Ternejles teki sopimuksen ympäristöasioista

Terneljes on allekirjoittanut venäläisten ja kansainvälisten ympäristöjärjestöjen kanssa sopimuksen, jonka tavoitteena on suojella Kaukoidän taigan ainutlaatuisia metsäalueita. Ternejles on vuokrannut metsää Samargi-joen alueelta ja tässä ympäristösopimuksessa määritellään ne tehtävät, jotka ekologit esittivät Ternejlesille jo alkuvuodesta yhtiön siirtyessä FSC-sertifioinnin viimeiseen vaiheeseen. Sopimusosapuolet pyrkivät kaikkia osapuolia tyydyttävään kompromissiin Samargi-joen alueen metsien käytöstä ja suojelusta. Yhtiö on suostunut säilyttämään luonnontilaisena alueen keskeisellä Sihote-Alinella. Lisäksi tutkitaan mahdollisuuksia perustaa luonnonsuojelualue Samargin vesialueelle. Selvitysten aikana yhtiö …

Puutavaranmittausstandardit

Venäjän metsäteollisuusyritysten johtajat ovat erittäin huolissaan kansallisen puutavaranmittausstandardin (GOST R 52117-2003 ”Raakapuu. Mittausmenetelmät”) käyttöönotosta 1.1.2005. Heidän mielestään standardi on käyttökelvoton, kirjoittaa Wood.ru-portaali. Luoteis-Venäjän metsäteollisuuden liitto on useaan otteeseen ilmaissut tarpeen selvittää tarkasti mittausstandardin voimaantulon vaikutuksen markkinatilanteeseen. Ennen voimaantuloa asiakirjaan piti tehdä mittausmetodeja koskevia viimeistelyjä ja muutoksia, mutta nyt niiden laiminlyöminen uhkaa aiheuttaa vakavia kielteisiä seuraamuksia. Nykyään metsäteollisuusyrityksille koituu merkittäviä tappioita Luoteis-Venäjän tullilaitoksen laittomista vaatimuksista lisätä raakapuun vientimääriä ja tullimaksuja (keskimäärin …

Metsäteollisuuden ja puunviejien liitto huolissaan uudesta metsälaista

Moskovassa Venäjän metsäteollisuuden ja puunviejien liiton taannoin pidetyssä kokouksessa pääteemaksi nousi uuden metsälain duumalle esitettävän version käsittely, kertoo uutistoimisto Regnum. Metsäteollisuuden mielestä lakiluonnos kaipaa vielä mittavaakin viimeistelyä. Metsäteollisuus, ekologit ja metsätalouden harjoittajat katsovat, että lain hyväksyminen tuollaisenaan merkitsisi pitkäaikaista kriisiä Venäjän metsäsektorille ja vaikeuttaisi metsätalouden tilannetta nykyisestään. Kokoukseen osallistuneet pitävät lakiluonnosta raakileena, joka on kaukana todellisesta tilanteesta. Siinä ei ole otettu huomioon metsäteollisuudelta tulleita ehdotuksia. Vaikka lakiluonnoksessa puhutaan metsän yksityisomistuksesta, …

Laittomien hakkuiden satelliittivalvonta

Venäjän metsäviraston kehittämän satelliittivalvontajärjestelmän avulla on mahdollista seurata leimikoiden laitonta hakkuuta, kerrotaan Luonnonvaraministeriön tiedotteessa. Satelliittikuvaus määrittelee ensisijaiset tarkemmat ilmakuvausalueet. Lentokoneesta käsin otetut kuvat ovat myönnettyjen hakkuulupien tarkastuksen jälkeen virallinen dokumentti, jonka perusteella rikkojaa vastaan voidaan esittää vaade oikeusteitse. Venäjälle on perustettu Moskovaan, Pietariin, Nizhny-Novgorodiin, Krasnojarskiin ja Vladivostokiin kaikkiaan 5 valvontapistettä, joista käsin ilmakuvauksia voidaan tehdä koska tahansa. Tänä vuonna valvonta-alue käsitti jo 5 milj. ha eli 6 % kokonaispinta-alasta, 2005 …

