EUTR-tietoiskupäivän esitykset
Maaseutuvirasto järjesti 16.5.2018 Lappeenrannassa tietoiskupäivän, jonka pääteemana oli Venäjältä tuotava puuperäinen bioenergia. Päivän esitykset on luettavissa täältä.
Maaseutuvirasto järjesti 16.5.2018 Lappeenrannassa tietoiskupäivän, jonka pääteemana oli Venäjältä tuotava puuperäinen bioenergia. Päivän esitykset on luettavissa täältä.
Venäjältä vietiin puuta 8,8 miljoonaa kuutiometriä tammi-kesäkuun 2018 aikana. Määrä on laskenut kuusi prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Puunviennistä 70 prosenttia suuntautui Kiinaan. Suomeen vietiin 21 prosenttia puumäärästä. Tilastolähteet: Venäjän tulli, Rosstat Sari Karvinen, Luke
Metsälehti ”Lesnaja Industrija” kirjoittaa Venäjän puun saatavuudesta ja intensiivisen metsätalouden vaikutuksista: Ekstensiivisestä metsätaloudesta johtuva pula raakapuusta vallitsee kaikilla Venäjän alueilla Laskennallinen hakkuumahdollisuus Venäjän metsissä kasvaa, mutta metsien puulajisuhteet ja laatu muuttuvat, havupuun osuus vähenee ja lehtipuun kasvaa. FAO:n tilastojen mukaan ainespuuta korjataan Venäjällä 0,3 kuutiometriä hehtaarilta, kun Suomessa vastaava luku on 2,3 ja Ruotsissa 2,5. Hyödynnettävissä oleva puusto vähenee, ja jokaisella Venäjän alueella tilanne kehittyy omalla tavallaan. Yksi alueista, joita …
Valkovenäläinen Amkodor on tehnyt aiesopimuksen Karjalan hallituksen kanssa metsäkonetuotannon aloittamisesta Äänisen traktoritehtaan tiloissa Petroskoissa. Suunnitteilla on hakkuukoneiden ja kuormatraktoreiden tuotanto. Hankkeella on vahva viranomaisten tuki niin alueellisella kuin federaationkin tasolla. Venäjän metsäkonetuotanto ei pärjää ulkomaisille kilpailijoille, mikä hidastaa tuonninkorvaustavoitteiden toteutumista. Yhtenä ratkaisuna nähdään ulkomaisten konevalmistajien houkuttelu Venäjälle. Tällä hetkellä kotimaisten metsäkoneiden osuus markkinoista on seitsemän prosenttia. Lähteet: Amkodor, Karjalan luonnonvaraministeriö, Venäjän metsäsektorin kehittämisstrategian 2030 luonnos Aikaisemmin aiheeseen liittyen: 21.01.2016 Valtionyritysten …
Itävallassa päämajaansa pitävä Hasslacher Group aikoo laajentaa Malaya Visheran sahaa Novgorodin alueella. Suunnitellun investoinnin suuruus on 20 miljoonaa euroa ja tarkoitus on kaksinkertaistaa sahan tuotanto. Tällä hetkellä sahausmäärä on 200 000 kuutiometriä tukkia vuodessa. Lähde: Hasslacher
SVEZA-les ilmoittaa käynnistävänsä Sudan sellutehtaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA) liittyvän julkisen kuulemisen. Suunnitteilla olevan sellutehtaan kapasiteetti on 1,33 miljoonaa tonnia. Julkinen kuuleminen päättyy syyskuun alussa, YVAn arvioidaan kestävän tammikuuhun 2019 saakka. Lähde: Sveza Aikaisemmin aiheesta: 04.05.2015 Svezan sellutehtaan tilanne
Venäjän hallitus on hyväksynyt asetuksen (17.07.2018 № 836), jolla koivutukin vientikiintiö astuu voimaan 1.1.2019 alkaen. Kuuden kuukauden mittaisen vientikiintiön suuruus on 567 000 kuutiometriä ja se koskee läpimitaltaan yli 15 cm koivutukkia (TN VED 4403 95 000 1). Kiintiöt myönnetään vuosien 2014-2016 aikana viedyn koivutukkimäärän perusteella. Lähde: Lakitietokanta Aikaisemmin aiheesta: 19.03.2018 Koivutukin viennin rajoittamisesta odotetaan päätöstä lähiaikoina
Ilim Group on käynnistänyt miljardin dollarin investointihankkeen ”Bolshoi Ust-Ilimsk” Irkutskin alueella Siperiassa. Ust-Ilimskin tehtaalle rakennetaan uusi kartonkilinja, jonka kapasiteetti tulee olemaan 600 000 tonnia kraftlineria ja muita pakkausmateriaaleja. Lisäksi modernisoidaan sellutehdasta, jonka kapasiteettia kasvatetaan 130 000 tonnilla. Lähde: Ilim Group Lue lisää Kauppalehden artikkelista Aikaisemmin aiheesta: Ilim Group investoi yli kaksi miljardia dollaria sellu- ja paperitehtaisiinsa