Savinov: Puu on jalostettava Venäjällä tai jätettävä pystyyn

Venäjän metsätalousviraston johtaja A. Savinov esitti tiukan kannan metsävarojen käyttöön ja suunnitteluun Altain aluepiirissä järjestetyssä kokouksessa. Puheessaan hän totesi mm. seuraavaa: Tammikuun ensimmäiseen päivään 2009 mennessä Venäjän federaation kaikkien subjektien on vahvistettava metsäsuunnitelmansa ja metsätalouden ohjesääntönsä, jotta metsälaki saadaan voimaan. Emme aio lykätä lain voimaantuloa. Jos jokin alue ei ehdi saada asiakirjojaan valmiiksi, niin metsäsektorin toiminta alueella pysähtyy. Metsätalousvirasto tarkastaa alueiden metsäsuunnitelmia ahkerasti ottamalla mukaan myös tiedemiehiä. Tehtävänasettelu on tiukka, …

Metso modernisoi Mondin Syktyvkarin tehdasta

Metso toimittaa useita automaatiojärjestelmiä sekä olemassa olevien järjestelmien päivityksiä Mondi Syktyvkarin sellu- ja paperitehtaalle Venäjälle, tiedottaa yhtiö. Toimitus tapahtuu osana mittavaa modernisointiprojektia. Mondi Syktyvkar on yksi Venäjän sellu- ja paperiteollisuuden suurimmista tuottajista. Tehtaalla on kolme paperikonetta ja yksi kartonkikone. Modernisointi-projektin lähtökohtana on alentaa tuotantokustannuksia ja parantaa tuotannon tehokkuutta ympäristönäkökohdat huomioiden. Projekti toteutetaan vuosina 2008–2010. Lähde: Metso Automation

Rikkeitä metsien hallinnossa ja käytössä Arkangelin alueella

Arkangelin alueen syyttäjänvirasto on tehnyt alueellaan metsänkäyttöön liittyvän tarkastuksen, jonka yhteydessä ilmeni lukuisia rikkeitä metsähallinnon ja metsien käyttäjien taholta. Arkangelin alueen metsäosasto ei ole valvonut metsänkäyttäjien toiminnassa havaittujen metsälainsäädäntöön liittyvien puutteiden korjaamisen toimeenpanoa eikä ole ryhtynyt perimään metsänkäytön maksuvelkoja. Metsätoimialueet (lesnichestvo) eivät noudata lakia järjestäessään huutokauppoja metsän myynti- ja ostosopimusten tekoon tarvittavien oikeuksien myynnistä. Huutokauppaan päästetään osallistumaan myös ilman tarvittavia asiakirjoja. Samalla kansalaisten jättämät anomukset metsän saamisesta omiin tarpeisiin jäävät …

Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa

Puun tuonti Suomeen jatkui vilkkaana heinäkuussa, tiedottaa Metsäntutkimuslaitos. Tuotu määrä – 1,9 miljoonaa kuutiometriä – oli suurin kuukausituonti kuluvana vuonna. Tammi–heinäkuun kumulatiivinen tuonti, 11,6 miljoonaa kuutiometriä, jäi vain 5 prosenttia pienemmäksi kuin puun tuonnin ennätysvuonna 2005. Tuonnin puutavaralajirakenne on muuttunut kuitupuuvaltaisemmaksi, ja heinäkuun tuonnista tukkia olikin vain noin kymmenesosa. Myös hakkeen osuus tuonnista on vähitellen lisääntynyt. Tammi–heinäkuun puun tuonnista 63 prosenttia oli peräisin Venäjältä. Venäläisen puun hintataso näyttää jääneen viime …

Roima vuokrankorotus Svetogorskissa

Leningradin alueen hallitus on tehnyt lokakuun alussa päätöksen, jolla International Paperin omistaman OAO Svetogorskin vuokra nousee 30-kertaiseksi, uutisoi Bumprom.ru. Vajaan 180 hehtaarin tontin vuosivuokra nousee 13 900 ruplasta (390 €) 410 000 ruplaan (11 470 €). Vuokrasopimus on alun perin tehty 49 vuodeksi. Jos yhtiö ei allekirjoita uutta vuokraa koskevaa sopimusta, Leningradin alueen omaisuuskomitea ja Viipurin piiri ovat oikeutettuja antamaan asian Pietarin ja Leningradin alueen välimiesoikeuden hoidettavaksi. Noin 40 % …

Vologdan alueen metsätalouden ohjesäännöt

Vologdan aluehallinnon virallisilla www-sivuilla on julkaistu metsätalouden ohjesäännöt (lesohozjaistvennyj reglament) 26 metsätoimialueelle eli lesnichestvolle. Ohjesääntö sisältää tietoa metsien eri käyttömahdollisuuksista ja metsänkäytön rajoituksista. Sivustolta löytyvät myös lesnichestvojen kartat. Metsätalouden ohjesäännötKartat

Duuman puheenjohtaja: Puunvienti on kiellettävä kokonaan

Duuman puheenjohtaja Boris Gryzlov otti kantaa puunvientiin puheessaan Kauko-Idän talousfoorumissa Habarovskissa. Gryzlovin mukaan on erittäin tärkeää ratkaista, kuinka puuvaroja käytetään tehokkaasti. Esimerkiksi Irkutskin alueella teollisuuden kokonaistuotanto on kasvanut tämän vuoden alkupuoliskolla, mutta puunjalostus on vähentynyt 4,4 % ja puunkorjuumäärät laskeneet 14,3 %. Tämä johtuu raaka-puun vientitullin korotuksesta vuoden alussa. Puun vientimäärät Kiinaan eivät ole kuitenkaan laskeneet, vaan päinvastoin. Tämä kertoo metsäbisneksen siirtymisestä ”harmaalle” alueelle. Eräiden tietojen mukaan Irkutskin ja Amurin …

Markkinakatsaus: jalostamattoman puutavaran osuus 47 % Venäjän puutuotemarkkinoista

Venäjän puutavara- ja puutuotemarkkinoiden arvo on reilut 4 miljardia dollaria, luku ei vielä sisällä puupolttoainetta, tuotantojätteitä, haketta eikä pienikokoista jätepuuta. Lähitulevaisuudessa sahatavaran ja jalostetun puutavaran kysynnän odotetaan kasvavan huomattavasti varsinkin puulevyjen osalta, sen sijaan ainespuun kysyntä kasvanee maltillisemmin, kirjoittaa RBK markkinatutkimus. Venäjän kotimaanmarkkinoista jalostamattoman puutavaran osuus on 47 %. Metsäteollisuustuotannon puolelta suurin osa eli hieman yli 49 % tulee sellu- ja paperiteollisuudesta, puunjalostuksen osuus on noin 35 % ja puunkorjuutoiminnan …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.