Palaa oppaan etusivulle napautamalla tästä.
Kotisirkan elinkaari
Kotisirkan (kotisirkan kuva)
elinkaaren voi jakaa kolmeen päävaiheeseen, joita ovat muna, nymfi ja aikuinen. Toukka-asteet (nymfit) ovat aikuisen näköisiä, mutta pienempiä (Cloutier 2015). Koko elinkaareen kuluu noin 2–3 kuukautta (kasvulämpötila 26–32 °C) (kuva 1).
Munien haudonta-aika riippuu lämpötilasta. Huoneenlämmössä munien haudonta-aika on hyvin pitkä (Clifford 1977). Busvine (1955) mukaan kuoriutumiseen menee 46–51 päivää 23 °C:ssa. Stone (1953) mukaan munien kuoriutumiseen menee 27 °C:ssa 30 päivää. Useammassa tutkimuksessa on todettu munien kuoriutuvan 13 päivässä 30 ± 0,5 °C:ssa.
Munista kuoriutuu nymfejä. Nymfivaiheiden läpikäymiseen kuluu 6–8 viikkoa 32 °C:ssa (Patton 1978). Nymfit käyvät läpi useita muodonmuutoksia ennen kuin ne saavuttavat aikuisuuden. Muodonmuutosten määrä vaihtelee olosuhteista riippuen noin 6–10 kpl (Nix ja Bass 1973, Clifford ja Woodring 1990, Patton 1978).
Kotisirkkojen kehitys munasta aikuiseksi kestää noin 45–60 päivää (6–9 viikkoa) lämpötilasta riippuen (Hanboonsong ja Durst 2014). Aikuinen kotisirkka on noin 2–2,5 cm pitkä, perälisäkkeet ja tuntosarvet lisäävät kokonaispituutta. Takajalat ovat kehittyneet voimakkaiksi hyppyjaloiksi. Aikuisilla sirkoilla on siivet (Cloutier 2015).
Saavutettuaan aikuisuuden, naaraat pystyvät pariutumaan kahden päivän kuluessa. Naaraat eivät ala munimaan ilman pariutumista. Muninta alkaa 9 päivänä aikuisuuden saavuttamisesta (Clifford ja Woodring 1990). Naaraiden muninta on hyvin riippuvainen olosuhteista. Erään lähteen mukaan naaraat munivat muninnan alkuvaiheessa noin 95 munaa päivässä mutta munintavaiheen puolivälin jälkeen vain 55 munaa päivässä (Clifford ja Woodring 1990).
Kuva 1. Kotisirkan elinkaari.
Kasvatusolosuhteet
Lämpötila
Sirkat ovat vaihtolämpöisiä, joten kasvatuslämpötila vaikuttaa sirkkojen munien kehityksen ja kasvun nopeuteen (Cloutier 2015). Useimmat sirkat pysyvät hengissä ja lisääntyvät normaalissa huoneenlämmössäkin, mutta sirkkojen optimaalinen kasvatuslämpötila on paljon huoneenlämpöä korkeampi, 32–35 °C (Patton 1978, Clifford ja Woodring 1990). Tyypillisesti kasvatuslämpötilat vaihtelevat välillä 29,5–33 °C.
Munat kuoriutuvat 10–14 päivässä ja nymfivaiheiden läpikäymiseen kuluu 6–7 viikkoa 32 °C:ssa (Patton 1978). Jos kotisirkka kasvatetaan 25 °C:ssa, kotisirkan viimeinen nymfivaihe kestää 14 päivää, mutta jos sirkkoja kasvatetaan 35 °C:ssa, nymfivaihe kestää 6 päivää (Roe ym. 1985). Puolen asteen lämpötilamuutos 30.5 °C:esta 31.0 °C:een nopeutti elinkaarta 10 päivää ja haudonta aikaa yhdellä päivällä (Clifford ym. 1977). Alle 25 °C:ssa, kehitys on hyvin hidasta ja eloonjääminen vähäistä (Roe ym. 1980, Busvine 1955, Stone 1953). Nopeimman kehitysajan ja hedelmällisyyden perusteella 35 °C on kotisirkalle optimaalinen kasvatuslämpötila (Ghouri ja McFarlane 1958). Tosin jo hieman yli 35 asteen lämpötilat (38–41 °C) voivat aiheuttaa lähes 100 %:n kuolleisuuden (Ghouri ja McFarlane 1958).
