Palaa oppaan etusivulle napautamalla tästä.
Jauhopukki kovakuoriainen
Jauhopukki (Tenebrio molitor) kovakuoriainen (katso kuva) on jauhomadon (kovakuoriaisen toukka (katso kuva)) aikuismuoto (kuva 1). Aikuinen jauhopukki kovakuoriainen on 12–18 mm pitkä ja tummanruskea, lieriömäinen, jolla on lyhyet tukevat ja rihmamaiset tuntosarvet (Cloutier, 2015; Metcalf ja Flint, 1939).
.jpg){kind=link}
Jauhopukilla on täydellinen muodonvaihdos: muna, toukka, kotelo ja kovakuoriainen (Metcalf ja Flint 1939) (kuva 4). Jauhopukkien elinkaari vaihtelee pituudeltaan 280–630 päivää. Kiertonopeuteen vai-kuttavat lämpötila, kosteus ja ravinto (Ribeiro 2017).
Kuva 1. Jauhopukki ja jauhomato.
Lähteet:
Jauhomadon kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tenebrio_molitor_MHNT.jpg
Jauhopukin kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tenebrio_molitor_(meelworm).jpg
Jauhomatojen elinkaari
Jauhopukilla on täydellinen muodonvaihdos: muna, toukka, kotelo ja kovakuoriainen (Metcalf ja Flint 1939) (kuva 2). Jauhopukkien elinkaari vaihtelee pituudeltaan 280–630 päivää. Kiertonopeuteen vaikuttavat lämpötila, kosteus ja ravinto (Ribeiro 2017).
Kuva 2. Vuokaavio jauhopukin elämänkaaresta.
Jauhopukit parittelevat ja jauhopukkinaaras aloittaa munimisen noin 9–20 päivää kuoriutumisesta. Jauhopukki elää noin 2–3 kk. Muninta alkaa 4–19 päivässä. Jauhopukkinaaras munii röykkiöihin tai yksittäin noin 400–500 vaaleaa munaa (kuva) elämänsä aikana. Munia on vaikea havaita, koska ne ovat hyvin pieniä ja pinnaltaan tahmeita, joten ne päällystyvät nopeasti pohjamateriaalilla (Cloutier 2015). Hautomisaika riippuu lämpötilasta. Optimilämpötilassa kuoriutumiseen kuluu vajaa viikko, mutta 25 °C:ssa kuoriutumiseen kuluu jo 2 viikkoa (Cotton 1940, Ghaly ja Alkoaik 2009).
Munista kuoriutuvat toukat (jauhomadot) ovat aluksi niin pieniä, että niitä on hankala havaita muutamaan ensimmäiseen viikkoon. Jauhomato (kuva) on täysikasvuisena noin 30 mm pitkä. Se on väriltään kellanruskea, kiiltävä ja kovapintainen. Sen keho on tanakka ja sen takapäässä on kaksi pientä uloketta. Jauhomatoja tuotetaan teollisesti, koska niitä on suhteellisen helppo kasvattaa ja ruokkia ja ne tuottavat suhteellisen lyhyessä ajassa huonolaatuisesta kasvimateriaalista korkealaatuista ravintoa, joka sisältää runsaasti energiaa, proteiinia ja rasvoja. Jauhomatoja käytetään monien eläinten ja lemmikkieläinten rehuna esim. linnut, matelijat, pienet nisäkkäät ja kalat (Cloutier 2015, Franklin 1940). Jauhomatoja syötetään lemmikkieläimille yleensä elävänä, mutta niitä myydään myös purkitettuina, kuivattuna tai jauheina (Veldkamp ym. 2012, Aguilar-Miranda ym. 2002).
Toukkavaihe kestää 3–4 kuukautta, mutta se voi kestää lähes kaksi vuotta (Metcalf ja Flint 1939). Jauhomadot luovat kitiinikuorensa 9–20 kertaa ennen koteloastetta (Esperk ym. 2007, Cotton ja St George 1929). Vasta kuorensa vaihtaneet madot ovat vaaleita ja kitiinitukiranka ei ole vielä täysin kovettunut, joten tässä vaiheessa toukat saattavat olla sulavampia kuin myöhemmin.
