer harkitsee investointiensa tulevaisuutta Venäjällä. Vuonna 2008 aloitettiin uuden MDF-tehtaan rakentaminen, mutta työssä ei päästy peruskiven muurausta pidemmälle ja hanke keskeytettiin vuonna 2009. Tällä hetkellä yritys harkitsee kahta vaihtoehtoa, myydä pääoma Venäjällä ja keskittyä Puolan toimintojen kehittämiseen tai jatkaa Venäjän investointihanketta ja pysyä markkinoilla. Jälkimmäinen vaihtoehto edellyttää yhteistyötahon löytymistä rahoittajaksi. Päätökset tehdään tämän vuoden aikana.

Lähteet: Consolidated Paper Mills, Sveza, Ivanovin aluehallinto, Pfleiderer, Idän metsätieto