Kosteus
Aikuisien kotisirkkojen kasvatuslaatikossa riittää 50–55 % suhteellinen ilmankosteus (Clifford ja Woodring 1990, McFarlane 1985), mutta hautomolaatikossa ja kehittyville nymfivaiheen sirkoille optimaalinen ilmankosteus on korkeampi noin 60–75 % (Kvassay 2014). Kasvatuslaatikon ilmankosteutta voi lisätä esim. sumuttamalla sumutinpullolla. Liiallinen kosteus voi tuottaa hometta.
Kasvatustiheys
Patton (1978) mukaan sirkkayksilön tilantarve on 2,5 cm2, jolla voidaan minimoida kuolleisuus ja maksimoida tilankäyttö. Sirkkojen kuolleisuus lisääntyy kasvatustiheyden noustessa liian suureksi. Kaupallisessa kasvatuksessa Yhdysvalloissa kotisirkkojen kasvattajat käyttävät kotisirkkojen kasvatuksessa 28,3 litran kasvatustilassa, joissa kotisirkkoja on noin 500–750 kpl. Tämä kasvatustila muodostuu kuudesta munalaatikosta (30 x 30 x 5 cm). Lundyn ja Parellan (2015) mukaan tämän kasvatusalan kokonaispinta-ala vastaa 10,800 cm2. Yksi munalaatikko vastaa siis 1,800 cm2 kasvatusaluetta. Käyttämällä näitä arvioita nymfien tiheydeksi saadaan 4–7 kpl / dm2 (dm2= 100 cm2) (Ortiz ym. 2016).
Valo
Valaistusta muuttamalla voidaan optimoida tuotantoa. Esimerkiksi sirkkojen tuotantoa voidaan kasvattaa lisäämällä valojakso 24 tuntiin päivässä (Collavo ym. 2005). Sirkoilla on todettu olevan vuorokausirytmi esim. liikkumisaktiivisuudessa (G´orska-Andrzejak ja Wojtusiak 2003, Cymborowski 1973), ruokailussa ja hapen kulutuksessa (Woodring and Clifford 1986). Tämän vuoksi on tärkeää noudattaa kasvatustiloissa vuorokausirytmiä 12:12 eli 12 tuntia valoisaa 12 tuntia pimeää tai rytmiä 14:10 (valoisa:pimeä). Jos halutaan käyttää lämpölamppua lämmityksessä, kannattaa huomioida, että jatkuva valoisuus voi häiritä pariutumista (Ortiz ym. 2016).
Kotisirkkojen ravintovaatimukset
Kotisirkka on kaikkiruokainen. Luonnonvaraisesti elävän kotisirkan ruoaksi kelpaavat mm. vihannekset, paperi, tekstiilit ja kuolleet hyönteiset. Luonnossa sirkat syövät mm. lehtiä, siemeniä, hedelmiä ja kasviksia. Yleensä sirkat suosivat kasvispainotteista ruokaa, mutta ne syövät myös toisia hyönteisiä ja omia muniaan (Cloutier 2015).
Kasvatuslaatikossa rehu tarjoillaan matalilta lautasilta tai tarjottimilta, jotka sijoitetaan kyljellään olevien munakennostojen tai muiden kalusteiden päälle (Ortiz ym. 2016). Patton (1967) mukaan optimaalisessa kotisirkkojen rehussa on 20–30 % proteiinia, 32–47 % hiilihydraatteja ja 3,2–5,2 % rasvoja. Proteiini on kuitenkin kallista ja kaupalliset kotisirkkojen rehut sisältävät yleensä proteiinia alle 20 %. Sirkkojen rehun partikkelikoko on riippuvainen sirkan koosta. Pienemmille sirkoille käytetään jauhomaista rehua.
Vesilähde ja tuoreruoka
Pienet sirkat hukkuvat helposti jopa vesipisaraan. Tämän vuoksi sirkoille tarjotaan vettä, joko sumuttamalla astian pinnoille, imeytettynä pumpuliin tai tarjottuna lintujen juoma-automaattipullosta (Cloutier 2015). Sirkat saavat vettä myös lautasilta, jotka ovat täynnä kiviä, jotka estävät sirkkoja hukkumasta.