Ennen koteloitumista toukat tulevat pohjamateriaalin pinnalle. Toukat muuttuvat pehmeiksi ja pulleiksi, jähmettyvät liikkumattomaksi, kiertyvät ”C” muotoon ja muuttuvat sitten valkoisiksi koteloiksi. Seuraavana päivänä kotelo muuttuu kellertävänruskeaksi (Ribeiro 2017, Cotton ja St George 1929).
Koteloitumisaika on riippuvainen lämpötilasta. Cotton ja St George (1929) mukaan koteloaika on noin 6 päivää 27 °C:ssa ja 18 päivää 18 °C:ssa. Ghaly ja Alkoaik (2009) mukaan koteloitumisaika voi vaihdella kuudesta päivästä 28 °C:ssa 18 päivään 18 °C:ssa. Jauhopukki kuoriutuu kotelosta vaaleana ja se tummuu viikon sisällä, jolloin se on sukukypsä (Metcalf ja Flint 1939). Kotelolaatikko kannattaa tarkistaa päivittäin ja siirtää kuoriutuneet jauhopukit uuteen laatikkoon, jossa on uusi kasvatusalusta. Kuoriutuneet jauhopukit alkavat nakerrella koteloita, jos niitä ei siirrä.
Metamorfoosi aikuiseksi tapahtuu 6–24 päivää koteloitumisen jälkeen. Kotelosta kuoriutunut jauhopukki (kuva) on ensin vaalea ja sen kitiinikuori on vielä pehmeä (Metcalf ja Flint 1939). Sitten se tummuu, kovettuu ja muuttuu punaiseksi, ruskeaksi ja lopulta sen väri on hyvin tumma. Jauhopukki ei pysty lentämään, mutta se voi liikkua hyvin nopeasti (Cloutier 2015, Metcalf ja Flint 1939). Jauhopukki elää 2–3 kuukautta (Cotton 1940). Optimaalisissa olosuhteissa koko elämänkierto voi tapahtua jo 5–6 kuukaudessa (Ribeiro 2017).
Jauhomatojen kasvatuslaatikot
Sopivia kasvatusastioita jauhopukkien ja jauhomatojen kasvatukseen ovat esim. karkkilaatikot, muoviset varastointilaatikot tai vetolaatikostot ja lasiakvaariot (Suomalainen 1999). Jauhomatojen muovisen kasvatusastian korkeudeksi riittää, että pohjamateriaalin pinta on noin 5 cm alempana kuin kasvumateriaalin pinta, silloin jauhomadot eivät pääse pois (Cloutier 2015). Puisen laatikon seinämät voivat olla niin karkeita, että jauhomadot pysyvät kiipeämään niitä pitkin pois laatikosta. Jauhomadot voivat menestyä paremmin astiassa, jossa on suuri pinta-ala, koska suuremmalta pinta-alalta haihtuu enemmän lämpöä. Liian paljon jauhomatoja liian pienessä kasvatusastiassa voi aiheuttaa ylikuumenemisen ja matojen kuolemisen (Ortiz ym. 2016, Suomalainen 1999).
Läpinäkyvässä astiassa näkee, kuinka paljon toukanpurua (jätettä) on kertynyt. Jos käytetään useamman kasvatuslaatikon kasvatustapaa, neljän laatikon laatikosto voi olla toimiva ratkaisu. Kasvatuslaatikkoihin kannattaa merkitä kasvatusvaihe (jauhopukit, jauhomadot ja kotelot), sekä päiväys milloin kasvatus laatikossa on aloitettu.
Kasvatuslaatikkoon kannattaa laittaa kansi, koska hiiret, rotat, torakat sekä jotkut hämähäkit syövät jauhomatoja. Tiivis kansi pitää myös jauho- ja viljakoit poissa kasvualustasta. Kannen tulee olla kuitenkin hyvin ilmastoitu (esim. verkolla peitetty tuuletusaukko). Liika kosteus homehduttaa pohjamateriaalin, ja tällöin myös varastopunkit etsiytyvät helposti paikalle. Jos astian kanteen tai seinille kertyy kosteutta, pitää ilmastointia parantaa (Suomalainen 1999).