Arkangelin paperitehdas uudistaa tuotantoaan

Arkangelin sellu- ja paperitehdas sijoittaa 2005 – 2006 uuteen hakkeen käsittelyosastoon ja uuden puuvaraston perustamiseen 50 milj. EUR. Vuonna 2004 tehdas on yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja H. Zinnerin mukaan modernisoinut laitosta noin 40 milj. EUR arvosta. Seuraavan hankkeen kannattavuuslaskelmat tehtaan paperin- ja sellutuotantokapasiteetin lisäämisestä on jo tehty. Tämän 3 – 4 -vuotisen hankkeen arvoksi tulee 150 milj. EUR. Zinner totesi tällaisten suurten investointien vaativan lainanottoa. Lähde: OAO Arkangelskin CBK:n lehdistöpalvelu

Greenpeace: Onnistuuko laittomien hakkuiden satelliittivalvonta?

Venäjän Greenpeace kommentoi Luonnonvaraministeriön esittämää laittomien hakkuiden satelliittivalvontaa tiedotteessaan, jonka keskeinen sisältö on seuraava: Ensi vaiheessa valvonta perustuu satelliittikuviin (Landsat, IRS, Terra, Radarsat, Meteor) ja kaikki esimerkit ovat Landsatin käytöstä. Amerikkalaisen Landsatin avulla on mahdollista todeta tarkasti jopa muutamien hehtaarien kokoiset avohakkuut eli hakkuut, joissa puuta kaadetaan muutamia satoja kuutioita. Kohtuullisen tarkasti hakkuiden pinta-ala voidaan määritellä jo muutamien kymmenien hehtaarien kokoisena. Laittomien hakkuiden todentamiselle tämä ei suuria lupaa, sillä valtaosa …

Metsävarat kilpailutukseen uuden metsälain myötä

Ministeri Trutnevin mukaan Luonnonvaraministeriön tehtävä on laatia ehdot metsämaiden käyttöön luovuttamisen selkeyttämiseksi metsähuutokaupoissa, tiedottaa ministeriön lehdistöpalvelu. Yhtiöiden tehtävänä on voittaa huutokaupat. Kun uusi metsälaki hyväksytään, saadaan metsänkäytöstä uudet ohjeet, jotka mahdollistavat vuokrauksen jopa 99 vuodeksi, mikä muuttaa puuraaka-ainemarkkinoita oleellisella tavalla. Ministeriö on valmis tekemään kaikkensa, jotta markkinoille saataisiin kilpailua. Ministeri totesi Luonnonvaraministeriön olevan valmis käsittelemään mahdollisuuksia asettaa yhtiöitä ensisijaisuusjärjestykseen, mutta vain korvauksena pitkäaikaisista ja mittavista investoinneista. Ministeriö on valmis tehostamaan …

Ponsse perustaa tytäryhtiön Venäjälle

Ponsse Oyj perustaa tytäryhtiön Venäjälle ensi vuoden alussa, kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Perustettavan yrityksen päätoimipaikka sijoittuu Pietarin alueelle. Yhtiö myy ja huoltaa Ponsse-metsäkoneita koko Venäjän alueella sekä rakentaa ja tukee jälleenmyyjäverkostoa. Ponssen jälleenmyyjänä Venäjällä toimii myös OOO Zeppelin Russland. Toimitusjohtaja Arto Tiitinen toteaa tiedotteessa: ”Venäjän metsäkonemarkkinoiden näkymät ovat lupaavat. Maassa korjataan vuosittain puuta noin 160 miljoonaa kuutiometriä ja puunkorjuumäärät kasvavat. On nähtävissä, että investoinnit Venäjällä tapahtuvaan raakapuun jatkojalostukseen lisääntyvät lähivuosien aikana. …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.