Sirkat saavat vettä myös tuoreruoasta (esim. kiinankaali, kurkku, porkkana, peruna, salaatti, hedelmä). Syömättömät kasvinosat ja kuolleet sirkat poistetaan päivittäin. Hyönteisille syötettävät ulkomaiset hedelmät ym. on syytä kuoria tai vähintäänkin pestä hyvin niiden käsittelyyn käytettyjen hyönteismyrkkyjen takia. Tuoreruoka lisää sirkkojen ruokavalion monipuolisuutta ja myös sirkkojen maku paranee. Tuoreruoka kannattaa laittaa sisusteiden päälle matalaan rasiaan, jolloin tuoreruoka on helppo vaihtaa ja siivota tähteet (Cloutier 2015). Tuoreruokaa ei saa pitää kasvatuslaatikossa kauan, sillä se pilaantumaan päästessään homehduttaa helposti koko kasvatuslaatikon ja sirkat kuolevat. Tämän homeherkkyyden takia sirkkojen kasvatuslaatikoissa pitää olla hyvä ilmanvaihto.
Kasviperäisten sivuvirtojen käyttö kotisirkkojen ruokinnassa
Orgaanisten sivuvirtojen käyttöä kotisirkkojen ruokinnassa on tutkinut esim. Lundy ja Parrella (2015). Tutkimuksessa mitattiin kotisirkan biomassan tuotosta ja rehun hyötysuhdetta viidellä erilaisella rehulla. Vertailurehuna käytettiin rehua, joka sisälsi 5:1 siipikarjan alkukasvatusrehua (ei antibiootteja) ja riisin leseitä. Yhden ryhmän kotisirkat saivat rehuna kotitalouksien pastöroitua, kiinteää biojätettä, jota oli prosessoitu entsymaattisesti (patentoitu tuote). Nämä sirkat kasvoivat korjuukokoisiksi ja niiden rehuhyötysuhde ja proteiinihyötysuhde ylsivät samalle tasolle kuin siipikarjan kasvatuksessa. Kotisirkat, joita ruokittiin lähes käsittelemättömällä ruokajätteellä, kuolivat ennen korjuuikää. Kotisirkat, jotka saivat rehukseen vehnästä ja maissista valmistettua säilörehua tai rehua, joka koostui siipikarjan lannasta sekä vehnän ja maissin korsista eivät selvinneet kokeessa korjuuikään saakka (Lundy ja Parrella 2015). Lundyn ja Parrellan (2015) mukaan kotisirkan käyttö proteiinin tuotannossa on riippuvainen tarpeeksi laadukkaiden sivuvirtojen saatavuudesta. Myös Itä-Suomen yliopistossa on tutkittu kasviperäisten sivutuotteiden soveltuvuutta kotisirkkojen (Acheta domesticus) ja kaksitäpläsirkkojen (Gryllus bimaculatus) ruokintaan (Sorjonen ym. 2019).
Kotisirkkojen kasvatus
Kotisirkka (Acheta domesticus) on yleisin kaupallisesti kasvatettava hyönteislaji suuressa osassa maailmaa (Kvassay 2014). Niitä käytetään paljon ihmisravintona maailmalla ja niitä on myös kasvatettu teollisessa mittakaavassa länsimaissa vuosikymmeniä kotieläinten ja eläintarhojen ravinnoksi.
Kasvatuslaatikot
Kotisirkka hyppii, joten se on otettava huomioon kasvatustiloja rakentaessa. Trooppisissa oloissa sirkkoja voidaan kasvattaa yksinkertaisissa suojissa takapihalla, kuten 40 cm korkeissa ja 80 cm halkaisijaltaan olevissa betoni renkaissa tai muovikulhoissa (Hanboonsong ym. 2013). Tällaisessa renkaassa voidaan tuottaa sirkkoja noin 2–4 kg. Renkaat ovat edullisia, helppohoitoisia ja soveltuvat pienille ja keskisuurille sirkkakasvattamoille. Yksi henkilö voi hoitaa sirkkojen kasvatuksen 20–30 renkaassa ja kasvattamoissa on renkaita 20–150 kpl. Renkaat ovat kuitenkin vaikeasti siirrettäviä ja ne vievät paljon tilaa. Sirkkoja kasvatetaan myös suorakulmaisissa betoni laatikoissa, joiden yleinen koko on 1,2 x 2,4 x 0,6 metriä. Yhdessä laatikossa voidaan tuottaa 25–30 kg sirkkoja (Hanboonsong ym. 2013).