Kasvatustavat
Yksinkertaisin tapa kasvattaa jauhomatoja on yhden kasvatusastian menetelmä, jossa kaiken ikäiset munat, toukat, kotelot ja kuoriaiset kasvat samassa laatikossa. Yhden kasvatuslaatikon etu on se, että ruokittavia ja hoidettavia laatikoita on vähemmän. Myös tuoreruoka katoaa nopeasti, jolloin se ei pääse homehtumaan tai kuivumaan. Kasvatusastian pitää olla suhteellisen iso, jolloin sitä ei tarvitse siivota kovin usein. Kuolleisuus on tässä tekniikassa suurempi, koska madot ja kuoriaiset nakertelevat koteloita ja syövät munia (Cloutier 2015, Ortiz ym. 2016). Yhden astian kasvatuksessa kasvualusta tulee vaihtaa ainakin kolme kertaa vuodessa. Toukkajätöstä voi käyttää lannoitteena kukille tai pensaille pakastamisen jälkeen. Kasvualustamateriaalin valinta vaikuttaa siivouksen helppouteen. Jos kasvatusalustassa käytetään pelkkiä vehnäleseitä, se on helpompi siivilöidä.
Usean kasvatuslaatikon tekniikassa matojen, koteloiden ja kovakuoriaisten kasvattamiseen käytetään useita kasvatusastioita (Ortiz ym. 2016). Usean kasvatuslaatikon tekniikassa mahdollistaa paremmin elinolojen optimoinnin eri tuotantovaiheisiin. Tällöin päästään parempaan tuottavuuteen ja voidaan välttää kovakuoriaisten harjoittama kannibalismi. Tässä tekniikassa on koko ajan käytössä useita kasvatusastioita, kuten kuvan 5 esimerkissä, joissa on kovakuoriaisia, koteloita ja erikokoisia matoja. Kaikissa kasvatuslaatikoissa tulee olla tuoreruokaa tarjolla. Kun kasvatuslaatikoiden pohjamateriaali alkaa muuttua ulostepitoiseksi se siivilöidään ja laatikko puhdistetaan (Franklin 1940).
Kuva 3. Esimerkki jauhomatojen kasvatukseen soveltuvasta laatikostosta.
Helpoin tapa kasvattaa jauhomatoja on kasvattaa niitä useammassa kasvatusastiassa, jotka menevät päällekkäin. Tällöin ylemmän kasvatuslaatikon pohja korvataan verkolla ja reunat tiivistetään kuumaliimalla. Tällöin pienet munat ja toukat tippuvat ylemmästä laatikosta alemmalle tasolle, jolloin ne ovat turvassa, eivätkä jauhopukit pääse syömään niitä (Ortiz ym. 2016). Matolaatikoita voi olla sitten useampia, niin että erikokoiset madot ovat eri laatikoissa. Laatikosto tulee olla hyvin ilmastoitu, että kasvatusmateriaali ei pääse homehtumaan (Franklin 1940).
Kovakuoriaiset eli jauhopukit ovat ylemmässä kasvatuslaatikossa ja sen alla on jauhomatojen kasvatuslaatikko. Kovakuoriaiset munivat kasvualustan sekaan ja verkko siivilöi munat ja pienet jauhomadot itsestään alempaan laatikkoon kuoriaisten liikkuessa kasvualustassa. Jauhopukkien kasvatuslaatikkoa voi myös ravistella ajoittain, että munat ja pienet toukat varisevat alempaan laatikkoon. Juuri kuoriutuneet jauhomadot ovat hyvin pieniä. Niitä ei oikein erota kasvualustasta ensimmäisten viikkojen/kuukausien aikana. Kovakuoriaislaatikon alla oleva jauhomatolaatikko (munat, pienet madot ja toukanpuru) kannattaa vaihtaa uuteen noin 2–4 viikon välein, jolloin samassa laatikossa kasvavat madot ovat melko samankokoisia. Jauhomatojen kasvatusaika on noin 30–40 päivää. Kasvualustan voi kattaa kangaspalalla tai sanomalehdellä, jota voi suihkutella kevyesti päivittäin, että kasvatuslaatikossa olisi riittävän kosteaa (Ghaly ja Alkoaik 2009).