Sirkkoja kasvatetaan myös vaneri- tai kipsilevylaatikoissa. Laatikot ovat noin betonilaatikoiden kokoisia (1,2 x 2,4 x 0,5 m) ja niissä voidaan tuottaa noin 20–30 kg sirkkoja. Näissä laatikoissa yleensä jalat nurkissa (15–20 cm korkeita), joten niitä voi siirrellä. Vanerilaatikko on helppo puhdistaa eikä se varastoi niin paljon lämpöä kuin betonilaatikot, mutta se ei ole yhtä kestävä (Hanboonsong ym. 2013). Jos kasvatusastiassa ei käytetä kantta, kasvatusastian reunoille sisäpuolelle kiinnitetään teippiä tai muovia, joka estää sirkkojen pääsyn pois astiasta. Moskiittoverkoilla huolehditaan siitä, että sirkat eivät pääse leviämään ympäristöön, eivätkä saalistajat pääse kasvatuslaatikkoon (van Huis ym. 2013). Muurahaisten pääsy sirkkojen kasvatusalueelle estetään rakentamalla kasvatusalueen ympärille ”vallihauta” – kapea kaistale vettä, joka sisältää hyvin pieniä kaloja (Yhoung-Aree ja Viwatpanich 2005).
Sirkkojen kasvatuksessa käytetään myös pienempiä muovilaatikoita (0,8 x 1,8 x 0,3 m), joita pidetään hyllyillä. Näissä laatikoissa voidaan tuottaa 6–8 kg sirkkoja (Hanboonsong ym. 2013). Tällä kasvatusmenetelmällä voidaan tuottaa paljon sirkkoja pienessä tilassa. Muovilaatikoissa sirkkojen kasvatus on helppoa ja laatikoita voidaan siirrellä. Myös muovi on materiaalina heikompi kuin betoni ja sen ajan kanssa heikkenee ja on vaihdettava. Ylimmäisillä hyllyillä olevissa laatikoissa sirkkojen kuolleisuus voi olla korkea ylikuumenemisen takia (Hanboonsong ym. 2013).
Muovilaatikossa kasvatettaessa kansi ei ole välttämätön, sillä sirkat eivät pääse kiipeämään astian reunoja pitkin, eivätkä pysty hyppäämään ulos korkeasta asiasta (Cloutier 2015). Jos halutaan käyttää laatikon omaa kantta, kanteen pitää porata runsaasti pieniä reikiä, tai kanteen voi leikata tuuletusaukon, joka kattaa noin puolet pinta-alasta. Aukkoon liimataan alumiini- tai rosteriverkkoa (hyttysverkon kokoista), joka tiivistetään kuumaliimalla ja alumiiniteipillä (Cloutier 2015).
Kasvatuslaatikon pohjalle voi laittaa paperia tai pahvia siivoamisen ja sirkkojen liikkumisen helpottamiseksi. Muovinen laatikko on usein liukas. Laatikon reunalle asetellaan sisusteiksi litistettyjä vessapaperirullia, rypistettyä sanomalehteä, kananmunakennoja, pahvilaatikoiden jakajia ja/tai jyrsijöille tarkoitettua kuivaa heinää. Kasvatusastian sisusteet antavat sirkoille suojaa ja lisätilaa. Kasvatusastian pohjalle tai sisusteiden päälle laitetaan matalia tarjottimia tai kansia. Näihin laitetaan rehu, vesilähde (vesikristallit, märkää pumpulia) ja tuoreruokaa (Ortiz ym. 2016). Suomessa sirkkoja kasvatetaan tyypillisesti erikokoisissa muovilaatikoissa.