Päivittäisiin tai viikottaisiin hoitotoimenpiteisiin kuuluu kasvualustan lisäys ja tuorekasviksien vaihtaminen, eri kehitysvaiheiden pitäminen erillään ja kuolleitten hyönteisten ja pilaantuneen pohjamateriaalin poistaminen sekä kasvualustan pöyhiminen kuohkeammaksi (Ghaly ja Alkoaik 2009). Koteloituneet jauhomadot noukitaan erilleen pois matolaatikosta toiseen kasvatusastiaan, koska muuten madot voivat nakerrella niitä (Cloutier 2015). Koteloita ei tarvitse ruokkia, mutta kosteuden säilyttämiseksi laatikossa olisi hyvä olla tuoreruokaa tms. ilman kosteuttaja. Koteloista kuoriutuneet jauhopukit siirretään omaan kasvatuslaatikkoonsa, jossa on tuore ja puhdas kasvatusmateriaali (Franklin 1940). Kuolleet toukat ja kotelot muuttuvat mustiksi ja kutistuvat. Epämuodostuneet kovakuoriaiset kuolevat aikaisin. Kuolleet kovakuoriaiset ovat liikkumattomia ja tuntosarvet kiertyvät ylös.
Jauhomadot erotetaan seulomalla toukanpurusta ja pohjamateriaalista ruostumattomasta teräksestä tehdyllä siivilällä. Koteloitumaan valmistautuvia jauhomatoja voidaan kerätä kasvualustasta kasvattajien mukaan myös kasvisten avulla. Kun kasvualustan päälle laittaa esim. porkkanan tai kostean paperin, sen päälle kerääntyy jauhomatoja, jotka voidaan karistella porkkanan päältä keräilyastiaan. Jos kasvualusta päälle laittaa sanomalehden, paperin palan tai muovikannen, jauhomadot ryömivät sen alle (Suomalainen 1999). Isot jauhomadot kerääntyvät myös munankennojen päälle, joista ne on helppo siirtää keräysastiaan.
Kasvualustaan voi lisätä leseitä aina tarvittaessa (Cotton 1940), mutta koko kasvualustan vaihto tehdään viimeistään silloin, kun sen ”hiekkamaiseksi”. Jauhomadot syövät kasvualustaa ja vähitellen kasvuastian pohjalle kerääntyy hienoa pölyistä tai hiekkaista jäännöstä, toukanpurua. Kasvualusta muuttuu vähitellen harmaaksi uloste ja kitiinikuori pitoiseksi karkeaksi jauhoksi. Tällöin kannattaa siivilöidä ulosteet ja kitiinikuoret pois ja laittaa madot ja kovakuoriaiset uuteen kasvualustaan. Kun jätemäärä kasvualustassa kasvaa liian suureksi, kasvualusta alkaa haista ammoniakilta. Siivilöinti kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa ja käyttää suojavarusteita ja hengityssuojaimia, koska toukanpuru (uloste ja kitiinikuoret) voi aiheuttaa allergisia oireita (Cloutier 2015).
Seulottu jätemateriaali kannattaa säilyttää erillisessä astiassa jonkun aikaa ja laittaa sinne hieman tuoreruokaa, jolloin toukanpurussa olevat pienet jauhomadot kerääntyvät tuoreruokaan ja ne voidaan siitä kerätä matolaatikkoon. Pakastamisen jälkeen toukanpuru (jäte) voidaan käyttää lannoitteena kukille tai vihanneksille. Kasvatusastia pestään huolellisesti ja kuivataan ennen uutta käyttöä.