Lisäännyttäminen
Sirkkojen aikuistumisen noin 35 päivän isässä huomaa siitä, että naaraspuolisilla kotisirkoilla on munanasetin ja koiraspuoliset sirkat alkavat sirittää. Tällöin kasvatuslaatikkoon laitetaan parin päivän kuluttua yksi tai useampi muninta-astia, jossa on noin 3–5 cm kerros munintaan sopivaa kosteana pysyvää materiaalia (Cloutier, 2015). Suomessa munintamateriaalia on usein puutarhamultaa. Thaimaassa muninta-astioissa käytetään riisin akanoita ja hiekkaa sekoitettuna. Munintamateriaalina voi käyttää puhdasta lannoittamatonta, kalkitsematonta turvetta, lannoittamatonta multaa, kookoskuitua, pumpulia tai muuta materiaalia joka imee itseensä kosteutta (Clifford ja Woodring, 1990, Cloutier, 2015). Materiaaliin voi lisätä vermikuliittia, jolloin kosteus pysyy paremmin materiaalissa. Munintamateriaalin on oltava riittävän pehmeä, jotta naaraiden on helppo asettaa munanasetin materiaaliin. Yhdysvalloissa turve on yleisimmin käytetty kotisirkkojen munintamateriaali (Ortiz ym., 2016).
Rasian päälle voi laittaa kannen, josta on yksi kulma leikattu pois kulkuaukoksi. Kansi vähentää kosteuden haihtumista rasiasta. Muninta-astialle voidaan tehdä myös kansi, johon tehdään aukko koko alalle, johon liimataan alumiiniverkkoa ja reunat tiivistetään kuumaliimalla. Tällöin naaraat munivat verkon läpi, eivätkä pääse syömään munia (Cloutier, 2015).
Rasia sijoitetaan sisusteiden lähelle siten, että sirkat pääsevät rasiaan vaivattomasti munimaan. Naaraat aloittavat muninnan vuorokauden kuluessa ja munintajakso kestää 7–14 päivää (Hanboonsong ym., 2013). Muninta-astiaa pidetään kasvatuslaatikossa 48–72 tuntia, jonka jälkeen se siirretään erilliseen hautomoon (Patton, 1978). Tällöin muninta-astiassa on jo yleensä satoja munia. Jos muninta-astia jätetään kauemmaksi aikaa kasvatuslaatikkoon, munia voi tulla muninta-astiaan niin paljon, että niiden tiheys häiritsee munien kehittymistä. Kasvatuslaatikkoon voidaan laittaa heti uusi muninta-astia tai välissä voidaan pitää muutama ”lepopäivä”. Jo kertaalleen munineita sirkkoja voi munittaa uudelleen noin viikon jälkeen ja vielä kertaalleen tämän jälkeenkin (Hanboonsong ym., 2013).
Pikkusirkkojen hoito
Muninta-astia siirretään hautomoon, jossa on sisusteet ja tarjolla hienoksi jauhettua kuivaruokaa ja tuoreruokaa. Tämän hautomon lämpötila on hyvä pitää yli 30 °C:ssa, jolloin ensimmäiset poikaset kuoriutuvat reilussa viikossa. Munat kuoriutuvat 7–10 päivän kuluttua, jos hautomon lämpötila on tasainen ja riittävän lämmin (Hanboonsong ym. 2013). Yleensä munat kuoriutuvat 10–14 päivässä (Clifford ym. 1977).
Hautomoa pitää kosteuttaa, koska pienet sirkat vaativat korkeamman ilmankosteuden kuin aikuiset. Haudontavaiheessa tarvitaan enemmän lämpöä ja kosteutta kuin sirkkojen kasvatusvaiheessa. Haudontalaatikkoa voi myös sumuttaa päivittäin, jolloin poikaset saavat päivittäisestä laatikon sumutuksesta pääosan nesteestään (Clifford ym. 1977). Myös munintamateriaalia kannattaa sumuttaa ajoittain, että se ei kuivu. Mutta liian märässä alustassa munat kuolevat.