Kasvatusolosuhteet
Lämpötila
Jauhopukin kasvatusta ja kasvatusolosuhteita on esitelty monipuolisesti Ribeiro (2017) väitöskirjassa. Kasvatustilan tulee olla lämmin ja hämärä tai pimeä. Jauhomatojen optimaalinen kasvatuslämpötila on noin 25–30°C, mutta jauhomadot kyllä sopeutuvat elämään 15–40 °C:ssa mutta ne voivat pysyä hengissä jopa 0–15 °C tai 40–45 °C (Li ym. 2012).
Kosteus
Jauhomatojen kasvatuslaatikon optimaalinen ilman suhteellinen kosteus on noin 50–75 % (Manojlovic 1987, Cloutier 2015). Jauhomadoilla suhteellinen kosteusprosentti vaikuttaa kasvunopeuteen. Paras kasvunopeus saavutetaan 70 %:ssa, kasvunopeus on hidas 30 % ja erittäin hidas 13 %:ssa (Fraenkel ym. 1950). Liian vähäinen kosteus hidastaa kasvua ja jauhomadot jäävät kooltaan pienemmiksi. Jos toukat saavat vain kuivaa rehua, ne voivat kyllä pysyä hengissä, mutta ne tuottavat vain yhden sukupolven vuodessa. Jos ne saavat kosteutta, ne tuottavat kuusi sukupolvea vuodessa ja niistä tulee isompia (Panizzi ja Parra 2012).
Kasvatuslaatikon kosteutta voidaan lisätä asettamalla pieni korkea vedellä täytetty astia tai pussi keskelle laatikkoa, tai kostea sieni lisäämään vettä haihduttavaa pinta-alaa. Kostutetun kankaan/sanomalehden/talouspaperin alle on hyvä olla alumiinifoliota, jolloin se estää kasvualustaa kastumasta. Jos kosteutta on liikaa, olosuhteet muuttuvat otollisiksi erilaisille mikrobeille (Ghaly ja Alkoaik 2009).
Kasvatustiheys
Täysikasvuisten jauhomatojen optimaalinen kasvatustiheys on 1,18 kpl/cm2 (Wu 2009). Jos kasvatustiheys on liian suuri kasvu ja kehitys hidastuvat tai estyvät, rehuhyötysuhde huononee, lisääntyminen hidastuu ja kannibalismi ja kuolleisuus lisääntyvät (Morales-Ramos ja Rojas 2015, Savvidou ja Bell 1994, Weaver ja McFarlane 1990, Tschinkel ja Willson 1971).
Jauhopukkien ravintovaatimukset
Jauhopukki ja jauhomato syövät monipuolisesti kaikenlaisia kasvi- ja eläinperäisiä aineita, kuten viljatuotteita, kuolleita hyönteisiä ja muita eläimiä sekä esim. höyheniä (Ramos-Elorduy ym. 2002, Cotton 1940). Kasvatusalusta toimii sekä ravintona, että munintamateriaalina. Kasvualustan paksuus on noin 4–6 cm (Martin ym. 1976). Kasvualustassa käytetään erilaisia viljatuotteita, lähinnä leseitä, hiutaleita (ei pikahiutaleita) tai täysjyväjauhoja (vehnä, kaura, maissi). Optimaalisessa kasvualustassa on noin 20 % proteiinia (DM) (Ramos-Elorduy ym. 2002, Cotton 1940) ja 80–85 % hiilihydraattia (Fraenkel ym. 1950). Jauhopukit ja jauhomadot eivät voi sulattaa selluloosaa tai laktoosia (Martin ym. 1976). Jauhomadot tarvitsevat steroleja, eli kasvualustassa pitäisi olla vähintään 1 % kolesterolia tai kasvisterolia (Leclercq 1948). Jotkin B-ryhmän vitamiinit (esim. B3, niasiini) ja karnitiini ovat välttämättömiä (Fraenkel ja Chang 1954, Carter ym. 1952, Fraenkel ym. 1950). Jauhomatojen kivennäis- ja hivenainetarpeesta tiedetään vain vähän. Sinkki- ja kaliumtarpeelle on määritetty joitakin arvoja (Martin ym. 1976).