Kuoriutuneet pikkusirkat alkavat heti etsiä ruokaa ja lähtevät vaeltamaan pitkin hautomoa. Pikkusirkat ovat melko huonoja kiipeilijöitä, joten munintapurkin ympärille kannattaa laittaa esim. paperia suikaleina, jota pitkin pienet sirkat pääsevät turvallisesti pois muninta-astiasta. Pikkusirkoille annetaan hienoksi jauhettua rehua. Tämän lisäksi pikkusirkat tarvitsevat heti tuoreruokaa ja vettä esim. pumpuliin tai paperiin imeytettynä (Clifford ym. 1977). Pikkusirkkoja kasvatetaan samalla lailla kuin isompiakin sirkkoja, mutta pikkusirkat tarvitsevat enemmän lämpöä ja kosteutta kuin aikuiset.
Sirkkasadon korjuu
Sirkkojen kerääminen aloitetaan poistamalla kasvatusastiasta kaikki ruokinta-, kastelu- ja muninta-astiat. Sirkat kerätään ravistelemalla ne kananmunankennoista ja muista sisusteista toiseen tyhjään laatikkoon (Cloutier 2015). Sirkat siirretään jääkaappiin, jossa sirkkojen elintoiminnot hidastuvat ja ne vaipuvat horrokseen. Jääkaapista sirkat siirretään horroksessa pakastimeen, jossa ne kuolevat. Sirkat korjataan ennen aikuisvaihetta, jolloin siivet eivät ole vielä kehittyneet ja jalatkin ovat vielä tässä vaiheessa pienempiä kuin aikuisilla sirkoilla (Cloutier 2015, Collavo ym. 2005). Jalat irtoavat usein käsittelyn aikana. Jauhoiksi menevät sirkat kuivatetaan uunissa, jonka jälkeen ne voidaan jauhaa hienoksi. Kotisirkkaa kasvatetaan paljon, koska sen maku on paljon parempi kuin muiden sirkkalajien. Erityisesti naaraspuolisilla kotisirkoilla on alaruumissaan paljon munia, jotka ovat herkullisen rapeita.
Sirkkojen terveys
Densovirusta (A. domesticus densovirus = AdDNV) esiintyy yleisesti kotisirkkojen tuotantolaitoksissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Eurooppalaisissa kotisirkkakasvattamoissa sitä on esiintynyt jo lähes 40 vuotta (Liu ym. 2011). Kotisirkka on erittäin altis tälle virukselle, joka leviää nopeasti. Densovirus vaikuttaa ravinteiden imeytymiseen, lisää kuolleisuutta ja heikentää kasvua (Szelei ym. 2011, Liu ym. 2011). Densovirus tekee sirkoista passiivisia, ne jäävät pienemmiksi ja ne saattavat saada halvauksia. Virus on ilmeisesti yleisempi silloin, jos kotisirkkoja kasvatetaan liian tiiviisti (Szelei ym. 2011).
Hanboonsong ym. (2013) mukaan sisäsiittoisuus on riski kotisirkkojen kasvatuksessa, koska monet kasvattajat käyttävät sirkkojen lisäämiseen vain omaa kantaa. Sisäsiittoisuus alkaa vaikuttaa kolmen sukupolven jälkeen ja se aiheuttaa kotisirkkojen vähentyneenä aktiivisuutena ja heikompana kasvuna.
Kokemuksia Entolabin sirkkakasvatuskokeilusta
Hyönteiskasvatuksen edistäminen Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen aikana toteutettiin kotisirkkojen kasvatuskokeilu. Ensimmäisessä vaiheessa kokeiltiin yhteensä seitsemää rehua, joista yksi oli silloin hyönteisille syötetty kaupallinen rehu. Jokaisella rehulla kasvatettiin kaksi laatikkoa, joista jokaiseen laskettiin 100 hyönteistä. Toisessa vaiheessa hyönteisiä kasvatettiin kahdella itse kehitetyllä rehulla ja yhdellä kaupallisella rehulla. Hyönteiset kasvatettiin tilalla käytössä olleella tuotantoprosessilla ja normaaleilla tuotantomäärillä ja -menetelmilllä.
Kotisirkkojen rehut koostettiin aikaisemmissa ruokintakokeissa havaittujen tuloksien mukaisesti siten, että raakavalkuaista oli jokaisessa rehussa 220-224 grammaa kilogrammassa. Tavoitteena oli suunnitella kotisirkoille mahdollisimman helppovalmisteinen rehu, joka täyttäisi elintarvikkeeksi kasvatettujen tuotantoeläinten rehujen lainsäädäntövaatimukset. Rehujen raaka-aineiksi etsittiin myös paikallisia sivuvirtoja, mutta sivuvirtoja, jotka olisivat soveltuneet hyönteisrehuiksi mutta joille ei vielä ole ollut käyttökohdetta, ei löydetty.