Jauhomatojen kasvatuksessa voi käyttää myös siipikarjan alkukasvatusrehua, mutta sen on oltava luomulaatuista, koska silloin se ei sisällä lisäaineita, joita ei ole hyväksytty hyönteisten kasvatukseen. Kasvattajat ovat saaneet hyviä kasvutuloksia Harri Suomalaisen kasvualustan reseptiä käyttämällä, joka on julkaistu Herpetomaniassa 5–6/1999. Täysjyvävehnäjauho yksinään on heikko kasvualusta, mutta jos siihen lisätään 5 % hiivaa, siitä tulee optimaalinen kasvualusta. Hiiva tuo kasvualustaan ilmeisesti riboflaviinia, mitä täysjyvävehnäjauhosta puuttuu (Fraenkel ym. 1950). Hiivalisäyksen on todettu nopeuttavan jauhomatojen kehittymistä ja kasvamista (Suomalainen 1999). Jauhomatojen kasvatuskokeita on tehty myös Suomessa Luonnonvarakeskuksessa Jokioisen toimipisteessä. Kasvatuskokeissa jauhomatojen rehuseoksiin käytettiin mm. kotimaisia valkuaislähteitä kuten kalajauho, rypsipuriste ja härkäpapu sekä kotimaisia teollisuuden sivuvirtoja kuten perunaproteiini, ohrarehu, olutmäski, kuivattu herne ja porkkana (Hirvisalo ym. 2018, Mäki ym. 2018).
Jauhomatojen kehitykselle vitamiinipitoisuuden ja ravintoaineosuuksien tasapainottaminen on tärkeää. Optimaaliseen kasvuun tarvitaan vähintään tiamiinia 1, riboflaviinia 2–8, nikotiinihappoa 16, pyridoksiinia 2, pantoteenihappoa 8, biotiinia 0,16, pteroyyliglutamiinihappoa (=foolihappo, folaatti) 0,12 ja koliinia 300 µg/g kasvualustan kuivapainoa kohti (Fraenkel ym. 1950). Suurimmillaan jauhomadon ravintoaineiden tarve on heti kuoriutumisen jälkeen. Toukkakehityksen puolivälin jälkeen ravinteiden tarve vähenee ja täysikasvuiset jauhomadot eivät tarvitse enää vitaminilisiä tai steroleja valmistuessaan kotelovaiheeseen (Leclercq 1948).
Jos kasvualustan materiaali on hienojakoista (jauhoa), kasvualusta kannattaa laittaa kerroksittain kangaspalojen tai rypistetyn paperin kanssa, että kasvualustasta ei tule liian tiivistä. Kasvualustan materiaalit kannattaa steriloida esim. uunissa (20 minuuttia), että voidaan varmistaa, että tuholaisia ei pääse kasvualustaan.
Tuoreruoka
Vaikka jauhomatoja voidaan kasvattaa pelkästään vehnäleseissä, merkittäviä parannuksia kehitysaikaan, kannibalismiin, toukkien eloonjäämiseen, rehuhyötysuhteeseen ja aikuisten hedelmällisyyteen voidaan antamalla jauhomadoille myös tuoreruokaa. Tuoreruoaksi sopii esim. porkkana, raaka puolikas peruna, omena tai kaalinpala. Myös keittiöstä ylijääneitä vihanneksia ja salaattia voi antaa tuoreruokana jauhomadoille kuten selleri, parsakaalin varret, kiivin kuoret jne. Peruna, porkkana ja kaali säilyvät parhaiten homehtumatta (van Broekhoven ym. 2015, Ghaly ja Alkoaik 2009, Suomalainen 1999, Cotton 1940, Franklin 1940).