Kasvatuksessa käytetyt rehut valmistettiin pääosin jauhamalla raaka-aineet yhteen maksimissaan 0,8 mm partikkelikokoon. Poikkeuksena panimohiivaa ja perunankuoria sisältävät rehut, jotka valmistettiin kuivaamalla kyseiset raaka-aineet ensin uunissa. Kasvatuskokeessa käytettyjen rehujen reseptit ovat saatavilla tämän oppaan kirjoittajilta. Kokeen toisessa vaiheessa päädyttiin valmistamaan vielä yksi perunapohjainen rehu, joka sunniteltiin muistuttamaan enemmän kananrehua myös proteiini- ja aminohapposisällöltään.
Kokeilun ensimmäisessä vaiheessa testattiin seitsemän rehua sekä kaupallinen kananrehu. Jokaisella rehulla kasvatettiin vain kaksi sadan hyönteisen erää yhtäaikaisesti. Kuvassa 3 on kasvatuseristä otettujen kymmenen sirkan otoksen paino (g/kotisirkka keskimäärin). Kotisirkkojen painon nousu oli seitsemän viikon kasvatusjakson aikana suurin kaupallisella rehulla ja toisella perunarehulla. Viiden viikon jälkeen kehittyminen toisella omavalmisteisella rehulla hidastui.
Kuva 2. Ensimmäisen hyönteisruokintakokeilun punnitustulokset.
Toisessa vaiheessa käytettiin kolmea eri rehua, joista yksi oli ensimmäisessä vaiheessa mukana ollut perunaa ja härkäpapapua (käsittelemätön härkäpapu) sisältänyt rehu. Toinen rehu suunniteltiin vastaamaan ravintoarvoiltaan kaupallista rehua ja kolmas rehu oli ensimmäisessä vaihessakin mukana ollut kaupallinen kananrehu. Jokaisella rehulla kasvatettiin kuusi kasvatuslaatikkoa.
Kuva 3. Toisen ruokintakokeilun punnitustulokset.
Taulukko 1. Tunnuslukuja (g) Entolab-hankkeen sirkkojen kasvatuskokeilusta.
| Perunaa sisältänyt rehu 1 | Kaupallinen rehu | Perunaa sisältänyt rehu 2 (+käsittelemätön härkäpapu) | |
| Lisätyn rehun määrä | 571,6 | 1350,5 | 614,6 |
| Jäännösrehun ja muiden kuona-aineiden määrä
(sihdattu 2 mm sihdillä) |
495,3 | 828,2 | 478,7 |
| Rehumenekki | 76,38 | 522,4 | 135,9 |
| Elossa kerättyjen sirkkojen kokonaispaino | 109,5 | 422,6 | 145,4 |
Kasvatuskokeilulla saatiin arvokasta tietoa hyönteisten kasvattamisesta käytännössä ja kotisirkkojen ravinnosta. Kokeilu toimi pohjana tässä oppaassa esitellylle kotisirkkakasvattamon hygieniselle suunnittelulle. Lisäksi kokeilun aikana otettujen pintahygienianäytteiden avulla voitiin kartoittaa kasvattamon hygienisia riskejä. Kokeilu osoitti, etteivät kotisirkat hyväksy ravinnokseen mitä tahansa rehua, vaan niiden rehun tulee olla suunniteltu vastaamaan kotisirkkojen ravintovaatimuksia.
Menetelmällisesti kotisirkkojen kasvatuskokeilut ovat haastavia, sillä hyönteisten pieni koko ja kotisirkkojen nopealiikkeisyys vaikeuttavat hyönteisten punnitsemista ja laskemista. Kokeilujen toteutusta ei myöskään edesauta kasvatustilan kuuma lämpötila ja korkea kosteusprosentti sekä jäännäsrehun ja kuona-aineiden sekoittuminen.
Siirry sivulle jauhomadon eli jauhopukin toukan (Tenebrio molitor) kasvatus.