Peruna ja omenalohkot kannattaa laittaa siten, että kuoripuoli tulee kasvatusalustaa vasten, että tuoreruoka ei kastele kasvualustaa. Tuoreruoka voidaan asettaa metallisen tai muovisen kannen, alumiinifolion, pahvin tai paperin päälle, että pohjamateriaali pysyy kuivana, eikä homehdu (Ghaly ja Alkoaik 2009, Cotton 1940). Tuoreruoka kannattaa tarkastaa päivittäin ja pilaantunut tuoreruoka pitää poistaa kasvualustalta välittömästi, koska se homehtuu nopeasti. Jos kasvulaatikossa käytetään lämpölamppua lämmönlähteenä, tuoreruoka kannattaa peittää liinalla, ettei se kuivu liian nopeasti lämpölampun alla. Jos on vaara, että vihanneksissa tai hedelmissä on torjunta-aine jäämiä, ne kannattaa pestä ja mahdollisesti myös kuoria.
Kannibalismi ja punkkitartunnat
Jauhomatojen kasvatuksen synkronointi massatuotannossa on ongelmallista, koska saman ikäiset madot kehittyvät eri aikaan (Morales-Ramos ym. 2010, 2015) ja jauhomatojen eri kehitysvaiheiden määrä vaihtelee (Ortiz ym. 2016, Cotton ja St George 1929). Morales-Ramos ym. (2011b) kehittämä erottelulaite (separaattori) koostuu kolmesta erikokoisesta siivilästä. Kuljetin kuljettaa massan (madot ja kasvualusta) separaattorin yläosaan, josta massa kulkeutuu alaspäin. Tämä separaattori erottaa automaattisesti suuret, keskisuuret ja pienet jauhomadot sekä kasvualustan toisistaan. Ensimmäisen ja toisen siivilän reiät ovat suorakaiteen muotoisia tavanomaisen neliön siasta, jolloin pitkänomaiset madot menevät niistä helpommin läpi. Kolmas siivilä on tavanomainen standardi nro 35 (500 μm), jossa on neliömäiset aukot ja kasvualusta menee helposti siitä läpi, mutta madot jäävät siivilään.
Jauhomatojen erottelu koon mukaan on tärkeä myös sen vuoksi, että saadaan eroteltua kotelot, joiden annetaan kuoriutua ja lisääntyä. Yleensä sukua jatkamaan valitaan suurimman kokoluokan matoja (Ortiz ym. 2016). Vaikka jauhomatoja erotellaan kokoluokittain, ne kuitenkin koteloituvat eri aikaan, jolloin kannibalismin riski kasvaa. Useissa lähteissä on dokumentoitu jauhomatojen nakertelevan koteloita, jos siihen tulee tilaisuus (Martin ym. 1976).
Monissa kaupallisissa tuotantolaitoksissa jauhomadot kasvatetaan kokoluokkia erottelematta samassa kasvatusasiassa ja menetykset kannibalismin vuoksi hyväksytään ja siedetään (Ortiz ym. 2016). Kotelovaiheeseen kohdistuvaa kannibalismia ei voida täysin eliminoida, koska viimeisessä kehitysvaiheessa yksilöiden kehittymisessä koteloksi voi olla eroa jopa yli 30 päivää (Morales-Ramos ym. 2010). Koteloiden poimiminen kasvualustasta päivittäin vähentää kannibalismia, mutta lisää työvoiman tarvetta (Ortiz ym. 2016).
Punkkitartunta tappaa jauhomadot ja jauhopukit. Tällöin on paras tuhota koko kasvulaatikon sisältö esim. jäädyttämällä ja pestä kasvulaatikko huolellisesti. Punkkitartuntaa voidaan estää steriloimalla kasvualustan tulevat materiaalit ja säilyttämällä ne hyvin suljetuissa astioissa tai pusseissa. Punkkien invaasiota voi estää myös nostamalla kasvulaatikko jalkojen varaan ja laittamalla jalkojen ympärille muovi- tai lasipurkit, joissa on glyseriiniä. Glyseriini ei haihdu.
Siirry sivulle mustasotilaskärpäsen (Hermetia illucens) kasvatus.